Ouya-pelikonsoli rikkoo Kickstarter-ennätykset

Ouya on paljastanut peliohjaimen kuvan kokonaisuudessaan. Aiemmin yhtiö esitti vain osia ohjaimesta.
Kuva: Ouya
30.7.2012 10:09 Android-pohjaisen Ouya-pelikonsolin kehittäjä on kerännyt Kickstarter-joukkorahoituspalvelussa pääoman ennätysmäärän ennätysnopeasti.
Ouyan tilille on kertynyt ennakkotilauksia 5,7 miljoonaa dollaria. Tilausaikaa on jäljellä vielä 10 päivää. Alunperin yhtiö haki 950 000 dollarin rahoitusta. Ensimmäisen miljoonan kerääminen kesti vain kahdeksan tuntia. Tilaaja-rahoittajia on yhteensä noin 45 000.
Yritys kerää rahoituksen myymällä ennakkotilauksia. Tyylikkäästi muotoiltu kuutiomainen Android-käyttöjärjestelmää käyttävä pelikonsoli ja ohjain maksavat 99 dollaria. Laite käyttää Tegra 3 neliydinsuoritinta.
Tilaajat joutuvat vielä odottelemaan hetken uutta konsolia, sillä yhtiö lupaa toimittaa ensimmäiset pelit ensi vuoden maaliskuussa.
Ouyan kuningasajatus on kaikkien palvelun pelien ilmaisuus. Pelien kehittäjät voivat rahastaa mainostuloilla ja pelien jatko- ja lisäosilla.
Ouya ilmoitti perjantaina tehneensä sopimuksen, joka tuo OnLiven pilvipohjaiset striimauspelit uuteen palveluun. Yritys on myös saanut ensimmäisen yksinoikeuspelinsä. Se on Robotokin kehittämä zombipeli Human Element.
Kommentit (9)
Anonyymi
Suurin osa (ei toki kaikki) Android alustan pelit hyödyntävät koskenäytön ominaisuuksia ja niitä ei paljon TV ruudulla voi simuloida (Angry Birdsin pelaaminen tietokoneella on aika 'tavanomaista').
Lisäksi itse Android kehittää kaksi versiota vuodessa joiden päivitys toki on mahdollista mutta on jo puhelimissa nähty varsin ongelmalliseksi,
Anonyymi
apple on paras ja nokia :--DD
Nyt pistit liian pahan himopeukuttajalle, ei osaa raukka päättää kumpaa väriä peukuttaa.
Anonyymi
Hatunnosto android konsolille!
Anonyymi
apple on paras ja nokia :--DD
Nyt pistit liian pahan himopeukuttajalle, ei osaa raukka päättää kumpaa väriä peukuttaa.
se oligin dargoidugseni :DDDD
Anonyymi
Anonyymi
Ouyan kuningasajatus on kaikkien palvelun pelien ilmaisuus.
Sivulla kyllä lukee "We're handing the reins over to the developer with only one condition: at least some gameplay has to be free. -- Developers can offer a free demo with a full-game upgrade, in-game items or powers, or ask you to subscribe."
Elikkäs korjatkaas sinne artikkeliin faktat: Kaikki pelit tulevat sisältämään jollain tapaa ilmaisen alueen; joko demo, josta täysversio maksullinen, yksinpeli, josta ostamalla saa moninpelin, täysin ilmainen, jossa rahastetaan muutoin vaikeasti saatavilla esineillä, tai täysin ilmainen peli, joka kerää tulonsa mainoksista.
Anonyymi
FYI teidän epäilyt osoittautuu vääriksi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:36 Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 15:09 Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 14:27 Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 14:03 Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 12:23 Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 12:17 Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 10:46 Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 10:05 Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 09:40 Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 09:19 Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 07:00 Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 12:54 Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 11:29 Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 13:23 Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen 10:05
- Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus 09:19
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi numeropalvelu veloittaa 0,60 euroa haulta
20.05.2008 Suomen 16100 Oy tuo markkinoille tekstiviestillä toimivan 16100 numeropalvelun, jossa voi hakea kaikkia Suomen julkisia koti-, yritys- ja matkapuhelinnumeroita.
Kolme vuotta sitten
Muhammed-tempaus sulki Facebookin Pakistanissa
20.05.2010 Pakistan määräsi Facebookin kiinni sen jälkeen, kun yhteisöpalvelussa alettiin suunnitella Piirrä Muhammed -päivää.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Teknohuuma valtasi pörssin: Kurssi +221 % alkuvuonna 16:40
- H&M pohtii tuotantoa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa 16:48
- Japanin "supersankari" ei säästele rahamuskeleita 15:46
- Päästäisitkö lapsesi kuskittoman auton kyytiin? 12:09
- Halpalentoyhtiö Ryanair tahkosi kovaa tulosta 13:11
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:35
- Bussikuskien lakko julistettiin laittomaksi – ei loppunut 14:43
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:56
- Nokian Renkaat nousee auto-osakkeiden imussa 15:04
- » Taloussanomat.fi











