Päijät-Hämeen it-osaaminen kartoitettu
14.3.2001 15:11 Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri ja ICL Invia ovat toteuttaneet laajan käyttäjien tietoteknisen osaamisen kartoituksen Päijät-Hämeen julkisessa hallinnossa.
Kysely tehtiin kaikille Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin alueen kunnille, kaupungeille ja terveydenhuollon kuntayhtymille, yhteensä noin 20
organisaatiolle, joissa on noin 3500 käyttäjää. Kartoituksen tavoitteena oli luoda yhtenäistä tietotekniikan toimintakulttuuria, joka toimii myös
koulutuksen pohjana.
Yhtenäinen toimintakulttuuri tarkoittaa sitä, että tietotekniikan perusasiat osataan hyvin ja niitä myös käytetään samalla tavalla. Sairaanhoitopiirillä
on muutaman vuoden kuluttua edessään lähes kaikkien potilaskeskeisten järjestelmien uusiminen ja niiden saattaminen myös alueellisen yhteistyön piiriin.
Jotta seuraava suuri järjestelmämuutos voidaan viedä läpi, Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri teetti ICL Invialla käyttäjien perusosaamisen selvityksen, jonka pohjalta voidaan suunnitella ja toteuttaa koulutus koko sairaanhoitopiirin alueella.
Päijät-Hämeen organisaatioissa on pyritty kohti nykyistä yhtenäisempää toimintakulttuuria, koska kaikki saavat tietoja toisiltaan ja toisaalta ovat
myös vastuussa siitä, että vastaanottajat saavat tiedon oikeana ja oikealla tavalla käyttöönsä. Lisäksi tilannetta monimutkaistaa työasemien suuri kirjo sekä jatkuvasti yleistyvien graafisten työasemien vaatima erityisosaaminen.
Kyselyssä selvitettiin käyttäjien tietotekninen osaamistaso sekä tulevat koulutustarpeet ja kehityskohteet. Erityisesti selvitettiin ne asiat, joihin
osaamisen kehittämisessä pitää keskittyä. Kartoitus sisälsi myös kysymyksiä tietotekniikan toimivuudesta. Vastauksia saatiin runsaat 1500.
Koulutussuunnitelma valmistuu kesäkuun loppuun mennessä. Tavoitteena on saada aikaan mm. yhteisiä asiakirjapohjia, yhtenäisemmät järjestelmäversiot ja koulutus uuden teknisen tilanteen pohjalta. Koulutus saadaan päätökseen vuoden 2002 kesään mennessä, ja seuraavana syksynä käyttäjien osaaminen testataan.
-Jokainen organisaatio näkee nyt oman tilanteensa suhteessa alueen keskiarvoon. Tässä kuussa aloitamme tulevaisuuden tarpeita vastaavan
täsmäkoulutuksen suunnittelun, toteaa atk-päällikkö Seppo Mäkinen Päijät-Hämeen keskussairaalasta.
-Nyt toteutettu osaamiskartoitus oli poikkeuksellisen laaja. Tulokset osoittivat, että halua yhteisten toimintatapojen kehittämiseen löytyy
runsaasti. Tältä pohjalta on hyvä ryhtyä rakentamaan nykyaikaista oppimisympäristöä mm. internetiä hyödyntäen", kertoo aluejohtaja Jarmo
Tujula ICL Inviasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"
26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












