Taloussanomat

Microsoft osti suomalaispelin miljoonasummalla

MinecraftEdu

20.1.2016 13:57 Suomalainen MinecraftEdu päätyi Microsoftin syliin.

Microsoft on ostanut opetuskäyttöön perustetun MinecraftEdu-ohjelman suomalaiselta TeacherGaming LLC:ltä.

MinecraftEdu on Minecraftiin perustuva opetuspeli, joka on käytössä yli 10 000 koulussa yli 40 maassa. Microsoft aikoo julkaista kesällä Minecraft: Education Edition -ohjelman, joka hyödyntää suomalaisohjelmaa.

Joensuussa perustetun ja Tampereelle muuttaneen TeacherGaming LLC:n perustaja Aleksi Postari kertoo Digitodaylle, että kauppaa hierottiin puoli vuotta.

Postari sanoo, ettei voi paljastaa kauppahintaa, mutta vahvistaa summan olevan yli kuusinumeroinen.

TeacherGaming LLC työllistää tällä hetkellä 15 henkeä. Kaupan yhteydessä kukaan työntekijöistä ei siirry Microsoftille, vaan MinecraftEdun parissa työskennelleet siirtyvät muihin tehtäviin yrityksessä. Yhtiö jatkaa muiden projektiensa, kuten opetuspeli KerbalEdun, kehittämistä.

TeacherGamingin itse ilmoittamien lukujen mukaan sen viimeisen vuoden liikevaihto oli 1,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 119 000 euroa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Karjalainen.

Jutun kirjoitti: Henrik Kärkkäinen

Henrik Kärkkäinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
...siis seitsemännumeroinen myyntihinta, ainakin 1000000 euroopparahaa
Anonyymi: ylikuusi 20.1.2016 16:32

Anonyymi
...siis seitsemännumeroinen myyntihinta, ainakin 1000000 euroopparahaa


Kahdeksan on myös yli kuusi...
Anonyymi: eihansitatieda 20.1.2016 18:46

Anonyymi
Miten IBM:n logo liittyy tähän juttuun?
Anonyymi: Kumma 21.1.2016 11:05

Anonyymi
MS siirtyy vähitellen vakavasti otettavasta yritysjärjestelmien toimittajasta pelifirmaksi. Erona vain se, ettei se enää kehitä itse pelejään.
Anonyymi: Kummatti 21.1.2016 13:52
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2013

Kolme vuotta sitten

Analyytikko NSN:stä: "Nokialle lisää liikkumavaraa"

01.07.2013 Nokia-analyytikko ei ole yllättynyt NSN-kaupasta. Yhtiön ostaminen tuo Nokialle lisää strategista liikkumavaraa.

.