Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Expert: Ruotsin konkurssi ei uhkaa Suomea – päinvastoin

Kuva: Mika Ranta

19.9.2012 09:05 Expertin toimitusjohtajan Kari Karipuun mukaan yhtiön tilanne Suomessa saattaa jopa parantua, kun Ruotsin Expert menee konkurssiin.

Kodinkoneketju Expertin Ruotsin maayhtiö menee konkurssiin. Taloussanomien tavoittama Expert Finland Oy:n toimitusjohtaja Kari Karipuu vahvistaa aiemmin uutisoidun lehtitiedon, jonka mukaan Expert Sverige AB jätti tiistaina konkurssihakemuksen Linköpingin käräjäoikeudelle.

Samalla Karipuu kuitenkin painottaa, ettei Expertin konkurssi Ruotsissa vaikuta yhtiön myymälöihin Suomessa juuri lainkaan.

– Tämä ei koske meitä mitenkään, sillä kaikki maayhtiöt ovat konsernin alaisuudessa toimivia itsenäisiä yhtiöitä. Tämä koskee vain Ruotsin tytäryhtiötä, Karipuu sanoo.

Karipuun mukaan Expert-konsernin tilanne muissa Pohjoismaissa voi jopa parantua, kun tappiollinen tytäryhtiö Ruotsissa ajautuu konkurssiin.

– Tällä ei ole vaikutuksia konsernin liiketoimintaan Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Tai jos tämä vaikuttaa, niin vaikutus voi olla positiivinenkin. Kun tappioiden tekeminen jossain maassa loppuu, niin muualla edellytykset parantuvat, Karipuu sanoo.

Suomen Expert-yhtiön tai myymälöiden tulevaisuus ei siis ole uhattuna, vaikka Ruotsissa konkurssiin päädyttiinkin.

– Tämä uutinen ei uhkaa Suomen Expertin olemassaoloa vähimmässäkään määrin, Karipuu painottaa.

Jutun kirjoitti: Toivo Martikainen

Toivo Martikainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Expertillä on suolaiset hinnat.
Nimetön 19.9.2012 10:46

Anonyymi
Täh, onko Ruotsi menossa konkurssiin? Siinäs saivat kun pitivät kruunut.


Seksivau-toimitus jaksaa ylittää itsensä.
iEatBananas 19.9.2012 10:47

Anonyymi
Saattaa olla että saattaa, saattaa toisaalta olla että eipä saatakaan. Ehkä hyvinkin taikka sitten mahdollisesti ehkä vaihtoehtoisesti ei.
Lorem Ipsum 19.9.2012 13:14

Anonyymi
Heti kun alkaa laskusuhdanne, karsiutuu jokunen kodinkoneketju. Paikallisen Expertliikkeen pihalla ei ole koskaan autoja parkissa, Gigantissa on sentään jokunen kundi ostoksilla. Netti syö joka vuosi suuremman siivun kakusta.
evp kodinkonemyyjä 19.9.2012 17:36

Anonyymi
Ruotsin konkka uhkaa Ruotsia ja
Suomen konkka uhkaa Suomea.
Näin se menee 19.9.2012 21:08

Anonyymi
Älypuhelimet ja iPadit toimivat lasten leikkikaluina
http://www.iltalehti 20.9.2012 13:45
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firmat epäonnistuvat virtuaalimaailmoissa

19.05.2008 Firmojen projektit virtuaalimaailmoissa onnistuvat harvoin, selvitys sanoo.


Kolme vuotta sitten

Gartner: Acer johtaa Länsi-Euroopan pc-myyntiä

19.05.2010 Tietokonevalmistaja Acer nousi isoimmaksi tietokonevalmistajaksi Länsi-Euroopassa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, arvioi tutkimusyhtiö Gartner.

.