Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokian kurssi romahti

Kuva: Lehtikuva/Jarno Mela

9.7.2012 14:52 Nokian osakkeen kurssi on painunut alle 1,50 euron Helsingin pörssissä tänään.

Nokian kurssi putosi alle 1,5 euron rajan vähän jälkeen keskipäivän. Kurssi kävi alimmillaan 1,489 eurossa. Kello 13.45 osakkeen hinta oli 1,502 euroa, jossa on laskua 2,9 prosenttia perjantaista.

Vielä huhtikuussa noin neljässä eurossa liikkunut osake putosi kesäkuun puolivälin tulosvaroituksen ja rajujen henkilöstöleikkausuutisten jälkeen alle kahden euron.

Nokian osake on nyt lähes 20 vuoden pohjissa. Viimeksi osakkeen päätöskurssi on ollut alle 1,50 euron marraskuussa vuonna 1994. Tämän päivän Nokia on yhtiönä kuitenkin kaukana noista ajoista.

Nokian markkina-arvo on 1,50 euron kurssilla laskettuna sulanut 5,6 miljardiin euroon. Tämän vuoden aikana osakkeen arvosta on leikkautunut 60 prosenttia. Viime vuoden viimeisenä pörssipäivänä Nokian osakkeen päätöshinta oli 3,77 euroa.

Suomen arvopaperikeskuksen Euroclearin tilastojen mukaan suomalaisten luottamus Nokiaan on osakkeen huonosta menestyksestä huolimatta ollut vahvaa.

Kesäkuun lopussa suomalaisten omistusosuus Nokiasta oli jo 24,9 prosenttia, mikä on eniten sitten 1990-luvun lopun. Laskeva osake eivät näytä pelottavan suomalaissijoittajaa.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (57)


Anonyymi
Konkka tulee alta vuoden
http://seekingalpha.com/article/709681-nokia-is-finnished-prepare-for-bankruptcy
jepu-jee 9.7.2012 23:44

Anonyymi
"Olisit hankkinut töitä. Tai sitten opiskellut. Tai vaan yrittänyt enemmän. Eipä sitä eläkettä kerry sohvalla makaamalla."

Sitä on tietenkin anonyymina helppo laukoa tuomitsevia kommentteja vähällä tiedolla höystettynä.
M 10.7.2012 2:16

Anonyymi
Talousuutiset alkaa olla varsin yksitoikkoisia: 1) eurokriisi ja 2) Nokia. Olisi jo aika molemmille surkimuksille taloudellinen eutanasia. Kuka tätä jatkuvaa taloussirkusta jaksaa seurata kuukaudesta toiseen tai vuodesta toiseen?
molemmille pitäisi s 10.7.2012 7:49

Anonyymi
Nokiaa pistetään myyntikuntoon, näkeehän tuon jo otsallakin. Hyvät kaupat M$
nOkia 10.7.2012 8:50

Anonyymi
kuinkahan mahtaa mennä eläkeyhtiöiden nokia painotteisilla salkuilla


Huonostihan siellä menee, mutta tuskin johtuu pelkästään Nokiasta. Eiköhän omistukset ole vanhempaa perua. Toki onhan ainakin Ilmarinen tehnyt Nokiaan lisäsijoituksiakin. En löytänyt kovin vanhoja vuosikertomuksia tähän hätään, mutta ainakin 1997 Pohjola, Suomi, Ilmarinen ja Keva olivat kaikki kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa.
rmac 10.7.2012 8:57

Anonyymi
Jollalla tai muillakaan lahjattomilla koodaajilla ei ole vaikutusta Nokian kurssiin. Jos eivät saaneet Nokiallakaan aikaiseksi ensimmistäkään Meegolaitetta, miten he pystyisivät siihen nyt?
Markkinat eivät usko, että Nokian kassa kestää W8-menestyspuhelimien odotusta.
Giorgios Aviorikos 10.7.2012 9:18

Anonyymi
Kohta pääsee miljoonalla nokiamiljonääriksi!
Nimetön 10.7.2012 9:55

Anonyymi
Tavallisesti kesäaikana osakkeiden hinnat käyvät alempana. Talouden tila vaikuttaa varmaankin myös tällä hetkellä pörssiosakkeiden kysyntään ja hintaan. Eli eivät nämä aivan viimeaikaiset laskut johdu suoranaisesti Nokiaan kohdistuvasta epäluulosta.
Iivari 10.7.2012 10:41

Anonyymi
Hervannassa tapahtuu.Stephen elop on viihtynyt kesäasunnollaa hervannan suolijärvellä ja on nähty usein paikallisissa kaupoissa ja ravintoloissa,paikallinen ravintola kultainen apina kuuluu steven kantapaikkoihin.Ravintolasta tiedetään steven hassutelleen pöytäseurueessa,kun steve oli yllättäen ottanut alepan muovikassista esiin microsoftin uuden surfface tablet hybridin.Steve kertoi hukanneensa ensimmäisenä lomapäivänään laitteen näyttöosan joka myöhemmin oli kuitenkin löytynyt jääkaapista ja myönsi laitteen käytettävyyden heikoksi.Steve tunnetaan hervannassa huumorimiehenä,laitetta käsissään hetken pyöritellessään mies olikin todennut laitteen olevan "melkoinen susi" ja käytettävyyden heikoksi.Samaan hengen vetoon mies sanoin käyttäneensä laitetta leikkuulautana uusien perunoiden ja sillin leikkaamiseen joihin steve on ihastunut suomessa.
ms.nokia 10.7.2012 11:05

Anonyymi
Nyt kaikki iFanit ostamaan Nokian osakkeita, niin saadaan kurssi nousuun.
Ja siitä se sitten lähtee Nokiakin nousuun.
Pistäkää seuraavaan puhelimeen varatut rahat osakkeisiin nyt, niin voitte vuoden päästä ostaa useamman puhelimen.
(tai sitten ei).
Entinen IFani 10.7.2012 11:25
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Taskuvideokamera YouTube-tarpeisiin

20.05.2008 Tietokoneisiin ja Internetiin liitettävien digitaalisten viihdetuotteiden valmistaja Creative Labs tuo markkinoille taskukokoisen Vado-videokameran lähinnä nettivideotarpeisiin.


Kolme vuotta sitten

Verbatim jatkaa korppujen valmistusta

20.05.2010 Tallennusmedioita valmistava Verbatim vannoo yhä myös vanhojen levykkeiden nimeen. Yhtiö jatkaa niiden valmistusta.

.