Taloussanomat

HS: Salon uusi puhelinyrittäjä epäonnistui turvapuhelimen kanssa

Nokian matkapuhelintehdas kesällä 2012.
Kuva: Sami Kilpiö

7.3.2016 06:16 Amerikkalaisen Turing Robotics Industries -yhtiön toimitusjohtajan taustalta löytyy epäonnistuneita puhelinprojekteja, uutisoi Helsingin Sanomat.

Matkapuhelinten valmistamista Salossa kaavailevan Turing Robotics Industriesin (TRI) toimitusjohtajan Steve Yi Long Chaon taustalta löytyy puhelinideoita, jotka eivät ole lähteneet lentoon, kertoo Helsingin Sanomat (HS).

Lehden mukaan Chao oli ennen nykyistä Turing Phone -projektia perustamassa QSAlpha-nimistä yritystä, joka keräsi joukkorahoitusta Quasar IV -turvapuhelimelle.

Idea sai asiantuntijoilta vaisun vastaanoton, ja joukkorahoituksen tulos jäi vähäiseksi, HS kertoo. Yritys lupasi kuitenkin saattaa puhelimen tuotantoon ulkoisen rahoituksen turvin. Sitten QSAlpha yhdistettiin Turing Robotics Industriesiin.

HS:n mukaan yritys lupasi, että vielä julkaisemattoman turvapuhelimen jo maksaneet ihmiset saisivat uuden turvapuhelimen Turing Phonen. Nyt osa asiakkaista on odottanut puhelinta jo yli kolmen vuoden ajan.

Chao myönsi Helsingin Sanomille, että Quasar IV -projekti epäonnistui. Hänen mukaansa puhelimen parhaat ominaisuudet on siirretty Turing Phonen.

Aiemmin Chao oli mukana Ouidoo-nimisen älypuhelimen suunnittelemisessa QderoPateo-nimisessä yrityksessä. Lupaukset puhelimesta olivat suuria, mutta se ei tullut koskaan myyntiin.

Salossa huhuttiin pitkään uudesta puhelinvalmistajasta, joka aloittaisi toiminnan Nokian vanhassa tehtaassa. Helmikuun loppupuolella selvisi, että yhdysvaltalainen TRI aikoo aloittaa tuotannon kaupungissa.

Chao ei halunnut kertoa HS:lle, minkä verran Saloon on tulossa työntekijöitä.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (28)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Rekisteröitynyt käyttäjä
Tämä kirjoitus osoittaa, että Suomessa ei saa yrittää ja epäonnistus. Tai olet ikuinen luuseri. Jenkeissä on yrittäjä vasta kun on pari epäonnistumista takana. Suomi ei ole yrittäjäystävällinen maa. Sen olen itse saanut kokea.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Yksi_PK-työllistäjä 7.3.2016 7:25

Anonyymi
Jollan poppoo kyllä neuvoo että miten Tekes ja muut tuet kupataan joten Chaolla ei ole mitään hätää. Palkkaturva hoitaa palkat sitten kuten Jollallakin ja joukkorahoitus on varma konsti ansaita.
Anonyymi: hyvin_menee 7.3.2016 8:45

Anonyymi
Tämä kirjoitus osoittaa, että Suomessa ei saa yrittää ja epäonnistus. Tai olet ikuinen luuseri. Jenkeissä on yrittäjä vasta kun on pari epäonnistumista takana. Suomi ei ole yrittäjäystävällinen maa. Sen olen itse saanut kokea.


Suomessa saa epäonnistua, mutta omilla rahoillaan. Tässä on kyse vedätyksestä, jolla yritetään saada yhteiskunta rahoittamaan pojan hankkeita. Rahhaa kun ei muualta enää heru, joukkorahoituskaivo on tyhjä.
Anonyymi: Pössi 7.3.2016 8:49

Rekisteröitynyt käyttäjä
Suomessa saa epäonnistua, mutta omilla rahoillaan. Tässä on kyse vedätyksestä, jolla yritetään saada yhteiskunta rahoittamaan pojan hankkeita. Rahhaa kun ei muualta enää heru, joukkorahoituskaivo on tyhjä.
Harvinaisen hyvin sanottu! Kun vaan olisi päättäjillä viisautta olla haaskaamatta veronmaksajien rahoja tällaisiin hankkeisiin. Kerätköön Chao markkinoilta riskirahaa, jota pitäisi irrota, jos hanke on oikeasti toteutuskelpoinen.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Katastrofolos 7.3.2016 9:18

Anonyymi
Tämä kirjoitus osoittaa, että Suomessa ei saa yrittää ja epäonnistus. Tai olet ikuinen luuseri. Jenkeissä on yrittäjä vasta kun on pari epäonnistumista takana. Suomi ei ole yrittäjäystävällinen maa. Sen olen itse saanut kokea.

Suomessa saa epäonnistua, mutta omilla rahoillaan. Tässä on kyse vedätyksestä, jolla yritetään saada yhteiskunta rahoittamaan pojan hankkeita. Rahhaa kun ei muualta enää heru, joukkorahoituskaivo on tyhjä.


Ei muuta kuin SAK:n rahoilla firma pystyyn, SAK:lla sitä RAHA näyttää riittävän lapsellisen uhon perustella
Anonyymi: Suomi_nousuun 7.3.2016 9:46

Anonyymi

Ei muuta kuin SAK:n rahoilla firma pystyyn, SAK:lla sitä RAHA näyttää riittävän lapsellisen uhon perustella


No jos rahan määrä on verrannollinen lapsellisuuteen niin onnittelen.
Anonyymi: äKöyh 7.3.2016 10:23

Anonyymi
Jopas on taas oikein hakemalla haettu jotain syytä kirjottaa "sensaatiouutinen".

Miten nuo aiemmat epäonnistunmiset muka liittyy nykyiseen Turingiin ja sen suunnitelmiin? Sitäpaitsi varmasti aivan jokaiselta kännykkävalmistajalta löytyy projekteja, jotka ei ole "lähtenyt ölentoon". Niitä löytyy niin Nokialta, Samsungilta, Applelta kuin Googleltakin, puhumattakaan pienemmistä valmistajista. Lisäksi joukkorajoitus on aina riskisijoittamista, jos sitä ei ymmärrä on parempi ettei siihen osallistu. Turingin rahoitus tulee sitäpaitsi yrityksen perustaneiden omasta taskusta ja yritykseen sijoittaneilta kumppaneilta, tästä oli jokin aika sitten uutinen, jossa.

Ja noissa uutisessa mainituissa epäonnistumisissa käytössä ei ollut Sailfish. nyt on ja se lupaa hyvää.
Anonyymi: KummaaUutisointiaTaa 7.3.2016 10:50

Anonyymi

Ja noissa uutisessa mainituissa epäonnistumisissa käytössä ei ollut Sailfish. nyt on ja se lupaa hyvää.


Ei ole - vielä.
"Varsinaista sopimusta ei ole siis vielä allekirjoitettu, vahvistaa Jollan viestintäjohtaja Juhani Lassila Kauppalehdelle"
Anonyymi: FactatKehiin 7.3.2016 11:08

Anonyymi
Miten nuo aiemmat epäonnistunmiset muka liittyy nykyiseen Turingiin ja sen suunnitelmiin?


Lue juttu, ennenkuin kommentoit.

...yritys lupasi, että vielä julkaisemattoman turvapuhelimen jo maksaneet ihmiset saisivat uuden turvapuhelimen Turing Phonen. Nyt osa asiakkaista on odottanut puhelinta jo yli kolmen vuoden ajan.
Anonyymi: FactatKehiin 7.3.2016 11:10

Anonyymi
Jolla-faneja tämä hanke lämmittää, enkä halua loukata heidän herkkiä tunteitaan. On kuitenkin avoimesti keskusteltava siitä, paljonko Salon kaupunki, Tekes ja muut julkiset rahoittajat ovat Turing Phoneen valmiita sijoittamaan. Paljonko kaikkien kulujen jälkeen tulee yhden työpaikan hinnaksi?
Anonyymi: ostetut_työpaikat 7.3.2016 12:04
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


2013

Kolme vuotta sitten

Sitkeähenkinen tekstiviesti jatkaa mobiilidatan lypsylehmänä

30.07.2013 Tekstiviestien kuolemaa ennustavat ovat täysin väärässä, väittää tutkimusyritys. Sen mukaan tekstiviestit pysyvät vuoden 2010 tason yläpuolella vuoteen 2017 saakka.

.