Microsoftia uhkaa selainkiistassa jopa 5,7 miljardin euron sakko?
20.7.2012 10:59 Lakiasiantuntijan mukaan EU-komission Microsoftille mahdollisesti lätkäisemät sakot voivat nousta jopa 10 prosenttiin yhtiön liikevaihdosta eli 5,7 miljardiin euroon.
Ohjelmistoyhtiö Microsoft nostattaa keskustelua myös muiden aiheiden, kuin vain ensimmäistä kertaa yli neljännesvuosisataan tappiolle painuneen tuloksensa vuoksi.
Yhtiön kiista Euroopan unionin (EU) komission kanssa nousi uudelleen pinnalle tällä viikolla, kun kilpailukomissaari Joaquin Almunia sanoi komission aloittavan uudet tutkimukset Microsoftin toimintaa koskien.
Komission mukaan yhtiö on myöntänyt, ettei se ole tarjonnut kuluttajille selaimen valintaruutua enää vuoden 2011 helmikuun jälkeen, vaikka sen olisi sopimuksen mukaan pitänyt.
Microsoftin mukaan tämä johtuu teknisestä virheestä.
Microsoft on ollut jo pitkään EU-komission hampaissa Internet Explorer -selaimensa vuoksi. Komissio on katsonut, että amerikkalaisyhtiö pakottaa Windows-käyttöjärjestelmän kuluttjia valitsemaan Explorerin nettiselaimekseen tarjoamatta kuluttajille avoimesti vaihtoehtoja.
Pinsent Masons -lakiyhtiön kilpailulain asiantuntija Alan Davis sanoo nyt, että komissio tulee tuskin armahtamaan Microsoftia sopimuksen rikkomisesta, vaikka se johtuisikin teknisestä viasta. Microsoft sitoutui vuonna 2009 tarjoamaan kuluttajille selainvaihtoehtoja erillisessä valintaikkunassa viiden vuoden ajan.
– Microsoftin onnistui välttää sitä uhanneet erittäin merkittävät sakot suostumalla tähän sopimukseen vuonna 2009. Sopimuksen noudattamatta jättäminen voi johtaa siihen, että komissio langettaa Microsoftille jopa 10 prosenttiin yhtiön liikevaihdosta nousevat sakot, joka tarkoittaisi potentiaalisesti seitsemän miljardin dollarin (noin 5,7 miljardia euroa) sakkoja, Davis sanoo Out-law.comissa.
Davisin mukaan sillä, että ongelma johtui Microsoftin mukaan teknisestä viasta ja oli tahaton, ei ole komission kannalta välttämättä juurikaan väliä.
– Ottaen huomioon, kuinka hyvät resurssit Microsoftilla on ollut valvoa sopimuksen noudattamista, komissiolla tulee tuskin olemaan paljon sympatiaa yhtiön väitteille, että tämä johtui teknisestä virheestä, Davis sanoo.
Komissio on jo aiemmin sakottanut Microsoftia tiettävästi yhteensä kolmatta miljardia euroa EU:n kilpailulainsäädännön rikkomisesta, mutta yhtiötä nyt uhkaavat sakot ylittävät aiemmat sakot selvästi.
- Lue myösOut-law.comin juttu aiheesta
Kommentit (40)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Loppukädessä rahat tulevat asiakkailta...
Niin mehän sen maksamme microsoft tuotteissa. Kuka nyt sitten ostaakin niitä tuotteita.
Anonyymi
Anonyymi
Onneksi iPadissa voi valita oletusselaimen helposti.
Onneksi minun PC koneessa on internetselain että voin valita haluamani oletusselaimen helposti.
Anonyymi
Anonyymi
Onneksi iPadissa voi valita oletusselaimen helposti.
Silti 98% käyttää Safaria vaikka muut on valittavissa. Kiva kun sinäkin Tomi olet siirtynyt nyt kokonaan Apple kantaan. Huomasit sitten lopultakin että MeeGo on menneisyttä.
Anonyymi
Anonyymi
Mielestäni kyseessä on naurettava ajojahti microsoftia kohtaan. Kyllähän microsoft kumminkin oman käyttöjärjestelmän kanssa saa oman selaimensa toimittaa. Käyttäjä voi sitten ihan itse netistä ladata haluamansa selaimen. Eihän tässä kukaan ketään pakota mihinkään. Kyllähän esim. samsungin android puhelimien mukanakin tulee ainoastaan googlen selain. Ihan sama asiahan tämä on. Miksi samsungia ei tuomita maksamaan 10% liikevaihdostaan kun pakottavat ihmisiä käyttämään googlea. Ja muutenkin ihan turhaa narinaa että microsoft olisi muka iso ja paha monopoli. Apple on mielestäni paljon pahempi ja myös suljetumpi systeemi. Miksi oikeus ei tuomitse applea siitä että ne pakottaa ihmiset käyttämään kalliita apple brändättyjä lisälaitteita ja varaosia. Microsoft ei pakota ihmisiä käyttämään ylihintaisia microsoft brändättyjä lisälaitteita ja varaosia. Applen voisi myös vetää oikeuteen siitä että he pakottavat ihmisiä käyttämään omaa käyttöjärjestelmäänsä omissa koneissaan. Voisin jatkaa pidempäänkin mutta lienee parasta palata asennushommien pariin.
200 miinusta 5 minuutissa. Olen muuten aiemmin huomannut saman ilmiön täällä. Apple fanaatikot...
Mielestäni apple on ruma, huono, huonosti yhteensopiva ja kallis laite. Kaiken lisäksi apple on ahne ja suljettu monopoli.
Antakaa vaan miinuksia jos siltä tuntuu mutta aion siltikin pitää windows koneeni ja android puhelimeni. Enkä myöskään IKINÄ tule applen hirvitystä hankkimaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:00 IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 13:56 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Verkkorikollisuus Kanadassa selvästi suurempaa kuin huumekauppa
24.05.2008 Verkkorikollisuus on nousemassa pahimmaksi uhaksi kanadalaisille, kertoo tuore tutkimus.
Kolme vuotta sitten
Poliisi: Netissä huijattu jää nuolemaan haavojaan
24.05.2010 Poliisi varoittaa suomalaisia nettipetoksista, joihin moni yhä lankeaa. Uhrin ei kannata elätellä toiveita, että hän saa rahansa takaisin.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- STTK tyrmää nuorten koeaikojen pidentämisen 14:47
- Turkki kieltää alkoholin mainonnan 12:26
- Saksa vältti niukasti taantuman 13:15
- » Taloussanomat.fi














