Taloussanomat

Googlen uudessa tekniikassa maksetaan ostokset pärstäkertoimella

Kuva: © Michael Dalder / Reuters

3.3.2016 11:33 Voiko ostokset pian maksaa vain tervehtimällä kassaa? Google testaa uutta kädet vapauttavaa maksujärjestelmää.

Google testaa uutta entistä helpompaa maksutapaa, jossa asiakkaan ei tarvitse maksaakseen kaivaa lompakkoaan, luottokorttia tai puhelintaan lainkaan esiin. Sen sijaan asiakas vain käy kassalla, ja kertoo maksavansa Googlella.

Googlen mukaan testattava Hands free -maksujärjestelmä käyttää hyväkseen puhelimen wlan- ja bluetooth-yhteyttä sekä paikkatietoa ja muita tunnistimia. Järjestelmä tunnistaa paikkatiedon perusteella, onko asiakas lähellä kauppaa, jossa Hands free -maksaminen onnistuu. Tarvittava sovellus on saatavissa sekä Android- että iPhone-puhelimille.

Asiakkaan täytyy etukäteen syöttää järjestelmään muun muassa luottokorttinumeronsa sekä valokuvan kasvoistaan.

Maksaessa kassahenkilö tarkistaa asiakkaan henkilöllisyyden vertaamalla hänen kasvojaan järjestelmästä löytyvään valokuvaan sekä nimikirjaimiin. Googlen mukaan kauppa ei saa koskaan tietää asiakkaan koko luottokorttinumeroa tai muita tietoja, vaan kaikki maksut hoidetaan Googlen taustajärjestelmässä.

Kassa voi laskuttaa asiakasta vain, jos tämä on paikkatietojen perusteella kaupan lähistöllä. Maksun jälkeen asiakas saa puhelimeensa tarkistusviestin. Palvelu ei siis täysin pidä lupaustaan asiakkaan käsien vapauttamisesta. Jos varovainen asiakas siis haluaa tarkistaa laskun, hänen on kaivettava puhelimensa esiin. Tosin asiakkaan ei ole pakko tarkistaa laskun takia lähetettyä viestiä.

Google aikoo lähettää palvelun käyttäjille myös hälytyksiä mahdollisesta epätavallisesta toiminnasta.

Google testaa Hands free -maksupalvelua tällä hetkellä vain Los Angelesissa South Bayn alueella muun muassa McDonald's - ja Papa Jones -ravintoloissa.

Hands free saattaa tehdä myös kaupan kassan tarpeettomaksi. Google kokeilee joissakin liikkeissä myös automaattista kasvojentunnistusta. Google vakuuttaa, että kauppaan asennetun kameran kuva ja muut tiedot tuhotaan heti maksun jälkeen, eivätkä ne jää kaupalle tai Googlen palvelimille.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Voi ei tällaista ku Apple ensimmäisenä maailmassa on juuri tuonut NFC-maksamisen kaikkien ulottuville, joka on ainoa kätevä tapa maksaa.
Anonyymi: Pössi 3.3.2016 12:00

Anonyymi
"Googlen mukaan kauppa ei saa koskaan tietää asiakkaan koko luottokorttinumeroa tai muita tietoja, vaan kaikki maksut hoidetaan Googlen taustajärjestelmässä." - Heh, heh, vai kauppa saa tietää, mutta Google sen sijaan tietysti; mitenkähän tyhmiä Googlella kuvitellaan ihmisten olevan ...

J-P Laine
Anonyymi: True_BS 3.3.2016 12:19

Anonyymi
Korjaus edelliseen, siis " ... vai kauppa ei saa tietää, mutta Google sen sijaan ..."; typo prkl ...

Ja sitten jutun varsinainen vitsi:
"Google vakuuttaa, että kauppaan asennetun kameran kuva ja muut tiedot tuhotaan heti maksun jälkeen, eivätkä ne jää kaupalle tai Googlen palvelimille."


J-P Laine
Anonyymi: True_BS 3.3.2016 12:23

Anonyymi
Korjaus edelliseen, siis " ... vai kauppa ei saa tietää, mutta Google sen sijaan ..."; typo prkl ...

Ja sitten jutun varsinainen vitsi:
"Google vakuuttaa, että kauppaan asennetun kameran kuva ja muut tiedot tuhotaan heti maksun jälkeen, eivätkä ne jää kaupalle tai Googlen palvelimille."


J-P Laine


Uskon että tuhotaan koska NSA lupasi näin.
Anonyymi: polhokustaa 3.3.2016 12:31

Anonyymi
Tuohan on tosi hyvä systeemi koska mun pärstäkertoimella pitäis kyllä tulla runsaasti alennusta ellei peräti kauppa maksaisi hyvitystä kovasta kohtalosta. Mitenhän tuo mahtaisi tunnistaa kun mulle kaveri aikanaan totesi että jos hänen peppunsa näyttäisi samalta kuin mun naamani niin hän kyllä menisi kalsarit jalassa saunaankin.
Anonyymi: Old_Rural_Amateur 3.3.2016 12:57

Rekisteröitynyt käyttäjä
...ja Anonymous-naamarista saa bonusta.
Rekisteröitynyt käyttäjä: HuippuTyyppi 3.3.2016 13:04

Anonyymi
"Googlen mukaan kauppa ei saa koskaan tietää asiakkaan koko luottokorttinumeroa tai muita tietoja, vaan kaikki maksut hoidetaan Googlen taustajärjestelmässä." - Heh, heh, vai kauppa saa tietää, mutta Google sen sijaan tietysti; mitenkähän tyhmiä Googlella kuvitellaan ihmisten olevan ...

J-P Laine


Ihan sama sydeemihän taustajärjestelmissä on käytössä nykyisinkin, eikä kukaan sitä ihmettele eikä valita
Anonyymi: Pössi 3.3.2016 14:25

Anonyymi
saisi vauhtia kassa jonoon
ei tarvitsisi jonottaa juurikaan edes hulluilla päivillä stokkalla
Anonyymi: ostonnopeasti 3.3.2016 15:22

Anonyymi
Vai että Googlelle henkilöllisyystietonsa, kasvokuvansa, allekirjoituksensa ja ilmeisesti sormenjälkensäkin jossakin vaiheessa, liitettynä realiaikaseen henkilön paikannukseen, sekä liitettynä kaikkeen muuhun hänestä ja yhteyksistään kerättyyn dataan. Mitä seuraavaksi.

Maailma on yhä vain pahemmin menossa yhä syvemmälle orwelismiin ja massat vain nyökytellen kiittävät kykenemättöminä kriittiseen analyysiin ja ko. teknologioiden kaiken kattaviin mahdollisuuksiin.

Ei ole turhaan sanottu, että ihmisen kehittämä keinoäly sen eri toteutusmuodoissaan riskeeraa olla ydinpommiakin suurempi uhka ihmiskunnalle.

Tuohon tilanteeseen päädytään askel askeleelta, sillä ei edes ole olemassa globaalia moraalista konsensusta sen suhteen miten uusia teknologioita kehitetään.

Kaikkea saatavilla olevaa teknologiaa on aina käytetty myös erilaisten petoksien, sekä tuhoamoisen välikappaleina.
Anonyymi: orwell84 3.3.2016 15:39

Anonyymi
Korjaus edelliseen, siis " ... vai kauppa ei saa tietää, mutta Google sen sijaan ..."; typo prkl ...

Ja sitten jutun varsinainen vitsi:
"Google vakuuttaa, että kauppaan asennetun kameran kuva ja muut tiedot tuhotaan heti maksun jälkeen, eivätkä ne jää kaupalle tai Googlen palvelimille."


J-P Laine


Miksi uskoisin sinua yhtään enempää kuin googleakaan?
Anonyymi: ShittingBull 3.3.2016 16:58
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Facebookin örveltäjät rohkaisevat kännäämään?

25.08.2011 Saavatko Facebookissa nähdyt juopottelukuvat nuoret tarttumaan pulloon muita herkemmin? Jenkkitutkimus olettaa niin.


2013

Kolme vuotta sitten

Nokia-pomo nostettiin taisteluun Ballmerin pallista

25.08.2013 Entinen Microsoft-johtaja, Nokian nykyinen pääjohtaja Stephen Elop esiintyy veikkauksissa Steve Ballmerin mahdollisena korvaajana.

.