Mistä Netflix saa kotimaiset ohjelmansa?

Kuva: EPA/JUSTIN LANE
15.8.2012 15:51 Suomeen laajentuva videopalvelu Netflix lupaa, että palveluun tulee myös kotimaisia elokuvia ja televisio-ohjelmia. Suurimmat televisiokanavat ovat kuitenkin kieltäytyneet yhteistyöstä videopalvelun kanssa.
Netflix lupaa tiedotteessaan, että palvelu ”tarjoaa käyttäjilleen laajan valikoiman kansainvälisiä sekä kotimaisia elokuvia ja televisio-ohjelmia”.
Yle, MTV3 tai Nelonen eivät aio tehdä yhteistyötä Netflixin kanssa. Yhtiöt haluavat keskittyä parantamaan omia palveluitaan.
– Netflix on lähestynyt meitä. Meidän asenteemme on, että Yle ei lähde tekemään Areena-tyyppistä netti-tv-palvelua Netflixin kanssa. Mitään neuvotteluja ei ole käynnissä, Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvo kertoo.
Nelosen online-päällikkö Kai Taka-Aho arvioi, että Netflix voi tyytyä esittämään palvelussaan ainoastaan sisältöä, mikä on jo nähty televisiossa.
– Ainakaan minun tiedossani ei ole, että he olisivat tilanneet sisältöjä tuotantoyhtiöiltä, hän sanoo.
Kommentit (34)
Anonyymi
Anonyymi
Toivottavasti jää kotimaiset ohjelmat saamatta, niin nousee taso isosti ylöspäin.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
mutta YLE pitäisi olla julkinen ja nyt olisi tilaisuus saada laaja peitto suomeen, koska lähes kaikilla on joku laite, jossa Netflix toimiii!
Ajattelitko että Yle ensiksi verorahoilla tekee sisällön ja sitten antaa ne kaupalliselle yhtiölle jaeltavaksi?
Anonyymi
W8 Azure IE11 WP8 Bing vuoden 2013 nousijat
:D Eihän siellä vaan sieniä olla naposteltu?
Anonyymi
mutta YLE pitäisi olla julkinen ja nyt olisi tilaisuus saada laaja peitto suomeen, koska lähes kaikilla on joku laite, jossa Netflix toimiii!
Ajattelitko että Yle ensiksi verorahoilla tekee sisällön ja sitten antaa ne kaupalliselle yhtiölle jaeltavaksi?
Miten niin jaettavaksi? Tiettyhän ne myisivät sisällön heille. Ja muutenkin Netflix on edellä palvelun laadussa ja ideassa niin mielelläni maksan heille ennen kuin MTV/Yle/Nelonen-toimitsijoille.
Ihmettelen vain tätä asennetta: ei me niille mitään suostuta antaa. Tosi hyvä liikeidea taasen.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:33 Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 15:26 Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 15:06 Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 13:50 TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 13:15 Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 12:44 NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman 10:20
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Cook: Apple maksaa kaikki veronsa 09:16
- Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään 07:10
- "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia 06:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Seitsemän vuoden vastuu it-käyttöpalveluista
22.05.2008 Sekä OP-Pohjola-ryhmän että Ilmarisen tietotekniset käyttöpalvelut ovat TietoEnatorin vastuulla seuraavat seitsemän vuotta.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Kolaritesti paljasti parhaat turvaistuimet – yksi huolestuttava 15:09
- Halvalla lähtee? Näin paljon Nokia voisi maksaa koko NSN:stä 14:22
- Hulluruohoriski toteutui – kolme sairaalaan 14:58
- » Taloussanomat.fi












