Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Budjettisupistuksia

Poliisin it-hankkeet vastatuulessa

15.2.2001 10:42 Erityisesti poliisia varten suunniteltu valtionhallinnon yhteishanke langattomasta tiedonsiirrosta siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen.

Sitä vastoin yksittäisten langattomien paikannus- ja turvajärjestelyjen pilotointi esimerkiksi Lappeenrannassa jatkuu edelleen.
Valtiovarainministeriön punakynä pyyhki vuoden ensimmäisestä lisäbudjetista tietokantajärjestelmät, joita oli tarkoitus käyttää dataominaisuuksilla varustetuilla matkapuhelimilla suoraan kentältä poliisiautoista ja maastoista. Interaktiivisessa tietojärjestelmässä voisi suoraan kentältä tallentaa rekistereihin uutta tietoa.
- Poliisilla ei nyt olekaan varaa toteuttaa tieliikennehankkeita, jotka pitkällä tähtäyksellä alkaisivat säästää kustannuksia, pahoittelee poliisijohtaja Kari Rantama.
Rantaman mukaan kehittämisrahoja leikataan tänä vuonna jopa 40 miljoonaa markkaa. Telematiikkaprojekteihin tarkoitetut rahat uppoavat Länsi-Suomen läänissä paisuneeseen normaaliin poliisitoimintaan.
Samainen lisäbudjetin varojen ohjautuminen toisaalle lykännee Lappeenrannan poliisissa testatun RoadTrack -gps-paikannusalustan hankkimista.
Kokeilussa Benefonin Track -paikanninpuhelinta on käytetty menetyksellä hälytyskeskuksen työvälineenä.
Paikannuksen tekniikkaa on ollut poliisin käytössä joulukuun puolivälistä.
- Kokeilu jatkuu vielä muutamia viikkoja. Paikannusteknologian tarve on poliisilla ilmeinen. Hankeen jatkon osalta käymme neuvotteluja, joista en voi kertoa mitään, kommentoi toimitusjohtaja Jari Kilpeläinen MSLocationista, joka on toiminut virakavallan tekniikkatoimittajana.
Poliisia rokotetaan myös biotekniikan puolella. Keskusrikospoliisi joutuu sulkemaan myös DNA-näyterekisterin, jossa on 3 000 näyttettä ja 300 perimätietoa. Rikostutkinnassa DNA-koodi ajaa ohi sormenjälkirekisteristä.
Rahapula tulee koettelemaan myös elektronisen valvonnan kehittämistä kaikkialla maassa.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Nokia avaa Ovi Storensa

26.05.2009 Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia yrittää saada ihmiset lataamaan puhelimiinsa erilaisia pikkusovelluksia, kuten pelejä. Tähän asti menestyksekkäin matkapuhelinten sovelluskauppa löytyy Applelta.

.