Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IDC.n tutkimus todistaa

Pohjoismaalaiset maailman IT?lukutaitoisinta kansaa

26.3.2001 11:34 IDC on hiljattain päivittänyt vuosittaista 55 maata kattavaa tietoyhteiskuntaa kuvaavaa indeksiään. Tulokset todistavat, että pohjoismaalaiset ovat edelleen ylivoimaisesti maailman IT-lukutaitoisinta väkeä.

Johtoasemaa pitävän Ruotsin jälkeen hyvinä kakkosina ovat Norja ja Suomi, joiden jälkeen tulee USA ennen Tanskaa.

IDC:n analyytikoiden tekemän tutkimuksen mukaan on saatu tulokseksi seuraavanlainen tietoyhteiskuntaa kuvaava profiili kullekin pohjoismaalle:

- surffaavat svedut
- tietoviisaat norjalaiset
- lentävät suomalaiset
- tyhmät tanskalaiset

- Vaikka profiilit ovatkin karkeita yleistyksiä, helpottavat ne kuitenkin eri maiden välisten erojen ymmärtämistä, selvittää IDC:n tutkimusanalyytikko Anders Elbak.

Esimerkiksi Ruotsissa on maailman korkeimmat penetraatioluvut sekä kotona että kouluissa käytettävissä internet-liittymissä.

Suomessa taas on eniten matkapuhelimia asiakaslukuun suhteutettuna, mutta PC- penetraatioluvut jäävät vielä selkeästi jälkeen johtomaista.


Jutun kirjoitti: Anna Leskinen

Anna Leskinen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.