Nokia teki hurjat tappiot – osake nousee rajusti

19.7.2012 13:04 (päivitetty 13:39) Suomalaisyhtiö kertoi torstaina tehneensä rökäletappiot keväällä. Tulos oli kuitenkin hieman odotettua parempi, ja yhtiön osakekurssi on kovassa nousussa pörssissä.
Matkapuhelimia valmistava Nokia teki hieman odotettua pienemmät tappiot loppukeväästä huhti–kesäkuussa.
Ohjelmistoyhtiö Microsoftin kanssa liittoutunut suomalaisfirma kertoi, että osakekohtaista tappiota ilman kertaeriä (ei-IFRS) syntyi 0,08 euroa huhti–kesäkuussa. Ei-IFRS luvut eivät sisällä kertaluontoisia eriä.
Tulos ylitti markkinoiden odotukset, sillä puhelinalaa seuraavat analyytikot olivat odottaneet keskimäärin 0,09 euron osakekohtaisia tappioita.
Nokian osakekurssi olikin välittömästi tuloksen julkistamisen jälkeen 10,14 prosentin nousussa. Hieman kello 14 jälkeen iltapäivällä osake oli noussut jo 14,22 prosenttia eilisen päätösluvuista.
Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna tulos on surkea. Vuosi sitten samaan aikaan tulosta osaketta kohden kertyi 0,13 euroa.
Nokia keräsi kolmen kuukauden aikana liikevaihtoa 7,5 miljardia euroa. Vuotta aiemmin liikevaihtoa kertyi 10,4 miljardia euroa ja analyytikot olivat odottaneet 7,4 miljardin euron liikevaihtoa.
2000-luvun
pohjat
Liiketappiota Nokialle kertyi 327 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin yhtiö ylsi 391 miljoonan euron liikevoittoon.
Espoon Keilaniemessä päämajaansa pitävä yhtiö hallitsi lähes suvereenisti matkapuhelinten markkinoita vielä joitain vuosia sitten. Takavuosien tuloksiin nähden huhti–kesäkuun tulos onkin karmiva.
Uutistoimisto Bloombergin keräämien tietojen mukaan Nokian osakekohtainen tulos ilman kertaeriä (ei-IFRS) ei ole vajonnut yhtä pahasti tappiolle koskaan aiemmin 2000–luvulla.
Kolmen kuukauden aikana Nokia myi yhteensä 83,7 miljoonaa matkapuhelinta. Vuosi sitten yhtiö myi 88,5 miljoonaa puhelinta.
Lumia-puhelimia Nokia sai kaupaksi neljä miljoonaa kappaletta.
Kassavirta
positiiviseksi
Yhtiön kassavirta kääntyi huhti–kesäkuussa 102 miljoonaa euroa positiiviseksi oltuaan vielä ensimmäisellä neljänneksellä 590 miljoonaa euroa miinuksella. Vuosi sitten vastaavaan aikaan kassavirta oli 176 miljoonaa euroa miinuksella.
Nokian nettokassa ja muut likvidit varat olivat kesäkuun lopussa 4,2 miljardia euroa. Vuotta aiemmin kassaa oli 3,9 miljardia euroa.
Digitoday seuraa verkkosivuillaan tiiviisti Nokian huhti–kesäkuun tulosta.
- Lue myösNokian älypuhelinmyynti romahti
- Lue myösNokian puhelinten liikevaihto romahti
- Lue myösNokian puhelinmyynti Pohjois-Amerikassa: -60 %
- Lue myös"Uhka Nokian kuolemasta ei ole välitön"
Kommentit (41)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Aika läppä..:)
Anonyymi
4 miljoonaa myytyä Lumiaa.
Aika läppä..:)
Alle 100.000 kpl N9 kokonaismyyntiin verrattuna ihan loistavasti.
Anonyymi
Ei näköjään tartte olla huolissaan ;))
Seuraavalla Q:lla menee puoli miljoonaa lumiaa.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Kaikki ne Amazon hehkutukset. Heh.
Anonyymi
Ja kassa kasvoi...=) mutku mutku sen piti jo olla käytetty..HAH...=)
Patenttien myynnistä. Myydään jo pääomaa pois, ei hyvältä näytä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa 10:41
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sähköinen asiointi paransi palvelua hammashoidossa
20.05.2008 Vaasassa palvellaan hammashuollon asiakkaita perinteisen puhelinpalvelun lisäksi kaikilla sähköisillä yhteydenottotavoilla. Sitran selvityksen mukaan uudet käytännöt ja tekniikat vapauttavat suun terveydenhuollon resursseja varsinaiseen hoitotoimintaan. Myös asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Kolme vuotta sitten
Google esitteli haastajan Flash-videoille
20.05.2010 Google on julkaissut uuden WebM-nettivideotekniikan. Se voi korvata Adoben Flashin, jota nykyään käytetään yleisesti web-videoissa.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- SK: Ruokakriisi uhkaa jälleen Afrikassa 17:31
- Rolls-Roycen suihkumoottori asennetaan autoon 17:04
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- TS: Valtiolta miljoonien piilotukea elintarvikealalle 16:19
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- » Taloussanomat.fi












