Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Facebookin kompurointi vei Googlen osakkeen ennätykseen

Kuva: EPA/JULIAN STARATENSCHULTE

25.9.2012 09:02 Hakukoneyhtiö Googlen osake nousi uuteen ennätykseen maanantaina. 749,38 dollarin osakehinta ohitti edellisen ennätyksen, joka oli vuoden 2007 marraskuulta. Osake on saanut nostetta Facebookin kompuroinnista.

Googlen osake on noussut 30 prosenttia heinäkuun puolivälistä lähtien. Silti se ole pysynyt Nasdaqin komposiitti-indeksin tahdissa eikä läheskään teknologialaan parhaiden yritysten Amazonin, eBayn eikä Pricelinen tahdissa, Financial Times kirjoittaa.

Googlen osaketta ovat painaneet tänä vuonna huoli Facebookin tuomasta kilpailusta ja kasvavan mobiilimainostamisen tuomat pienemmät tuotot. Sijoittajien Facebook-pelot ovat kuitenkin haihtumassa ja monien uskotaan siirtäneen sijoituksia Facebookista ja muista nettimediayhtiöistä Googleen. Facebookin osake päätyi maanantaina 20,79 dollariin, joka on 40 prosenttia alle sen antihinnan.

Googlen Motorola Mobilityn ostaminen myös arvelutti sijoittajia, mutta Motorolan suuret irtisanomiset ovat miellyttäneet sijoittajia.

Google on pystynyt hyötymään jatkuvasti vuoden 2008 mainosvälittäjä DoubleClickin hankinnasta. Viime viikolla markkina-analyytikkoyritys eMarketer Google ohittaa Facebookin suurimpana digitaalisten yleismainosten välittäjänä.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
käääk, AAPL vain 690.79, menee myyntiin
Nimetön 25.9.2012 9:14

Anonyymi
käääk, AAPL vain 690.79, menee myyntiin


Ethän nyt vaan missään tapauksessa mennyt suoraan vertaamaan näiden yhtiöiden osakekursseja toisiinsa?

Applen osake on tänä vuonna noussut yli 60% ja Applen arvo on 647.55 miljardia dollaria, kun Googlen arvo on vain 245.07B. Ei niin kauan aikaa sitten Googlen markkina-arvo oli Appleä suurempi ja taustalla ei ole mikään kupla, vaan se, että Apple tekee tulosta. Applen P/E-luku on 16,24, kun se Googlella on 22,22. Apple on siis tuloihin suhteutettuna tällä hetkellä halvempi osake, kuin Google. Applen osake ei tahdo millään pysyä tulojenkasvun perässä. Sen verran nopeasti Apple kasvaa. Itseasiassa Apple on maailman 8:ksi nopeiten kasvava firma.
Nimetön 25.9.2012 9:36

Anonyymi
Applen P/E-luku on 16,24, kun se Googlella on 22,22. Apple on siis tuloihin suhteutettuna tällä hetkellä halvempi osake, kuin Google. Applen osake ei tahdo millään pysyä tulojenkasvun perässä. Sen verran nopeasti Apple kasvaa. Itseasiassa Apple on maailman 8:ksi nopeiten kasvava firma.

Naapurin Ekillä on toiminimi, jonka kasvu oli viime vuonna 37400%, melkosta oli kasvu.
Apple saattaa olla pörssinoteeratuista firmoista 8:nnella sijalla
Nimetön 25.9.2012 10:06

Anonyymi
Hyviä firmoja kaikki: Ebay, Amazon, Apple ja Google

Amazonia ja Applea on jännä verrata liiketoiminnan kannalta, koska Amazon antaa hardwaren kuluttajille ilmaiseksi mutta perii sitten katteen sisällöstä.

Apple tekee juuri toisinpäin, heidän markkinapaikan sisältä on halpaa kuin makkara mutta itse laitteet eivät sitä ole.

Molemmat menestyvät.

Ebayn ansaintalogiikka on myös loistava.
Voittajien kerho 25.9.2012 10:40

Anonyymi
iFanboyt aina jaksaa höpistä ekosysteemeistään.

iPhoneja myydään 100x määrä mitä Apple tietokoneita.

Joten: iPhone käyttäjistä 90% käyttää tietokoneessaan windows käyttöjärjestelmää. Eli mitä hyötyä ekosysteemistä, kun siihen pääsyyn vaaditaan pohjaton lompakko?

Googlella on maailman paras ja kattavin ekosysteemi.

Googlen osakkeen arvo on 750 USD eli huomattavasti korkeampi kuin Applella.
Nimetön 25.9.2012 11:17

Anonyymi
Googlen osakkeen arvo on 750 USD eli huomattavasti korkeampi kuin Applella.


Hyvä kun et vieläkään ymmärrä. Ei eri yhtiöiden osakkeen arvoa voi suoraan verrata toisiinsa, koska niitä on liikkeellä eri määrä. Markkina-arvoa voi (siis kaikki osakkeet yhteensä), Googlen arvo on alle puolet Applesta. 245,1mrd vs. 647,5mrd, vaan ymmärtääkö tätä fandroid?
Jokonyt 25.9.2012 15:05
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ensimmäinen bakteeritietokone valmistunut

24.05.2008 Tutkijat ovat rakentaneet ensimmäisen elävän tietokoneen. Kolibakteerikolonna ratkoo burnt pancake -ongelmaa.


Kolme vuotta sitten

Nokian musiikkikauppa lähestyy iTunesia Euroopassa

24.05.2010 Tutkimusyhtiö comScoren mukaan Nokian Comes with Music -musiikkikaupan suosio alkaa vähitellen tavoittaa Applen iTunesia. Musiikkia matkapuhelimistaan kuuntelee kuitenkin melko harva.

.