Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sapattivapaa jäi lyhyeksi

Kari Savolainen Talent Codeen

19.10.2000 15:12 Yksi It-alan merkittävimmistä suomalaisvaikuttajista Kari Savolainen, 49, on saatu houkuteltua Talent Coden toimitusjohtajaksi. Hän joutui lopettamaan sapattivapaansa lyhyeen.

Talent Code on viime kesänä toimintansa aloittaneeseen Talent Groupiin kuuluva sähköisiin ja langattomiin oppimis- ja johtamisjärjestelmiin keskittyvä ohjelmisto- ja sisältöyritys.

Savolainen tunnetaan parhaiten Facin eli nykyisen WM-Data Facin luotsaamisesta.

-Kasvatimme 12 vuodessa porukalla WM-Data-Facista alan ykkösen markkinaosuudella ja tuottavuudella mitaten. Kun yritys pitää hyvää huolta työntekijöistään ja antaa mahdollisuuden kehittyä, henkilöstöstä syntyy mahtava voimavara.

Savolainen jäi pois Facista keväällä ja päätti omistautua perheelleen. Sapattivapaa jäi kuitenkin aiottua lyhyemmäksi, sillä hänet houkuteltiin Talent Groupiin.

Hänen mukaansa Talent Coden tarkoituksensa on kasvaa kymmenkertaiseksi muutamassa vuodessa. Yrityksellä on tällä hetkellä 20 työntekijää.

Hannus Talent Groupiin

Yksi tunnetuimmista liikkeenjohdon konsulteista Suomessa Jouko Hannus, 45 on nimetty Senior Partneriksi Talent Groupiin.

Hannuksella on 20 vuoden kokemus liikkeenjohtamisesta, tietotekniikasta ja konsultoinnista. Viimeksi hän on toiminut Andersen Consultingissa toimialajohtajana.

Hän on ilmoitanut tavoitteekseen tehdä Talent Parterista aidosti kansainvälinen, kooltaan merkittävä ja menestyvä konsultointi- ja valmennusyritys

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa

26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.

.