F-Securen yhteydet katkesivat Intiaan

Nokian tehdas sijaitsee Intiassa, Chennain lähellä.
Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva
31.7.2012 14:53 Intiaa koettelevat pahat sähkökatkokset ovat haitanneet myös joitakin suomalaisia tietotekniikkayhtiöitä.
Sähköverkkojen kaatuminen Intiassa on näkynyt tänään tietoturvayhtiö F-Securella.
– Sinne ei ole saatu tänään yhteyttä, kukaan ei vastaa puhelimeen, Ulla Toivanen F-Securen viestinnästä kertoo.
F-Securella on Intiassa kaksi toimistoa. Toinen sijaitsee Mumbaissa ja toinen Hyderabadissa.
Intiasta tulleiden tietojen mukaan sähkökatkot ovat koetelleet erityisesti Pohjois- ja Itä-Intiaa.
Sähkökatkot eivät ole kuitenkaan tuntuneet matkapuhelinvalmistaja Nokialla, jolla on toimistoja Pohjois-Intiassa. Lisäksi yhtiöllä on tehdas Etelä-Intiassa.
Matkapuhelimia valmistavan Nokian viestinnän mukaan yhtiön Pohjois-Intiassa sijaitsevilla toimistoilla on käytössään sähkön varajärjestelmä, jonka ansiosta työt hoituvat "sataprosenttisesti".
Myös Nokian tehdas on säästynyt sähkökatkoksilta. Sähkön saannissa ei ole ollut ongelmia Etelä-Intiassa.
Intiaa koettelevat sähkökatkot eivät ole vaikuttaneet tietotekniikan palvelutalo Tiedon toimintoihin. Tiedolla on toimintoja Punessa, joka sijaitsee Etelä-Intiassa.
Verkkoyhtiö Nokia Siemensillä sähkökatkot ovat näkyneet jonkin verran asiakaskunnassa.
Maanantaina tietoliikenneyhteydet reistailivat Intiassa, kun tukiasemiin ei saatu sähköä. Varavoiman ansiosta tukiasemat ja verkko toipuivat nopeasti.
Tiistain uuden sähkökatkon vaikutuksista Nokia Siemensin viestinnällä ei ole vielä tietoa.
Kommentit (12)
Anonyymi
Heidi on taas digitaalitalouden ytimessä: sähkökatkos vei sähköt! Tai sitten ei, jos on varajärjestelmä. Vähintään Nobel-palkinnon arvoinen kirjoitus. Mahtavaa älyn leiskuntaa.
Seuravaksi hän varmaan raportoi siitä, kuinka rankkasateet ovat täyttäneet yhtiöiden viemäreitä.
Anonyymi
Heidi on taas digitaalitalouden ytimessä: sähkökatkos vei sähköt! Tai sitten ei, jos on varajärjestelmä. Vähintään Nobel-palkinnon arvoinen kirjoitus. Mahtavaa älyn leiskuntaa.
Tuliko Ritun pätemisen tarve tyydytettyä?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
puhelin
Ennen niille vietiin ruokaa ja toisille sukkahousuja. Nykyään pitäisi viedä sähköä.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Destian liikennetietoa kuulee Iskelmä-radiosta
26.05.2008 Destia Traffic sopi Iskelmä-radion kanssa liikennetiedon tuottamisesta ja välittämisestä. Radiokanava välittää kuuntelijoilleen Destia Trafficin tietoa kelistä, ruuhkista tai vaikkapa onnettomuuksista lähetyksissään.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvaguru: Facebook on internetin piparkakkutalo
26.05.2010 Trend Micron tietoturvakouluttaja David Perryn mukaan käyttäjien Facebookissa jakamat tiedot ovat käytännössä täysin julkisia, vaikka yksityisyysasetukset olisivat tiukimmat mahdolliset. Itse hän varoo netin uhkia niin tarkkaan, ettei käytä lainkaan verkkokauppoja eikä nettipankkeja.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- STX Ylelle: TUI:n risteilijät valmistuvat ajoissa 10:01
- » Taloussanomat.fi
-
608 e
-
606 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
605 e
-
486 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
366 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone














