Microsoft tekee yritysostosta 6,2 miljardin alaskirjauksen
3.7.2012 09:28 Microsoft ilmoitti tekevänsä 6,2 miljardin dollarin alaskirjauksen online-palvelujensa divisioonasta.
Arvonalennus koskee viisi vuotta sitten hankittua aQuantive-yhtiön goodwill-arvoa. Microsoft maksoi aQuantivesta vuoden 2007 elokuussa 6,3 miljardia dollaria käteisellä.
Microsoft kirjaa arvonalennuksen talousvuotensa neljännelle neljännekselle. Se voi viedä yhtiön neljänneksen tuloksen tappiolliseksi.
Yhtiön hankinta antaa edelleen työkaluja Microsoftin online-mainontaan. Hankinta ei kuitenkaan ole vauhdittanut mainontaa odotetusti, mikä vaikuttaa alaskirjaukseen, Microsoft sanoi tiedotteessaan.
Yhtiö sanoi myös online-palveluyksikkönsä liiketoiminnan olevan kohentumassa, mutta ei niin paljon kuin aikaisemmin odotettiin. Microsoftin mukaan alaskirjauksen ei odoteta vaikuttavan yhtiön meneillään olevaan liiketoimintaan tai taloudelliseen menestykseen
- Lue myösMicrosoftin tiedote
Kommentit (6)
Anonyymi
Microsoft maksoi aQuantivesta vuoden 2007 elokuussa 6,3 miljardia dollaria käteisellä.
Näin, rahaa on ja parhautta kehiteltäessä tulee välillä osteltua niitä näitä. Pääasia että kehitys kulkee ja MS sekä Nokia voimistuu ja tarjoaa entistä parempia tuotteita tyytyväisille kuluttajille.
Anonyymi
Me Windows pakkoveron maksajat joudumme kuitenkin tuonkin kustantamaan.
Sää olet sekaisin. Ei ole olemassa mitään Windows veroa. Menisit duuniin niin saat palkaa ja siitä maksat verot. Sitten voit ostaa Macin josta menee alvia 23% mutta saat toimivan koneen.
Anonyymi
semiaccurate.com/2012/06/29/hp-said-to-dump-microsoft-over-surface/
Anonyymi
Sitten voit ostaa Macin josta menee alvia 23% mutta saat toimivan koneen.
Tässä yhteydessä toimiva on kovin suhteellinen käsite.
Anonyymi
Anonyymi
Microsoft maksoi aQuantivesta vuoden 2007 elokuussa 6,3 miljardia dollaria käteisellä.
Näin, rahaa on ja parhautta kehiteltäessä tulee välillä osteltua niitä näitä. Pääasia että kehitys kulkee ja MS sekä Nokia voimistuu ja tarjoaa entistä parempia tuotteita tyytyväisille kuluttajille.
Okay. Parempia tuotteita ja tyytyväisiä kuluttajia odotellessa maksamme windows-lisäveroa. Mutta onko mitään tietoa koska olisi tiedossa jompaa kumpaa?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 12:27 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Poliisi: Netissä huijattu jää nuolemaan haavojaan
24.05.2010 Poliisi varoittaa suomalaisia nettipetoksista, joihin moni yhä lankeaa. Uhrin ei kannata elätellä toiveita, että hän saa rahansa takaisin.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- Turkki kieltää alkoholin mainonnan 12:26
- Saksa vältti niukasti taantuman 13:15
- Hasan & Partners mainostaa Jollaa 09:32
- Kuumat alat - täältä insinööri löytää töitä 07:40
- » Taloussanomat.fi















