Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokian kurssi romahti

Kuva: Lehtikuva/Jarno Mela

9.7.2012 14:52 Nokian osakkeen kurssi on painunut alle 1,50 euron Helsingin pörssissä tänään.

Nokian kurssi putosi alle 1,5 euron rajan vähän jälkeen keskipäivän. Kurssi kävi alimmillaan 1,489 eurossa. Kello 13.45 osakkeen hinta oli 1,502 euroa, jossa on laskua 2,9 prosenttia perjantaista.

Vielä huhtikuussa noin neljässä eurossa liikkunut osake putosi kesäkuun puolivälin tulosvaroituksen ja rajujen henkilöstöleikkausuutisten jälkeen alle kahden euron.

Nokian osake on nyt lähes 20 vuoden pohjissa. Viimeksi osakkeen päätöskurssi on ollut alle 1,50 euron marraskuussa vuonna 1994. Tämän päivän Nokia on yhtiönä kuitenkin kaukana noista ajoista.

Nokian markkina-arvo on 1,50 euron kurssilla laskettuna sulanut 5,6 miljardiin euroon. Tämän vuoden aikana osakkeen arvosta on leikkautunut 60 prosenttia. Viime vuoden viimeisenä pörssipäivänä Nokian osakkeen päätöshinta oli 3,77 euroa.

Suomen arvopaperikeskuksen Euroclearin tilastojen mukaan suomalaisten luottamus Nokiaan on osakkeen huonosta menestyksestä huolimatta ollut vahvaa.

Kesäkuun lopussa suomalaisten omistusosuus Nokiasta oli jo 24,9 prosenttia, mikä on eniten sitten 1990-luvun lopun. Laskeva osake eivät näytä pelottavan suomalaissijoittajaa.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (57)


Anonyymi
Olisipa Elop pysynyt broileri-busineksen parissa ennemmin kuin tuli yhdistämään kaksi kalkkunaa.
torso on 9.7.2012 18:13

Anonyymi
kuinkahan mahtaa mennä eläkeyhtiöiden nokia painotteisilla salkuilla

taitaapa käydä niin että eläkettä ei piisaa edes suurille ikäluokille tätä menoa.

Minulle tuli työeläke ote, vajaa 100 euroa kuukaudessa on luvassa minulle eläkkeitä joita pätkätöistä on kertynyt huonosti vuosien varrella


Olisit hankkinut töitä. Tai sitten opiskellut. Tai vaan yrittänyt enemmän. Eipä sitä eläkettä kerry sohvalla makaamalla.
jeppistä 9.7.2012 18:45

Anonyymi
Nyt kaikki nookiaa ostamaan, mars!
ilman muuta kaikkein sinivalkoisin vaihtoehto.
Kaikki tuhnut mukaan!
Suo-maalainen 9.7.2012 19:03

Anonyymi
Viimeksi osakkeen päätöskurssi on ollut alle 1,50 euron marraskuussa vuonna 1994.


Vuoden 1994 marraskuussa päätöskurssi oli alimmillaan 1,72 euroa. Lokakuussa kurssi oli alimmillaan 1,39 euroa.

Sittenkin pitää muistaa, että mistään ei tuolloin saanut Nokian osaketta noin halvalla, vaan hintalapussa oli 64-kertainen luku verrattuna siihen, mitä tänä päivänä raportoidaan osakkeen silloiseksi hinnaksi.
Marde 9.7.2012 19:04

Anonyymi
No olipa uutinen.
Se olisi ollut uutinen että osake olisi noussut. Paitsi sitä ei olisi kukaan uskonut. Olisi katottu kalenteria että onko aprillipäivä hahhahhah

No mitäs tuhnut, onko tullut osakkeita ostettua, hahhahhah.
Eikö niitä nyt kannata myydä? No kyllä ne siitä nousee hahhahhah

No ei vaan, korkeallahan se on, varmaan kohta splitataan hahhahhah
Suomalainen voittaa 9.7.2012 19:11

Anonyymi
Huono uutinen Microsoftille on hyvä uutinen meille kaikille.
ite 9.7.2012 19:11

Anonyymi
Koko firman saa kohta ilmaiseksi tai kuka ilkiää ottaa.
ostan pois kuleksima 9.7.2012 19:20

Anonyymi
Kurssi on halvempi kuin bensalitra.
Jätän autoilut vähemmälle ja ostan Nokian osakkeita. Yhdeen mökkireissun hinnalla saan 35 osaketta.
Bensa häviää varmasti taivaan tuuliin, Nokialla voi sentään tienata
Olet pihalla
Käy kouluja 9.7.2012 20:31

Anonyymi
Ennen vuodenvaihdetta osake on eurossa ja ennen ensi juhannusta se poistetaan pörssistä roskaosakkeena?
L.O.L. 9.7.2012 20:36

Anonyymi
Jolla pudottaa Nokian osaketta, myös jonkun verran eurokriisineuvottelut sekä tietysti tuleva Q2:n tulosjulkistus. Mitähän sieltä on tulossa, siis kuinka huono? Huhhuh! Kun katsoo kurssia, mikä oikeastaan ainoa mittari, jolla johdon toimintaa punnitaan, niin Nokia -pomojen uhopuheet ovat hieman korneja! Kuka enää uskoo? Toki pidettävä molempien puolia, hieno juttu että Suomella 2 kännyvalmistajaa. Ja ostakaa toiset 25 % Nokian osakkeita, niin saadaan kotimainen omistus yli 50 %, jolloin yritysvaltausta ei tule, vaikka kurssi olisikin 1 euro. Toiveajattelua? Nämä 2 yritystä todennäköisesti yhdistyvät, kun Nokian Windows -seikkailu on käyty läpi ja tunnustettu tosiasiat...
Isontalon_antti 9.7.2012 21:02
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Seuraavassa Guitar Herossa voi rokata omia biisejä

23.05.2008 Guitar Hero -pelisarjan seuraavassa World Tour -osassa pelaajat voivat tallentaa omia kappaleitansa ja jakaa niitä muiden rokattavaksi.

.