Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkinapaikka

IBX tähyää Suomeen

26.4.2001 11:40 Tammikuussa Ruotsissa kaupanteon omalla e-markkinapaikallaan aloittanut IBX aikoo laajentua muihin Pohjoismaihin. Suomi on vuorossa vuoden sisällä, kertoo yrityksen kehitysjohtaja Peter Lageson.

Lagesonin mukaan IBX hakee aktiivisesti tulevan suomalaisen markkinapaikan omistajia. Hän kävi alustavia keskusteluja useiden suomalaisyritysten edustajien kanssa alkuviikolla SAP:n SAPphire-tapahtumassa Lissabonissa. Markkinapaikan teknologia tulee SAP Markets -yritykseltä.

Ruotsalaisen SEB-pankin, Ericssonin, it-kumppaneiden ja riskisijoittajien alkuun laittama IBX perustettiin viime vuonna, ja se kerää listoilleen sekä ostajia että myyjiä. Lagesonin mukaan vuoden lopussa markkinapaikalla on tarkoitus päästä 2,5 miljardin kruunun vuosivaihtoon.

Pelkästään yrityksille tarkoitettu IBX välittää tarvitseville it-tuotteita, kuten tietokoneita ja tulostimia, sekä toimisto- ja rautakauppatavaraa. Myös konsultointipalvelut hoituvat sen kautta.

-Meillä on 40 työntekijää ja vahva alan teollisuustuki takanamme, joten muiden dotcom-yritysten romahdukset eivät ravista meitä. Pääsemme plussan puolelle kahdessa-kolmessa vuodessa, Lageson huomauttaa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa

26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.

.