Sulake: Habbo Hotel aloittaa "suojatun demokratian" aikakauden
21.6.2012 16:36 Sulake kehittää Habbo Hotelista turvallisempaa yhdessä käyttäjien kanssa. Yhtiön mukaan nettipalvelussa alkaa "Suuren puheenvuoron" jälkeen uusi "suojatun demokratian" aikakausi.
Seksikohun vuoksi hiljennetty Habbo Hotel -nettipalvelu järjesti keskiviikkona käyttäjilleen "Suureksi puheenvuoroksi" kutsumansa keskustelun, jossa käyttäjät ovat voineet ehdottaa tapoja rakentaa palvelusta turvallinen.
Puheenvuorosta ollaan julkaisemassa Sulakkeen mukaan yli 10 000 viestiä, joiden pohjalta Habbo Hotelin tulevaisuutta aletaan kehittää. Niitä kuitenkin moderoidaan vielä ja julkaistaan pikku hiljaa.
– Suurta puheenvuoroa varten avattu sivusto tarkoitettiin alusta pitäen vastuullisten käyttäjien foorumiksi, ja epäasiallisten viestien suodattaminen on osoitus siitä, mitä tulevaisuudessa on luvassa, Sulakkeen toimitusjohtaja Paul LaFontaine sanoo yhtiön tiedotteessa.
LaFontaine kuvaa Habbo Hotelin uutta aikakautta "suojatuksi demokratiaksi", jossa keskustelu pidetään turvallisissa rajoissa.
– Kun lopulta sallimme äänen taas kuulua Habbo Hotelissa, alkaa yhteisössä samalla "suojatun demokratian" aikakausi. Tällä tarkoitamme säänneltyä yhteisöä, joka vaalii sekä puheen vapautta että yhteisön oikeamielisten jäsenten etua ja turvallisuutta, LaFontaine sanoo.
– Suojattu demokratia on uusi käsite, jonka sanansaattajina aiomme heikosti säännellyllä sosiaalisten pelien alalla toimia. Suojattu demokratia voidaan kuitenkin toteuttaa ainoastaan teknologian, moderaation, perehdyttämisen ja käyttäjien kanssa tehtävän yhteistyön monisäikeisenä yhdistelmänä, eikä se synny käden käänteessä, hän jatkaa.
Sulake ei kuitenkaan kerro, miten pedofiilien toiminta Habbo Hotelissa aiotaan käytännössä estää. Nettipalvelu aiotaan palauttaa toimintaan asteittain, ja palvelun livetestaaminen aloitetaan tänään Suomessa.
Muihin Habbo Hoteleihin keskustelun palauttaminen aloitetaan ensi viikon alussa, ja Sulake lisää siinä yhteydessä lisätietoja turvallisuusparannuksista.
Kommentit (6)
Anonyymi
Anonyymi
Suojattu demokratia on kyllä sellainen helmi kielessä, että ihme ellei siitä saa pian lukea joka paikassa. Se on täydellinen ilmaisu sensuuria harrastavalle yhteiskunnalle, jossa äänestetään kunnes saadaan kansalta oikea tulos jne.
Ihan silkasta mielenkiinnosta, millä keinoin itse ratkaisisit Sulakkeen ongelman? Jos "sananvapauden harjoittajat" paskovat pesäänsä siinä määrin innokkaasti, että siitä syntyy jumalaton haloo ja jotain tarttis tehä niin... Niin?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Miksi vasta nyt, ongelma on ollut yleisessä tiedossa jo vuosikausia? Eli vasta kun rahat uhkaa kulua loppuun, tehdään jotain, lapsista viis.
Mjoo.. ja mistähän KUMMAN syystä just Habbo on noussut otsikoihin? Sama meno on joka paikassa, valitettavasti...
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa 10:41
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Aivokasvain leikattiin pois robotilla
20.05.2008 Kanadassa on suoritettu uraauurtava aivoleikkaus, joka suoritettiin kauko-ohjatulla robottikäsillä.
Kolme vuotta sitten
Peliohjelmoinnin kesäkurssi vetää teinejä
20.05.2010 Jyväskylän yliopiston kesän peliohjelmointikurssille mahtuu vielä. Lisää ryhmiä on järjestetty suuren ilmoittautujamäärän vuoksi.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- TS: Valtiolta miljoonien piilotukea elintarvikealalle 16:19
- » Taloussanomat.fi











