Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kolmivuotinen sopimus

Lapinlahden tietotekniikka ICL Invialle

11.12.2000 14:35 Lapinlahden kunta ja ICL Invia Oyj ovat solmineet palvelusopimuksen, jonka mukaan ICL Invia ryhtyy vastaamaan Lapinlahden kunnan ja sen ylläpitämän terveyskeskuksen perustietotekniikan palveluista.

Kolmivuotisen sopimuksen piiriin kuuluvat työasemien, palvelimien ja lähiverkon ylläpitopalvelut, käyttötuki lähikoulutuksineen sekä perustietotekniikkaan liittyvän ympäristön kehitys.

Lapinlahden kunta keskittää voimavarat kuntalaisten peruspalveluiden, koulutuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon, teknisen huollon sekä asumiseen liittyvien palveluiden järjestämiseen. Toiminta tarvitsee tuekseen nykyaikaista tietotekniikkaa, jonka mahdollisuudet on myös osattava käyttää
hyväksi. Terveyskeskuksen IT-ympäristö uudistettiin nyt kokonaisvaltaisesti, ja samalla koko kunnan tietotekninen ympäristö liitettiin palvelusopimuksen piiriin.

-Lapinlahti halusi yhteistyökumppanin, joka tarjoaa toimivan perustietotekniikan, asiantuntemusta tietojärjestelmien kehittämiseen ja joka ennen kaikkea vastaa henkilöstön tietotaidon ylläpitämisestä ja parantamisesta. Arviomme mukaan ICL Invia pystyy kuntaa paremmin vastaamaan nopeasti kehittyvän IT-ympäristön haasteisiin, kunnanjohtaja Kari Virranta perustelee.

Lapinlahden kunta kuuluu Ylä-Savon talousalueeseen, jossa kuntien välistä yhteistyötä ja verkostoitumista pidetään tärkeänä kuntalaisten palveluiden turvaamiseksi. Lapinlahti järjestää kaikki kunnan peruspalvelut noin 8000 asukkaalleen - maakunnan alhaisimman veroprosentin turvin.

Korkean palvelutason ja taitavasti hoidetun kuntatalouden osoituksena Lapinlahti valittiin vuoden 2000 taloustaitokunnaksi Suomessa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.