Taloussanomat

Yahoo potkii 1600: Saako toimitusjohtajakin lähteä?

Kuva: © Denis Balibouse / Reuters

3.2.2016 13:00 Toimitusjohtaja Marissa Mayerin paikka saattaa joidenkin arvioiden mukaan olla uhattuna, kun kaivattu kasvu on jäänyt toteutumatta.

Neljännestuloksestaan kertonut hakukoneyhtiö Yahoo aikoo karsia 15 prosenttia työvoimastaan eli 1600 työpaikkaa, kun Googlen kanssa kilpaileva yhtiö etsii uusia säästökohteita ja myy entisiä toimintojaan.

– Olemme vasta alussa siinä, mitä hallitus haluaa tehdä, sanoi Yahoon toimitusjohtaja Marissa Mayer. Hänen mukaansa on mahdollista, että myös yhtiön ydintoiminnot päätyvät myyntiin.

Yahoon osakkeenomistajat, kuten aktivistisijoittaja Starboard Value ovat hermostuneita Yahoon heikkoon kannattavuuskehitykseen, kun verkkopuolen tuotot näyttävät satavan Googlen ja Facebookin laariin.

Yhtiön osake on laskenut vuodessa kolmanneksen. Kiinalaisen Alibaban osuuden myynnin meno puihin on hankaloittanut tilannetta.

Googlesta tullut Mayer astui ruoriin vuonna 2012 ja on sen jälkeen yrittänyt kammeta yhtiötä kannattavaan kasvuun. Tulos on ollut vaisu. Nyt julkistetun ohjelman mukaan tähdätään 400 miljoonan dollarin säästöihin vuoden loppuun mennessä. Muun muassa viisi toimistoa ulkomailla suljetaan.

Yahoosta voi olla kiinnostuneita useampikin taho. Telekommunikaatiojätti Verizon on jo kertonut harkitsevansa tarjousta. Uutistoimisto Bloombergin lähteiden mukaan myös pääomasijoittajat TPG ja Bain Capital voivat harkita ostoa.

Yahoon viimeisen neljänneksen liikevaihto nousi 1,2 miljardista dollarista 1,3 miljardiin dollariin. Osakekohtainen tulos laski 0,30 dollarista 0,13 dollariin, kun analyytikot olivat uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa odottaneet 0,12 dollarin tulosta.

Yhtiön osake kääntyi kahden prosentin laskuun Wall Streetin jälkikaupassa.

Jutun kirjoitti: Bloomberg

Bloomberg

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomensukuisena Marissa Mayer voisi tulla mahdollisen lopputilin saadessaan Suomeen tuhlaamaan erorahamiljoonansa - pieni Suomi pelastuisi.
Anonyymi: kivaataas 3.2.2016 14:25

Anonyymi
Yahoo potkii 1600: Saako toimitusjohtajakin lähteä?


On eriasia saada kuin joutua lähtemään!
Anonyymi: kolmetoista 3.2.2016 14:28

Anonyymi
Siis talossa on 10600 työntekijää ja liikevaihto noussut kolmessa kuukaudessa 300 000 000 dollaria eli pelkkä liikevaihdon nousu kvartterissa on 28000 taalaa per työntekijä ja nyt 1600 saa kenkää, kun rahaa ei riitä vieläkään sijoittajille.
Anonyymi: Hullumaailma 4.2.2016 7:45

Anonyymi
Korjaus edelliseen. Siis talossa on 10600 työntekijää ja liikevaihto noussut kolmessa kuukaudessa 100 000 000 dollaria eli pelkkä liikevaihdon nousu kvartterissa on 9500 taalaa per työntekijä ja nyt 1600 saa kenkää, kun rahaa ei riitä vieläkään sijoittajille.

Siis kvartterissa on liikevaihto kasvanut 100 000 000 taalaa, joka on vuodessa yhtä paljon kuin säästöt eli 400 000 000. Tuo taas tarkoittaa, että pelkällä liikevaihdon kasvulla pystytään lähes maksamaan kaikkien työntekijöiden vuosipalkat. Mitä sillä lopulla tehdään? Jaetaan sijoittajille?
Anonyymi: Hullumaailma 4.2.2016 7:53

Anonyymi
Marissalla on samantyyppinen laskuvarjo-sopimus kuin Elopillakin, eli jos firma myydään, hänen tilille tupsahtaa joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 miljoonaa taalaa. Siinäpä sitä kelpaa sössiä firmaa arvoltaan pienemmäksi, jolloin joku nakkikioski pystyy sen ostamaan. Tähän mennessä firman arvosta on jo lähtenyt kolmasosa..
Anonyymi: portaalidotcom 4.2.2016 14:30

Anonyymi
Yahoo voisi ostaa vaikka Twitterin ja Linkedin, kun ne ovat nyt tarjouksessa. Sitten olisi asiakkailla joku syy käydä Yahoon sivuilla.
Anonyymi: hobbyanalyst 9.2.2016 19:25
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Salainen iPhone katosi baarissa – taas

01.09.2011 Bon voyage. Applen iPhone-prototyyppi läksi teille tietymättömille baarista San Franciscossa, Cnet News.com sai tietää.


2013

Kolme vuotta sitten

Suomen 4g-huutokauppa venähti rajusti: Onko tässä syy?

01.09.2013 Suomen 4g-huutokauppa jatkuu jatkumistaan. Viestintäviraston mukaan kilpailu taajuuksista on kovaa, mutta kaupantekoa saattaa haitata rakenteellinen umpisolmu. Operaattoreilla on paljon pelissä.

.