Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Kauppojen vähyys kurittaa Applea Kiinassa

Apple Store Pekingissä.
Kuva: REUTERS/David Gray

4.7.2012 17:02 Applen hitaus perustaa kivijalkamyymälöitä Kiinaan uhkaa kostautua yhtiölle piraattikauppojen syödessä firman uskottavuutta.

Apple on perustanut Apple Store -kauppoja niukasti Kiinaan, vaikka maa on yhtiölle erittäin tärkeä iPhonejen ja iPadien markkina-alue. Tilanne uhkaa kostautua muutenkin, kuin vain myynnin menettämisenä, konsulttiyhtiön johtaja arvioi Reutersille.

Wolf Group Asian pääjohtaja David Wolf katsoo, että kauppojen puute antaa tilaa luvattomien Apple-kauppojen ilmaantumiselle kuten on jo tapahtunutkin. Kuluttajien huonot kokemukset näissä kaupoissa ovat hänen mukaansa yleisiä ja ne voivat nakertaa luottamusta Applen tuotteisiin.

Applen edustaja kertoi keväällä pääjohtaja Tim Cookin Kiinan-vierailun yhteydessä, että yhtiö aikoo lisätä investointejaan maahan.

Apple on selvästi jäljessä tavoitteestaan kauppojen perustamisessa. Vuonna 2010 yhtiön silloinen vähittäiskaupan johtaja Ron Johnson kertoi tavoitteeksi 25 myymälää tänä vuonna, mutta niitä on toistaiseksi koko Kiinassa vain kuusi. Se tarkoittaa, että yhtä Apple Storea kohti on 216 miljoonaa kiinalaista.

Ron Johnson ei ole enää Applen palveluksessa. Hän lähti kohti uusia haasteita, ja Apple nimitti uuden kauppojen pystyttäjän tammikuussa.

Applella on Apple Storeja eri puolilla maailmaa, mutta Suomessa ei yhtäkään. Huhujen mukaan Apple on avaamassa ensimmäisen liikkeensä Ruotsissa elokuussa.

Kiinassa myymälöiden esteenä on oletetusti byrokratia.

Lue lisääReutersin uutinen
Jutun kirjoitti: Reuters-Digitoday

Reuters-Digitoday

Kommentit (5)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei hätää, ilmankin kiinaa AAPL tulee olemaan yli 1000USD tänä vuonna ja seuraava iPhone on jotain niin ihmeellistä ettei sitä tarvitse edes julkistaa. iOS 6 tuo applekäyttäjille niin paljon uusia ja ihmeellisiä ominaisuuksia, että maailmanlaajuinen menekki on taattu.

Odottakaa vain, WP8 ja Androidin tappaja on applelta tulossa! Varmaa tietoa ei vielä ole tuleeko tänä vuonna, vai ensi vuonna, mutta semmoinen tulee jokatapauksessa! Ja AAPL nousee kuin Feenix-lintu tuhkasta!
Appleuskovaisten yli 4.7.2012 23:05

Anonyymi
*************************************************
No, kuinka monta Nokia Storea on Kiinassa
*************************************************
Ei yhtään 4.7.2012 23:06

Anonyymi
*************************************************
No, kuinka monta Nokia Storea on Kiinassa
*************************************************


Eikä KUKAAN halua perustaa mitään Nokia-piraattikauppoja.
Vielä vähemmän, kuin 5.7.2012 0:21

Anonyymi
"Se tarkoittaa, että yhtä Apple Storea kohti on 216 miljoonaa kiinalaista."

Entäs ne pk-yritykset, joita kohti on miljardi kiinalaista? Voi niitä raukkoja, kun jono ulottuu monta kertaa maapallon ympäri. Omenalla on kuule asiat hyvin, kun niillä on tuon logiikan mukaan vaan 1/4 noiden asiakkaista palveltavaksi per liike.
Operaa 5.7.2012 7:18

Anonyymi
Ei hätää, ilmankin kiinaa AAPL tulee olemaan yli 1000USD tänä vuonna ja seuraava iPhone on jotain niin ihmeellistä ettei sitä tarvitse edes julkistaa. iOS 6 tuo applekäyttäjille niin paljon uusia ja ihmeellisiä ominaisuuksia, että maailmanlaajuinen menekki on taattu.

Odottakaa vain, WP8 ja Androidin tappaja on applelta tulossa! Varmaa tietoa ei vielä ole tuleeko tänä vuonna, vai ensi vuonna, mutta semmoinen tulee jokatapauksessa! Ja AAPL nousee kuin Feenix-lintu tuhkasta!


Voi ei! Nyt ne puhuukin kuin nokialaiset firma on jo samassa tilassa kuin nokia...
tumble faceplant 5.7.2012 12:43
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

SAP ei anna osaajapulan kiusata

22.05.2008 Berliini - SAP:n pohjoismaiden johtaja ei usko osaajapulan rasittavan yhtiön ohjelmistojen myyntiä. Saksalainen ohjelmistotalo hakeaa kasvua ohjelmien lisätoiminnoilla.

.