Taloussanomat

5g tulee luultua nopeammin, sanoi Nokian Suri ja julkaisi 5g-valmiin laitteen

Kuva: Liisa Takala

21.2.2016 21:27 5g-tekniikoita otetaan käyttöön jo ennen vuotta 2020, arvioi Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri. Hän ei silti odota verkkomarkkinoiden kasvavan tänä vuonna. Myös Nokia-puhelimia toivovat saattavat joutua odottamaan vielä pidempään.

Lue kaikki uutiset MWC-messuilta täältä.

Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri on varma, että 5g-verkot ja laitteet eivät ole kaukana tulevaisuudessa.

– Meillä on jo asiakkaita, jotka haluavat 5g-ratkaisuja, Suri kertoo.

Kuin todisteeksi tästä Nokia julkaisi tänään sunnuntaina ensimmäisen 5g-valmiin tuotteensa. Uusi AirScale-verkkolaite korvaa Nokian nykyisiä Flexi-verkkolaitteita, ja se tukee useita eri verkkotekniikoita 2g:stä LTE Advanced Pro -verkkoihin asti.

5g-standardointi on vielä kesken, mutta Surin mukaan  Nokia aikoo tämän vuoden aikana lisätä 5g-investointejaan "dramaattisesti". Surin mukaan tämän vuoden lopulla osa standardeista on päätetty. Lisäksi Surin mukaan osa asiakkaista on mukana standardoinnissa, eikä halua odottaa vuoteen 2020, jota on pidetty varsinaisten 5g-verkkojen lähtöviivana.

– 5g:n täytyy tapahtua nopeasti, koska sille on jo käyttötarkoituksia, kuten itseohjautuvat autot ja etälääketiede, Suri sanoi lehdistölle ja analyytikoille järjestetyssä tilaisuudessa Barcelonan mobiilimessujen alussa.

5g-verkkotekniikoiden on tarkoitus välittää suuriakin tietomassoja käytännössä ilman viivettä. Keinona voi olla esimerkiksi tiedonsiirto samanaikaisesti useamman verkkotekniikan avulla.

Surin mukaan 5g-tekniikoita otetaan käyttöön vähitellen yksittäisissä ratkaisuissa.

Hänen mukaansa 5g:n odotettua aiempi nousukiito ei kuitenkaan muuta yhtiön markkinanäkymiä.  Aiemmin helmikuussa julkistamansa tilinpäätöksen yhteydessä Suri arvioi verkkomarkkinoita tasaisiksi, eli ainakaan nousua ei ole luvassa. Syynä on suurien verkkourakoiden päättyminen.

– Kiinan viime vuosina tekemä uudistus ei enää toistu, Suri sanoi.

Sen sijaan markkinoita pitävät käynnissä lähinnä LTE- eli 4g-verkkojen jatkokehitykset. LTE-tekniikkaa seuraavat LTE Advanced ja LTE Advanced Pro nopeuttavat dataliikennettä, mutta ovat mittakaavaltaan pienempiä päivityksiä, joilla saadaan jo olemassa olevasta verkkotekniikasta enemmän irti.

5g tulee kuitenkin vaatimaan lisää verkkolaitteita entistä tiheämpään. Surin mukaan 5g-verkkoja otetaan ensimmäisenä käyttöön Japanissa, Koreassa ja Yhdysvalloissa.

Nokia osti tietoturvayhtiön

Suri kertoi tilaisuudessa myös yrityskaupasta. Nokia on ostanut kanadalaisen Nakina-tietoturvayhtiön, jonka alaa on esimerkiksi käyttäjäntunnistus ja -hallinta. Hankinta liittyy myös Nokian 5g-tavoitteisiin, sillä useiden verkkotekniikoiden käyttö yhtä aikaa lisää myös väärinkäytösten riskiä.

Surin mukaan Nokia aikoo olla johtaja myös IoT-alalla, eli suomeksi esineiden internetissä, jossa ajatuksena on liittää lähes kaikki laitteet tavalla tai toisella verkkoon. 

Surin mukaan IoT on lupaava markkina-alue, jossa on ansaintamahdollisuuksia verkkoyhteystekniikan lisäksi muun muassa laitehallinnassa, data-analytiikassa sekä tietoturvassa.

Nokia-puhelimesta ei uutta kerrottavaa

Microsoftin kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan Nokia saa tämän vuoden lopulla käyttää omaa nimeään jälleen puhelimissa. Surin mukaan yhtiö etsii yhä kumppaneita, mutta kiirettä ei ole.

– Voi olla, että puhelin tulee vuonna 2016, voi olla että 2017, Suri sanoi.

Nokia ei Surin mukaan aio valmistaa tai markkinoida puhelimia, vaan tämä on kumppanin tehtävä. Nokia aikoo olla hankkeissa mukana brändinsä lisäksi suunnittelijana, ja kerätä valmistajalta lisenssituloja keksintöjensä ja nimensä käytöstä.

Nokian kurssi laski helmikuun alussa Helsingin pörssissä yli 10 prosenttia yhtiön ilmoittaessa patenttiriidan sovinnosta Samsungin kanssa. Osa sijoittajista odotti Samsungilta suurempaa kuin 1,3 miljardin korvausta vuosina 2016–2018.

Surin mukaan pettymys johtui osittain väärinkäsityksestä. Hänen mukaansa sovinto koski vain osaa Samsungin kanssa kiistellyistä patenteista, ja neuvottelut jatkuvat edelleen.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen, Barcelona

Perttu Pitkänen, Barcelona

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (36)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hienoa, pian saa vaihtaa Micro Lumian Nokiaan.
Anonyymi: hakkapeliitta 21.2.2016 21:50

Anonyymi
Jos Suomessa lääketieteessä ja vanhustenhoidossa otettaisiin 5g käyttöön, voisi hoitajien aikaa potilasta tai vanhusta kohden lisätä palvelutilanteissa.
Anonyymi: Ennustaja_ukko 21.2.2016 21:51

Anonyymi
Kas kun ei 10G eivät ole edes 3G verkkoa saaneet joka paikkaan saati 4G jo nyt tyrkkää 5G.tä tuohon ei ole kiirettä laittakaa lisää vauhtia 4G puoleen ja kiinteään verkkoon kupari koksin sijaan valokuitua suomeen joka paikkaa 100mt verkko ensin
Anonyymi: Lgman 21.2.2016 22:12

Anonyymi
Mitkä mittaukset mummoilta vaatii 5g verkon? Gprs riitti jo Ekg, pulssi, verenpaineen mittaukseen reaali-ajassa.
Anonyymi: resawwqq 21.2.2016 22:16

Anonyymi
Ostaisin kotimaisen puhelimen
Anonyymi: SuosinSuomalaista 21.2.2016 22:19

Anonyymi
Mitkä mittaukset mummoilta vaatii 5g verkon? Gprs riitti jo Ekg, pulssi, verenpaineen mittaukseen reaali-ajassa.


Mummosta skannataan 3d virtuaalimalli reaaliajassa. Näin lääkäri voi tarkastella mummon 3d mallia jossa ovat kaikki sisäelimet.
Anonyymi: waaadd 21.2.2016 22:20

Anonyymi
Kas kun ei 10G eivät ole edes 3G verkkoa saaneet joka paikkaan saati 4G jo nyt tyrkkää 5G.tä tuohon ei ole kiirettä laittakaa lisää vauhtia 4G puoleen ja kiinteään verkkoon kupari koksin sijaan valokuitua suomeen joka paikkaa 100mt verkko ensin
Pakkohan noita on kehitää ja myydä tai loppuisi business Nokialta.
Anonyymi: resaawe 21.2.2016 22:24

Anonyymi
Oivallisia vetoja ja valintoja Nokialta. Nyt ei todellakaan jäädä hoipertelemaan tai pyörimään paikoilleen vaan mennään ronskisti sinne missä tulevaisuuden tilit tehdään ja ajetaan varmalla otteella eli de facto-periaatteella omat ratkaisut uusiksi standardeiksi. Sijoittaja kiittää jo etukäteen taattua osakkeiden arvonnoususta ja suuremmista osinkoista.
Anonyymi: Tsufeet_tulelle 21.2.2016 22:40

Anonyymi
Vanhat hyvät ajat tulee taas.Nokia,Hankkija,Anttila.
Anonyymi: mies1964 21.2.2016 22:44

Anonyymi
Hienoa, pian saa vaihtaa Micro Lumian Nokiaan.


Niin, vanhaan kommunikaattoriin on ilo vaihtaa lumiaroskasta.

Laskin juttua lukiessani pitkän pierun, joten loppua kohti haisi ihan realistiseltä tämä uutinen
Anonyymi: applealivoimaa 21.2.2016 22:47
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Nokian luksusmallilla menee lujaa

30.09.2011 Nokian luksuspuhelinmerkki Vertulla on Länsi-Euroopan luksusmarkkinoilla 60 prosentin markkinaosuus, vaikka puhelinten käyttöjärjestelmänä on yhä Symbian ja mallistossa ei ole ensimmäistäkään kosketusnäyttöpuhelinta.


2013

Kolme vuotta sitten

Googlella kurja viikko: Pikaviestejä eksyi väärille ihmisille

30.09.2013 Google Talkin ja Hangoutsin ongelma kruunasi Googlen hankalan viikon. Pikaviestejä lähti väärille vastaanottajille.

.