Taloussanomat

Googlen ja brittien veroriita loppui 172 miljoonan euron sopuun

Kuva: © Peter Power / Reuters

23.1.2016 11:45 Hakukoneyhtiö Googlen emoyhtiö Alphabet maksaa 130 miljoonaa puntaa eli noin 172 miljoonaa euroa Britannialle osapuolten välisessä verosovussa.

Yhdysvaltalainen Google ja Britannian viranomaiset ovat kiistelleet vuosia siitä, kuinka paljon veroja hakukoneyhtiön tulisi maksaa Euroopassa tekemistään voitoista.

Perjantaina antamassaan lausunnossa Google kertoo siirtyvänsä uuteen toimintamalliin Britannian verotuksessa. Verosopu kattaa yhtiön verotuksen vuodesta 2005.

Alphabetia on arvosteltu kärjekkäästi yhtiön veronmaksukäytännöistä. Hakukonejätti maksoi vuosina 2006–2011 yhteensä 15 miljoonan euron verran yhteisöveroja Britanniaan samaan aikaan, kun yhtiölle kertyi liikevaihtoa liki 17 miljardia euroa, brittiviranomaiset arvioivat vuonna 2013.

Britannia ei ole ainoa Euroopan unionin (EU) jäsenmaa, joka on arvostellut Googlen veronmaksukäytäntöjä.

Myös tietokoneita ja puhelimia valmistavan Applen veronmaksua on kritisoitu. EU tutkii parhaillaan, onko Apple kiertänyt veronmaksua runsaan seitsemän miljardin euron edestä. Eurooppalaisten viranomaisten mukaan Apple on käyttänyt irlantilaisia yhtiöitään välttyäkseen maksamasta veroja muista maista saamastaan liikevaihdosta.

Jutun kirjoitti: Digitoday–Bloomberg

Digitoday–Bloomberg

Kommentit (8)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ja Suomessa verottaja kiusaa pieniä ihmisiä pikkurahojen takia koska pieni ihminen on puolustuskyvyttömämpi kuin iso jenkkifirma. Vai onko verottajan osaamattomuutta ymmärtää missä isot rahat liikkuu..
Anonyymi: Onnim 23.1.2016 12:04

Anonyymi
"Britannia ei ole ainoa Euroopan unionin (EU) jäsenmaa, joka on arvostellut Googlen veronmaksukäytäntöjä."

Suomi taitaa olla ainoa joka ei ole arvostellut Googlen veronmaksukäytäntöjä?
Anonyymi: taxfree 23.1.2016 12:10

Anonyymi
Yritys ei maksa yhteisöveroa liikevaihdostaan vaan tuloksestaan.
Anonyymi: Kai_Kohtalainen 23.1.2016 12:14

Anonyymi
Yritys ei maksa yhteisöveroa liikevaihdostaan vaan tuloksestaan.

Näin on. Google lienee tekee n. kolmanneksen liikevaihdostaan voittoa eli 5,6 miljardia tuolta aikaväliltä. Näin ollen vielä jäi yli 90 prosenttia veroista saamatta.
Anonyymi: kmwlk 23.1.2016 14:13

Anonyymi
Google on niin syvältä kuin hakukone voi olla.
Tuo tietojenkalastelu hakukone jumittaa jo Windos 10 ssä kaiken haun. Mitä ihmettä , tämäkö on kehitystä muka. Ellei suostu tai osaa luovuttaa kaikkea hakukoneen vaatimaa dataa, ei toimi tietokonekkaan!!!!
Anonyymi: Firefox 23.1.2016 14:43

Anonyymi
Euroopplaisilla valtioilla on kymmenien miljardien verosaatavat 2000-luvulta amerikkalaisilta suuryhtiöiltä. On täysin käsittämätöntä, että nämä suurrikolliset saavat mellastaa täällä ilman mitään seuraamuksia. Osa EU:n jäsenvaltioista on jopa tehnyt salaisia veronvälttelysopimuksia näiden syöpäläisten kanssa. Keskisormi-terveisiä Irlantiin.
Anonyymi: suurrikolliset 23.1.2016 21:47

Anonyymi
Täällä yksi vaahtoaa Amerikkalaista yhtiöistä. Eurooppalaiset firmat tekee itse samaa. Samoin, kuin Aasialaiset. Kaikki tekevät näin. Kaikki tekevät sen mitä laki sanoo.
Anonyymi: Verosuunnittelua 24.1.2016 9:34

Anonyymi
Täällä yksi vaahtoaa Amerikkalaista yhtiöistä. Eurooppalaiset firmat tekee itse samaa. Samoin, kuin Aasialaiset. Kaikki tekevät näin. Kaikki tekevät sen mitä laki sanoo.


Ohje:
1. Lue uutisen otsikko.
2. Mieti, mistä siinä on kysymys.
3. Kirjoita aiheesta.
Niin ja lopeta vahtoaminen.
Anonyymi: lopeta_vaahtoaminen 25.1.2016 10:45
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Kännykkälasku pienenee perjantaina

28.06.2011 Matkapuhelut ja tekstiviestit halpenevat perjantaista lähtien Euroopan unionin alueella matkustettaessa. Hintojen aleneminen johtuu muutoksesta Euroopan unionin verkkovierailuasetuksessa.


2013

Kolme vuotta sitten

Jytinää Microsoftin pilvessä: Jo 8,5 biljoonaa kohdetta

28.06.2013 Microsoftin valtavaksi kasvanut Azure-pilvialusta palvelee 299 miljoonaa Skype-asiakasta ja 250 miljoonaa SkyDrive-asiakasta.

.