Gmail löysi hetkessä 75 miljoonaa uutta käyttäjää
2.7.2012 22:01 Google kertoo Gmaililla olevan 425 miljoonaa käyttäjää. Eri asia on, voiko Gmailia nyt kutsua maailman suosituimmaksi verkkosähköpostiksi.
Googlen vuonna 2004 aloittaneella Gmail-sähköpostipalvelulla on nyt 425 miljoonaa aktiivista käyttäjää, yhtiö ilmoitti lähes ohimennen blogissaan.
Uutinen on otettu monin paikoin vastaan todisteena, että Gmail – ei enää Microsoftin Hotmail – on verkon suosituin sähköpostipalvelu. Ja kasvu on ollut viime aikoina huimaa. Vain puoli vuotta sitten tammikuussa Google sanoi Gmaililla olevan 350 miljoonaa käyttäjää. Yhtäkkiä heitä on 75 miljoonaa lisää.
Ja siihen sitten päättyykin uutisen helppo osio. Kilpailijat Microsoft ja Yahoo nimittäin kieltäytyvät kertomasta omia laskelmiaan palvelujensa käyttäjämääristä. Sen sijaan ne nojaavat tutkimusyhtiö comScoren lukuihin, mitä Google ei tee.
Lukujen vertailu on siksi mahdotonta. Mutta comScoren mukaan Microsoftin Hotmail on selvästi suurin, kun mitataan ainutkertaisia kävijöitä kuukaudessa. Hotmailin toukokuun saldo oli 325 miljoonaa, Yahoon 298 miljoonaa ja Gmailin 289 miljoonaa eri kävijää, VentureBeat kertoo.
Puolitoista vuotta sitten Microsoft kertoi törmäävänsä usein käsitykseen, että Gmail olisi Suomessa Hotmailia suositumpi. Silloin Microsoft mainitsi – taas comScorea lainaten – että Hotmaililla oli selvä kaula Gmailiin Suomessa.
- VerkossaGooglen blogikirjoitus
- Lue lisääVentureBeatin uutinen
Kommentit (18)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Gmail oli kyllä oikesti paras postilaatikko muutamia vuosia sitten, mutta nykyisin live/hotmail pesee mennentullen ja roskapostinsuodatuskin parempi, kuin missään.
Edelleen pidän gmail tilejä epämääräisiä toimintoja varten, joissa toimin anonyymisti ym.
Live on sitten virallinen ja henkilökohtainen (muistakaa puhelin varmennus ja luotettu kone määritys, vaikka Windows ID onkin turvallisin ja parhaiten varmennettu pilvipalvelu)
Anonyymi
Eikö käyttäjät haluakaan enää jakaa kaikkia tietoja Googlelle... Ehkä joku on oikeasti verrannut näiden palveluiden privacy statement:eja... Googlellahan omistaa kaiken tiedon sinusta niin hyvässä kuin pahassa...
Parin pilvenpiirtäjän tuhoamisen jälkeen tietoja saattaa tutkia joku lihassa ja veressä.
Anonyymi
Anonyymi
En tiedä kenenkään käyttävän hotmail tiliä muuta kuin johonkin weppisivulle rekisteröintiin roskapostitilinä. Samoin yahoon mailin käyttö taitaa olla melko rajallista - oikeasti. Gmailia ja docsia käyttää nykyään monet yritykset, myös meidän. En siis ihmettele noita lukuja.
Ja yritys on siis Repen Rauta ja Romu Tattarisuolta.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Heinäsirkkarobotti ponnisti hyppyennätyksen
24.05.2008 Sveitsissä kehitetty heinäsirkkarobotti loikkaa korkeutta 27 kertaa itsensä verran.
Kolme vuotta sitten
NYT: Viisi helppoa vinkkiä verkkovoron torjuntaan
24.05.2010 Internet on parasta maailmassa, ainakin melkein. Riittävän syvältä ruopatessa esiin nousevat nimittäin virukset, troijalaiset ja muut kybervihulaiset. Sanomalehti The New York Times listasi asiantuntijoiden avulla viisi helppoa vinkkiä, joilla turvaat tietokoneesi.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Kuumat alat - täältä insinööri löytää töitä 07:40
- HS: Kasvuyrityksia syntyy historiallisen paljon 07:35
- Saksan Weidmann jyrähti Ranskalle budjettisäännöistä 08:24
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- » Taloussanomat.fi
-
-271 e
-
-150 e
Lenovo IdeaPad Yoga13 (Intel Core i3-3217U, 4GB, 13,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-114 e
-
-100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-79 e
Dell XPS 12 Ultrabook (Core i5-3317U, 4GB, 12,5" Windows 8 Pro), kannettava tietokone












