Tv-myynti petti – Sharp vähentää 5 000 työpaikkaa

3.8.2012 13:49 Yhtiö kertoi, etteivät sen televisiot mene kaupaksi Japanissa ja Kiinassa.
Japanilainen elektroniikkayhtiö Sharp raportoi tänään heikosta huhti–kesäkuun tuloksestaan ja heikentyneistä näkymistään koko tilikaudelle. Yhtiö kertoi samalla vähentävänsä 5 000 työpaikkaa.
Irtisanomiset toteutetaan osin pakollisin ja osin vapaaehtoisin eläkejärjestelyin sekä taseen ulkopuolisten järjestelyiden avulla, Sharp kertoo nettisivuillaan.
Yhtiön liikevaihto laski vuotta aiemmasta yli 28 prosenttia 458,6 miljardiin jeniin (noin 4,6 miljardia euroa). Operatiivinen tappio oli 94,1 miljardia jeniä (noin 0,9 miljardia euroa).
Toiminnan uudelleenjärjestelykuluja yhtiö kirjasi 14,2 miljardia jeniä, ja kartellisyytteiden sopimiseen oikeuden ulkopuolella se käytti 15,8 miljardia jeniä.
Sharp leikkasi niin tilikauden liikevaihto- kuin liikevoittoarviotaankin ja arvioi liikevaihtonsa pysyttelevän tänä ja ensi vuonna vuoden 2011 tasolla.
Yhtiön tilikausi alkaa japanilaistyyliin huhtikuun alussa ja päättyy maaliskuun lopussa, ja nyt päättyi siis tilikauden ensimmäinen neljännes.
Sharp arvioi nyt tilikauden liikevaihtonsa asettuvan 2 500 miljardiin jeniin ja operatiivisen liiketappionsa 100 miljardiin jeniin.
– Tämänhetkinen liiketoimintaympäristömme on erittäin haastava, yhtiö kirjoittaa.
Sharp sanoo näkymiensä heikentymisen johtuvan lcd-televisioiden myynnin heikentymisestä etenkin Japanissa ja Kiinassa. Lisäksi keskikokoisten lcd-televisioiden myynti on jäänyt arvioista reilusti.
Yhtiön lcd-yksikön myynti laski huhti–kesäkuussa runsaan viidenneksen viime vuodesta. Yksikkö teki 63,4 miljardin jenin operatiivisen tappion.
Kommentit (5)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ai Sharp merkki on vielä ollut olemassa...luulin et se poistui jo 80-luvulla ...heh heh
Et näköjään seuraa aikaasi. Sharp valmistaa tällä hetkellä markkinoiden laadukkaimmat LCD -paneelit ja LED LCD TV:t. Mm. Sony käyttää Sharpin paneeleita huippumalleissaan.
Anonyymi
Ai Sharp merkki on vielä ollut olemassa...luulin et se poistui jo 80-luvulla ...heh heh
Et näköjään seuraa aikaasi. Sharp valmistaa tällä hetkellä markkinoiden laadukkaimmat LCD -paneelit ja LED LCD TV:t. Mm. Sony käyttää Sharpin paneeleita huippumalleissaan.
Näin on, Suomi-juntit vauhdissa. Sharp on maailman johtavia paneelivalmistajia ja kärkimerkkejä muualla euroopassa. Suomessa maahantuoja on huono joten täällä ei oikein ymmärretä mittasuhteita.
Anonyymi
bloomberg.com/news/2012-08-02/terry-gou-s-investment-in-sharp-exceeded-by-first-quarter-losses.html
Sharpin näyttöpuolen järjestelyt liittyvät siis siihen, että Apple on ottanut Foxconnin kautta vallan ja trimmaa tuosta läskit pois.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä 15:04
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Google lopettaa Checkout-kauppiastilin 10:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:00
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin 13:23
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ostoskorilla Lippupalvelun kimppuun
22.05.2008 Lippupiste, kotimainen haastaja suurelle Lippupalvelulle, iloitsee uudesta verkkokaupastaan, jonka avulla entistä useammasta kävijästä on saatu myös ostaja. Yllättävän hyödylliseksi on osoittautunut yksinkertainen ostoskori-toiminnallisuus.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Lakiuudistus panee S- ja K-ryhmät tarkempaan syyniin 22:08
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- » Taloussanomat.fi
-
-413 e
Sony Vaio VPCSA4T9E (Core i5-2450M, 6 GB, 128 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-287 e
Lenovo Thinkpad X230 NZD2FMS (Core i5-3210M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-236 e
-
-236 e
-
-236 e
Dell XPS 13 (Core i5-2467M, 4 GB, 256 GB, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone














