Tuomari kysyi Applen asianajajalta huumeiden käytöstä
17.8.2012 13:38 Lucy Koh tuohtui Applen viime hetken todistajalistasta, joka on hänen mukaansa pitkä kuin nälkävuosi.
Applen ja Samsungin kopio-oikeudenkäynti raastaa tuomari Lucy Kohin hermoja Kaliforniassa, muun muassa Cnet News.com kertoo. Koh järkyttyi Applen 75-sivuisesta hakemuksesta kutsua yli 20 todistajaa, vaikka yhtiöllä on vain tunteja aikaa ennen jutun siirtymistä valamiehistölle.
– Siis ihan oikeasti. 75 sivua! 75 sivua! Haluatte minun määräävän 75 sivusta (ja) paitsi jos poltatte crackia niin tiedätte, että näitä todistajia ei kutsuta, kun teillä on alle neljä tuntia aikaa, Koh kimpaantui Applen asianajajalle Cnet News.comin mukaan. Asianajaja vakuutti, että hän ei polta crackia.
Oikeudenkäynnissä puidaan Applen syytteitä, joiden mukaan Samsung on kopioinut luvatta iPhonea ja iPadia omiin laitteisiinsa. Lisäksi Samsung syyttää Applea omien patenttiensa rikkomisesta.
Lucy Koh on vedonnut osapuoliin, että nämä ratkaisisivat kiistansa oikeuden ulkopuolella. Valamiehistön päätös on hänen mukaansa riski kummallekin yhtiölle.
Koh sanoi miettivänsä sopivaa rangaistusta siltä varalta, että hän kahlaa 75 sivua turhaan läpi.
Kommentit (22)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tuosta se Google ihastuu ja varmasti ei haastemiehiä kohta ilmesty Ruoholahteen.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tuomari Lucy on pelle. Samoin koko oikeudenkäynti on typerää pelleilyä.
Nimimerkki Pöh ei näemmä ole lukenut ensimmäistäkään asiaan liittyvää uutista - ei edes tätä? ;-)
Tuomari Lucy Koh on ollut tässä oikeudenkäyntijupakassa liki ainoa järjen ääni. Hän on yrittänyt rajoittaa molempien osapuolien kanteiden ja vastakanteiden venymistä käsittämättömiin mittoihin sekä patistanut niitä keskustelemaan keskenään - eikä tuhlaamaan rahaa oikeudenkäyntiin.
Anonyymi
Anonyymi
Muodon? ohi meni..
Sormen käytön? ohi meni..
Zoomauksen (josta Samsungiakin syyttää kovasti)? OHI MENI!
Ja listaa voidaan jatkaa loputtomiin. Kopio ipad:
http://www.bgr.com/2012/08/14/apple-samsung-patent-trial-rebuttal-diamond-touch/
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Accenture osti digimuotoilija Fjordin 10:18
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa 09:47
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Basware turvautuu Enfon it-tukeen
26.05.2008 Ohjelmistotalo Baswaren taloushallinto katsoi parhaaksi ulkoistaa SAP ERP -ratkaisunsa järjestelmätuki Enfolle.
Kolme vuotta sitten
HP ja Dell menettivät markkinoita
26.05.2010 Tietokonevalmistajat Hewlett-Packard ja Dell menettivät markkinaosuuksiaan kannettavissa tietokoneissa tammi–maaliskuussa, arvioi tutkimusyhtiö Gartner.
Taloussanomat
- Kreikka-vakuuksien asiakirjoja yhä piilossa 06:01
- Avoimuuden teesejä kaivattaisiin myös Frankfurtiin 06:08
- Valkoisen t-paidan vuosisata 07:01
- EU:n Van Rompuy haluaa neljän kuukauden nuorisotakuun 09:46
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Googlen uusi tavoite on sama kuin Nokialla 11:09
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- » Taloussanomat.fi












