Zynga paikkaa aivovuotoa osakkeilla

Zyngan the Ville -pelin hahmoja.
Kuva: Zynga
10.8.2012 15:52 Vaikeuksista kärsivä peliyhtiö Zynga jakoi työntekijöilleen osakkeita, jotta he eivät jättäisi yhtiötä. Asiasta kertovat uutistoimisto Bloombergin nimettömät lähteet.
Bloombergin mukaan Zynga jakoi osakkeita kaikille työntekijöille, jotka tekevät täyttä työaikaa. Yhtiö on jakanut bonuksia ja osakkeita aiemminkin, mutta tällä kertaa osakkeita jaettiin poikkeuksellisesti kaikille työntekijöille.
Todennäköisesti toimitusjohtaja Mark Pincus yrittää paikata optio-ohjelmalla Zyngaa uhkaavaa aivovuotoa.
– Tämä on toimi, joka estää joukkopakoa, Zyngaa seuraava analyytikko Arvind Bhatia kommentoi Sterne Agee & Leachilta.
Zynga ei halunnut kommentoida uutistoimiston tietoja.
Zynga kertoi kovasti odotuksia heikommasta toisen vuosineljänneksen tuloksesta heinäkuussa, jonka jälkeen yhtiön osakkeen arvo sukelsi noin 50 prosenttia.
Zynga listautui New Yorkin teknologiapörssi Nasdaqiin viime vuoden joulukuussa 10 dollarin antihinnalla.
Toistaiseksi yhtiön osake on ollut kehno ostos, sillä tähän päivään mennessä yhtiön osakkeen arvosta on sulanut noin 70 prosenttia. Osakkeen romahdus on väljähdyttänyt myös jo aiemmin jaettuja osakekannustimia.
Kommentit (3)
Anonyymi
Aivovuoto?
nimenomaan hyvä kysymys, tähän astihan se on kopioinut pienten indie devaajien pelejä surutta ja lahjonut pikkuhiluilla valittajia hiljaiseksi
Anonyymi
Vertauksena käytettiin jo sen uutisoinnin yhteydessä, miten Googlella toimittiin tismalleen päinvastoin - jopa yrityskanttiinin kokit saivat osakkeita.
Anonyymi
Aivovuoto?
Zyngalla on järkyttävä määrä porukkaa pitämässä eri pelituotteitaan pystyssä. Osa on omaa rekrytointia, osa on ostettujen firmojen mukana tulleita.
Zynga ei ole kuitenkaan tullut tunnetuksi työntekijöidensä hyvinvoinnista huolehtimisesta, joten osaavin kärki (veikkaus: niistä ostetuista firmoista tulleet) porukasta lienee häipynyt jo ajat sitten. Ja koska nyt on lanseerattu tällainen osakejärjestely muillekin kuin sijoittajille, lienee saavutettu se kriittinen piste, jonka jälkeen alkavat olemassaolevat rahalehmät kärsiä työvoimapulasta.
Sitä kylvää, mitä niittää :-P
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua 15:17
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa 10:41
- Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan 10:03
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
SAP:n pääjohtaja: talous ei mene huonommaksi
19.05.2008 Berliini - SAP:n pääjohtaja Henning Kagermann ei usko talouden menevän enää huonompaan suuntaan vaikka tilanne tällä hetkellä onkin kova. Yhtiö ei muuta ennustettaan tälle vuodelle.
Kolme vuotta sitten
Google poistaa Suomen wlan-verkoista urkitut tiedot
19.05.2010 Hakukoneyhtiö Googlen tiedonkeruu langattomista wlan-verkoista on johtanut Saksassa alustavaan tutkintaan, joka voi paisua myöhemmin täysimittaisiksi tutkimuksiksi. Suomessa tietosuojavaltuutettu kertoo Googlen luvanneen poistaa kerätyt tiedot.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi













