Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Elelekronista liiketoimintaa

Jyväskylän yliopisto ja IBM yhteistyöhön

11.4.2001 07:20 Jyväskylän yliopisto ja IBM tehostavat yhteistuumin elektronisen liiketoiminnan opetusta. Yhteishankkeella edistetään myös yliopistossa myös aiemmin käynnistettyä kolmiulotteisen visualisoinnin hanketta.

Jyväskylän yliopisto ja IBM ovat solmineet puitesopimuksen yhteistyöstä, jonka tavoitteena on korkeatasoisen tutkimus- ja opiskeluympäristön luominen yliopiston informaatioteknologian ja taloustieteiden tiedekuntiin erityisesti elektronisen liiketoiminnan alalla.

Tätä varten on yliopistolle hankittu IBM:n laitteisto iSeries malli 830. IBM tulee lisäksi tekemään yhteistyötä yliopiston tietotekniikan tutkimusinstituutin (TITU) kanssa ja yliopisto kehittämään kolmiulotteista visualisointiteknologiaa.

Käytännön työtä tekee neljä yhteistyöryhmää, jotka perustetaan huhtikuun aikana. Ryhmien aiheina ovat elektronisen liiketoiminnan opetusympäristön luominen, TITUn ja IBM:n yhteishankkeet, kolmiulotteinen visualisointi ja virtuaaliyliopistoon sopivien ns. Distributed Learning -tekniikkojen kehittäminen.

Yhteistyön etenemistä seuraa ja kehittää ohjausryhmä, johon kuuluvat yliopistosta professori Jukka Heikkilä, TITUn johtaja Jorma Ahonen ja vararehtori Salme Näsi sekä IBM:stä johtaja Ari Ollila ja myyntipäällikkö Matti Huomanen.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa

26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.

.