Taloussanomat

Philipsin loppuvuoden tulos parani selvästi

Kuva: © Michael Kooren / Reuters

26.1.2016 10:28 Hollantilaisyhtiö porskutti terveydenhuollon laitteillaan.

Toimintojaan uudelleenjärjestelevän hollantilaisen elektroniikkakonserni Philipsin tulos oli nousussa tilivuoden viimeisellä neljänneksellä ja löi myös markkinoiden odotukset. Taustalla oli yhtiön terveydenhuollon yksikön kysynnän paraneminen sekä Yhdysvalloissa että Kiinassa.

– Yleisesti ottaen viime vuosi oli Philipsille vankka. Vuodelle 2016 odotamme edelleen vertailukelpoisen myynnin maltillista kasvua, kommentoi toimitusjohtaja Frans van Houten tiedotteessa.

Tulos ennen veroja ja kertaeriä parani 13 prosenttia 842 miljoonaan euroon, kun analyytikot olivat odottaneet keskimäärin 798 miljoonan euron tulosta uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa.

Liikevaihto kasvoi kahdeksan prosenttia 7,1 miljardiin euroon.

Philips on erottamassa hyvin kannattavan ja hyvät kasvunäkymät omaavan terveydenhuoltoyksikön ja valaistusyksikön toisistaan.

Terveydenhuoltoyksikkö valmistaa muun muassa kuvantamislaitteita. Mukana pysyisivät myös kuluttajatuotteet.

Viime keväänä yhtiö kertoi harkitsevansa valaistusyksikön pörssilistausta. Bloombergin lähteiden mukaan myös useat pääomasijoittajat ovat kiinnostuneita valaistusyksiköstä, jonka arvo voi nousta 5,5 miljardiin euroon.

Viime vuonna Philipsin osakkeen kurssi laski 15 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Bloomberg–Digitoday

Bloomberg–Digitoday

Kommentoi

Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Nokia julkisti Symbian Bellen

24.08.2011 Nokia on odotetusti julkistanut uuden version Symbian-käyttöjärjestelmästään, jota matkapuhelinvalmistaja kutsuu Symbian Belleksi. Julkaisu tapahtui noin tunti ennen Nokian ilmoittamaa aikaa.

.