Iskuja satelee RIM:lle – nyt patenttituomio

Kuva: Ruutukaappaus
14.7.2012 22:31 Tappiolle vastikään painunut RIM tuomittiin maksamaan pitkälti toistasataa miljoonaa dollaria korvauksia patenttirikkomuksista.
Kanadalainen ja vakavissa talousvaikeuksissa oleva älypuhelinvalmistaja Research In Motion tuomittiin perjantaina suurkorvauksiin patenttiloukkauksista.
Kalifornialainen valamiehistö antoi 147,2 miljoonan dollarin eli noin 121 miljoonan euron tuomion jutussa Mformation Technologies -nimistä yritystä vastaan. Vuonna 2008 puhjennut kiista koskee mobiililaitteiden etähallintaan liittyviä patentteja.
Valamiehistö määräsi kahdeksan dollarin rojaltin kaikista Blackberry-puhelimista, jotka on kytketty RIM:n Enterprise Server -tuotteeseen. Tuomio käsittää vain oikeuskäsittelyn aikaisen myynnin Yhdysvalloissa, ei tulevia tai ulkomaisia korvauksia.
Ottamatta kantaa, kuka on oikeassa tai väärässä, ei RIM todellakaan nyt kaipaa enempää ikäviä uutisia, jotka voivat laskea yhtiön voimakkaasti sukeltanutta osakekurssia entisestään.
RIM pääsi juuri kertomasta yllättävän suuresta neljännesvuositappiosta, ja on jopa veikattu, että yhtiö voi joutua oikeuteen pääjohtajan liian optimistisista kannanotoista.
RIM vannoo valittavansa tuomiosta, mutta yhtiöllä on muitakin patenttihuolia Mformationin lisäksi. Huhtikuussa hollantilainen puolijohdeyhtiö NXP aloitti oikeustoimet RIM:ää vastaan muun muassa muotoiluun ja datan välitykseen liittyvien patenttien rikkomisesta.
- Lue lisääReutersin uutinen
Kommentit (10)
Anonyymi
ja yllättäen taas tuomio annettu jenkkilässä, ulkomaalaiselle yritykselle
Nokian osaltahan tuo on loistava juttu kun softakehitys siirtyi sinne. Ei tule enää patenttisotia ja sellaista roskaa kuin N9 oli ei edes tarvitse viedä sinne.
Anonyymi
Anonyymi
Kyllä niitä on kuzzetettu jotka maksoi noista 699,-.
Anonyymi
mitenköhän nokia nyt tähän liittyy millään lailla?
Eiks noilla kummallakin ole ollut toimimaton ekosydeemi ja molemmat tekee sen takia tappiota. Nokialla on kyllä Meegoilun ja Symbian sekoilun loputtua mahdollisuus onnistua.
Anonyymi
Milloinhan RIM joutuu myymään Blackberryjään 61,5% alennennuksella Gigantissa? N9 64GB nyt 269,- Gigantissa.
Kyllä niitä on kuzzetettu jotka maksoi noista 699,-.
399,- näytti olevan Gigantin verkkoputiikissa, oliko tuo 269,- kivijalkakaupan tarjous?.
Anonyymi
Milloinhan RIM joutuu myymään Blackberryjään 61,5% alennennuksella Gigantissa? N9 64GB nyt 269,- Gigantissa.
Kyllä niitä on kuzzetettu jotka maksoi noista 699,-.
399,- näytti olevan Gigantin verkkoputiikissa, oliko tuo 269,- kivijalkakaupan tarjous?.
Tämän päivän tarjouslehdessä ja on voimassa huomisesta alkaen. Lumia 900 hinta putosi AT&T pysyvästi USD 50,- Engadgetin mukaan.
Amazon myykin sitten jo 0,01 USD. Asymcon mukaan viimeiseen 4kk 330.000 kpl Lumia siellä myyty ja 3 kpl N9.
Anonyymi
Olen sijoittanut nokiaan ja tottakai haluan lukea osakkeeb noususta ja siitä kuinak seuravalla kvrataarilla tulee uutta ja mullistavaa, ja se iphonen tappaja nro 8.
Haistakaa psaka appale fanipjojut,
Anonyymi
Milloinhan RIM joutuu myymään Blackberryjään 61,5% alennennuksella Gigantissa? N9 64GB nyt 269,- Gigantissa.
Kyllä niitä on kuzzetettu jotka maksoi noista 699,-.
puusilmälle tiedoksi:
a) hinta oli 319e (269e jos otti dna liittymän samalla)
b) puhenta MYY gigantti, ei nokia.
c) hanki muut kuin iLasit
Anonyymi
Milloinhan RIM joutuu myymään Blackberryjään 61,5% alennennuksella Gigantissa? N9 64GB nyt 269,- Gigantissa.
Kyllä niitä on kuzzetettu jotka maksoi noista 699,-.
399,- näytti olevan Gigantin verkkoputiikissa, oliko tuo 269,- kivijalkakaupan tarjous?.
Tämän päivän tarjouslehdessä ja on voimassa huomisesta alkaen. Lumia 900 hinta putosi AT&T pysyvästi USD 50,- Engadgetin mukaan.
Monenko kuukauden kytkyllä?
Ai niin ethän sä kytkyä tiedä koska äiti maksaa sun puhelimesi ja laskusi.
Amazon myykin sitten jo 0,01 USD. Asymcon mukaan viimeiseen 4kk 330.000 kpl Lumia siellä myyty ja 3 kpl N9.
Onneksi sulla on varmaa faktaa esittää tästä.
Anonyymi
Äiti kertoi että ihan Asymcon nettisivuilta löytyy tuo tieto. Niitä N9 voi olla kyllä myyty kaksi eikä kolme. Ja Jollan myynti on vielä ensi vuonna tähän aikaan edelleen nolla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 12:27 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Poliisi: Netissä huijattu jää nuolemaan haavojaan
24.05.2010 Poliisi varoittaa suomalaisia nettipetoksista, joihin moni yhä lankeaa. Uhrin ei kannata elätellä toiveita, että hän saa rahansa takaisin.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- Turkki kieltää alkoholin mainonnan 12:26
- Saksa vältti niukasti taantuman 13:15
- Hasan & Partners mainostaa Jollaa 09:32
- Kuumat alat - täältä insinööri löytää töitä 07:40
- » Taloussanomat.fi













