Taloussanomat

Näin Netflix käänsi kelkkansa maarajoituksissa – mitä tapahtui?

18.1.2016 19:38 Netflix ennakoi globaaleja sisältösopimuksia, jotta katsojien ei tarvitsisi turvautua vpn-ohjelmien käyttöön. Mitä tapahtui?

Suoratoistopalvelu Netflix ilmoitti juuri alkavansa viimeinkin karsia kovalla kädellä maarajoitustensa kiertoa vpn-ohjelmilla. Niiden avulla Yhdysvaltain ulkopuoliset katsojat ovat voineet nauttia suuremmasta Netflix-tarjonnasta kuin mitä heidän oman maansa palvelusta on löytynyt.

Tämän vuoksi onkin mielenkiintoista lukea ZDNetin uutista vuoden takaa, jolloin Netflix uskoi vielä voivansa puuttua vpn-ongelmaan ilman maarajoitusten pakottamista.

Uutisen mukaan Netflix oli neuvottelemassa sisältösopimuksiaan uusiksi niin, että käyttäjät USA:n ulkopuolella saavat nauttia samasta sisällöstä ilman vpn-yhteyksiä.

– Netflix tahtoo lopettaa asiakkaiden vpn-käytön, mutta ei estämällä palveluita, ZDNet kirjoitti yhtiön lausuntoihin perustuen.

Toisaalta Netflix ei tuolloinkaan suoraan sanonut, aikooko se estää vpn-yhteyksiä vai ei.

Netflixin jakelujohtaja David Fullagar ei elokuvabisneksen jakelurajoituksia fanita, mutta toteaa globaalien jakeluoikeuksien olevan vielä kiven alla.

– Meillä on vielä matkaa siihen, että voimme tarjota samaa sisältöä kaikkialla, Fullagar sanoi viime viikolla.

Ilmeisesti tuotantoyhtiöt eivät siis ainakaan toistaiseksi ole jakaneet Netflixin visiota globaaleista sopimuksista ja ovat kenties painostaneet yhtiötä kovempiin keinoihin.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
No niin, pääsee lopettamaan monta vuotta kestäneen tilauksen. Tilausperusteena oli nimenomaan USA sisältö. Koska peruste maksuille katoaa, niin katkaistaan sitten myös maksut. Maailman suppein suomisisältö ei todellakaan ole kuukausimaksun arvoinen.
Anonyymi: Se_on_sitten_loppu 18.1.2016 21:40

Anonyymi
No onneksi piratismissa ei ole tällaisia rajoituksia, kun laillisesti ei voi, niin sitten laittomasti.
Miksi hyvät palvelut tuhotaan älyttömillä maarajoituksilla? Nämä ohjaavat käyttäjiä laittomiin piraattipalveluihin. Tekijöiden pitää saada korvaus työstään, mutta eikö maarajoitukset ole jarru tällekin?

Ostat DVD/Blue Ray:n, alussa on piratismi propagandaa pakkosyötöllä. Just ostin levyn, en ladannut sitä laittomasti, niin miksi minun pitää kärsiä tuosta pakkosyötöstä? No ensi kerralla lataan leffan jostain piraatti palvelusta ja saan vain mitä haluan, eli sen leffan ilman mitään anti piratismi mainoksia.
Anonyymi: Piratismi_jyraa 18.1.2016 22:34

Anonyymi
Ainakin Suomen lainsäädännön mukaan tuo olisi nettiliikenteen häirintää. Ymmärtääkseni USA piti internetin liikenteen tasapuolisuuden voimassa.

Eikä VPN ole pahasta kotimaan surffailun suojaamiseen. Avoimet Wi-Fit kun muuten ovat riskejä.
Anonyymi: vapaaNetti 18.1.2016 23:03

Rekisteröitynyt käyttäjä
Miksi hyvät palvelut tuhotaan älyttömillä maarajoituksilla?

Johtuu siitä, ettei ole varoja tuoda kolmannen osapuolen sisältöä jakoon maailmanlaajuisesti.

Sisällönomistajat aina myyvät jakeluoikeuksia maittain ja maailmanlaajuinen lisenssi myydään tosi kalliilla hinnalla. Tästä syystä esimerkiksi mm. Areenasta ei voi ulkomailla katsoa muuta kuin YLEn omia ohjelmia, Ruudusta ei voi ulkomailla katsoa muuta kuin Liigaa koska se on ainut, mihin Nelonen omistaa kaikki oikeudet.

Nämä ohjaavat käyttäjiä laittomiin piraattipalveluihin.

Ei ole Netflixin vika, jos sisällönomistajat ovat ahnea porukkaa.

Tekijöiden pitää saada korvaus työstään, mutta eikö maarajoitukset ole jarru tällekin?

Tekijät haluavat erittäin korkean hinnan maailmanlaajuista jakoa vastaan. Netflix maksaa tekijöille kertamaksun, jotta saa jakeluoikeuden joko ikuisuudeksi tai tietyksi ajaksi.

Muista, että Netflixin tulee maksaa työntekijöiden palkat eikä palvelimien ylläpitokaan ole halpaa. Syy ei missään nimessä ole Netflixin.

Ostat DVD/Blue Ray:n, alussa on piratismi propagandaa pakkosyötöllä. Just ostin levyn, en ladannut sitä laittomasti, niin miksi minun pitää kärsiä tuosta pakkosyötöstä?

Sen piraattimainoksen idea on, että se nimenomaan tulisi esiin waretetussa elokuvassa, joka on ripattu siitä DVS:stä. Mutta hyvä ohje se on kaikille. Piratismi on laitonta.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Faktamies 18.1.2016 23:13

Rekisteröitynyt käyttäjä
No niin, pääsee lopettamaan monta vuotta kestäneen tilauksen. Tilausperusteena oli nimenomaan USA sisältö. Koska peruste maksuille katoaa, niin katkaistaan sitten myös maksut. Maailman suppein suomisisältö ei todellakaan ole kuukausimaksun arvoinen.


Itse en juuri enää katsele enkää vuokraa tai osta. Monessa maassa asuneena jne -Tyhmyyden kiteytymä on ettei DVD/ Blue Ray toista omaa laillista elokuvaani. Vähän kun jos osaat kieliä jne, niin silti et voisi lukea kirjaa jonka tuot muualta -> vaan sinun pitää ostaa sama käännettynä tai tyytyä pelkästään paikalliseen propagandaan. Ainoastaan tietämättömät puhuu mistään globalisaatiosta ?? Netflixissä ei tosiaan edes USA:ssa ole mitään ja muualla ihan vitsi !!
Rekisteröitynyt käyttäjä: EiEuvostoliitto 19.1.2016 0:10

Anonyymi
Kyllähän Nexflix on aika köyhä, en löytänyt sieltä kuin yhden katsomisen arvoisen sarjat. Kotimaista sarjaa todella vähän, pääosin jenkkilän tuubaa, joka sarja toisensa kopio. Kelvollisia leffoja ei yhtään, pelkkää aivot narikkaan mäiskettä
Anonyymi: ehkäkuitenkinei 19.1.2016 7:35

Anonyymi
"Ostat DVD/Blue Ray:n, alussa on piratismi propagandaa pakkosyötöllä. Just ostin levyn, en ladannut sitä laittomasti, niin miksi minun pitää kärsiä tuosta pakkosyötöstä?"

Tässä näkee teostoihmisten älykkyyden. Maksaneelle näytetään pazkaa :D Haloo!? No, itse rippaan levyt ja tiputan tuon sonnan samalla...
Anonyymi: huvittavaa 19.1.2016 17:58

Anonyymi
"Sen piraattimainoksen idea on, että se nimenomaan tulisi esiin waretetussa elokuvassa, joka on ripattu siitä DVS:stä. Mutta hyvä ohje se on kaikille."

Missä ulottuvuudessa elät? Samassa pöheikössä kun nuo mainosten keksijätkin? Rippauksessahan nuo tiputetaan pois eikä niitä sinne jätetä! Ohjelmat tekevät sen jopa automaattisesti.
Anonyymi: herääPahvi 19.1.2016 18:00

Rekisteröitynyt käyttäjä
Missä ulottuvuudessa elät? Samassa pöheikössä kun nuo mainosten keksijätkin? Rippauksessahan nuo tiputetaan pois eikä niitä sinne jätetä! Ohjelmat tekevät sen jopa automaattisesti.

Ei sillä ole väliä jos se tiputetaan pois. Jos yksikin huono rippaaja jättää sen sinne ja alkaa jakamaan, se on voittoa mainokselle.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Faktamies 19.1.2016 18:25

Anonyymi

Ostat DVD/Blue Ray:n, alussa on piratismi propagandaa pakkosyötöllä. Just ostin levyn, en ladannut sitä laittomasti, niin miksi minun pitää kärsiä tuosta pakkosyötöstä?

Sen piraattimainoksen idea on, että se nimenomaan tulisi esiin waretetussa elokuvassa, joka on ripattu siitä DVS:stä. Mutta hyvä ohje se on kaikille. Piratismi on laitonta.


Minut se ainakin ohjasi piraatti palveluiden käyttäjäsi. Kun ostan leffan, haluan vain leffan, en muuta skeidaa varsinkaan pakkosyötöllä. Ei muuta kun uTorrenttia koneeseen ja kohta on leffoja levy täynnä ja halvalla. Jos en saa laillisesti haluamaani palvelua, niin sitten laittomasti. Näin helppoa se on.
Ahneella on paskainen loppu, sanoo sananlasku.
Anonyymi: Piratsmi_juraa 19.1.2016 19:29
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Ford hävittää cd-soittimet

26.07.2011 Autovalmistaja Ford haluaa tehdä autoista langattoman verkon yhteyspisteitä ja ohjata autoilijat digitaalisen musiikin pariin.


2013

Kolme vuotta sitten

Älypuhelinmyynti kasvoi ennätystahtia – Nokia ei erotu massasta

26.07.2013 Maailman matkapuhelimien myynti nousi uuteen ennätykseensä 386 miljoonaan kappaleeseen huhti–kesäkuussa, kertoo Strategy Analytics. Nokian puhelintoimitukset sen sijaan vajosivat 27 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta.

.