Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sopimuksen arvo 300 miljoonaa

TietoEnator otti Handelsbankenin järjestelmät haltuun

21.11.2000 11:39 TietoEnator ja Handelsbanken ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen, jonka mukaan TietoEnatorilla on päävastuu Handelsbankenin tietojärjestelmien sovellushallinnasta ja kehittämisestä Suomessa.

Sopimus perustuu kesäkuussa tehtyyn aiesopimukseen, joka käynnisti neuvottelut strategiseen kumppanuuteen valmistautumiselle. Osapuolten mukaan sopimuksen arvo on seuraavan neljän vuoden aikana noin 300 miljoonaa markkaa.

Sopimus tähtää nykyisten järjestelmien sovellushallinnan ja kehittämisen ohella myös edistyksellisten e-finance -ratkaisujen toteuttamiseen. Yhteistyön ensimmäisiä hankkeita ovat nykyjärjestelmien siirto TietoEnatorin ylläpidettäviksi, Internet-palvelujen uudistaminen sekä asiakkuuden hallinta -projekti.

Pidemmän aikavälin tavoitteena on pankin nykyjärjestelmien kehittäminen joustavammaksi, komponenttipohjaiseksi kokonaisuudeksi, johon uusien pankkipalveluiden liittäminen käy vaivattomasti. Kaikessa toteutuksessa varmistetaan tietoteknisten ratkaisujen yhteensopivuus Handelsbanken-konsernin kanssa noudattamalla konsernin omia standardeja.

Sovellusten lisäksi sopimus kattaa myös tietojärjestelmien käyttöpalvelut eli pankin koneet ja laitteet siirtyvät TietoEnatorin Käsittely- ja verkkopalvelujen hallintaan.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.