Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sylkykuppi

Kuka lohduttaisi Microsoftia?

4.5.2001 15:06 Microsoftilla ei ole koskaan ollut helppoa. Vaikka ohjelmistojätti on hallinnut käyttöjärjestelmämarkkinoita jo vuosien ajan, se on joutunut taistelemaan paikastaan auringossa kynsin hampain. Yhtiön ongelmista vähäisimpiä eivät suinkaan ole olleet tietoturvaan liittyviä.

Bill Gatesin luotsaama Microsoft on ollut ohjelmistomarkkinoiden sylkykuppina jo ties kuinka kauan. Yhtiötä on syytetty milloin määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä, milloin ohjelma-aikataulujen pettämisestä, milloin taas puolivalmiiden tuotteiden sysäämisestä markkinoille. Valituksen aiheita on siis riittänyt. Yksi toistuva teema Microsoftia kohtaan osoitetussa kritiikissä on kuitenkin tietoturva.

Vaikka Microsoft on edelleen käyttöjärjestelmien markkinajohtaja, kilpailu on Linuxin palvelinmaailmassa saavuttaman suosion myötä kiristynyt. Osaltaan tämä vaikuttaa siihen, että Microsoft on joutunut kerta toisensa jälkeen myöntämään taas uuden tietoturva-aukon löytymisen.

Viimeisin esimerkki on tältä viikolta, kun aukko löytyi yhtiön IIS-ohjelmasta. Turva-aukot eivät ole jääneet vain käyttöjärjestelmien riesaksi, vaan niitä on löytynyt myös Office-toimisto-ohjelmistotuotteista.

Iso paha susi

Microsoftia on totuttu pitämään isona pahana sutena, etenkin tietomurtoja ja virustenkirjoittelua harjoittavien keskuudessa. Jättiyhtiö edustaa kaikkea sitä, mikä vapaan lähdekoodin kannattajalle - jollaisia monet tietomurtajista ovat - on vastenmielistä. Ja jos haluaa kirjoittaa viruksen, mikäpä väline olisikaan parempi kuin sellainen, jota käyttää valtaosa maailman tietokoneenkäyttäjistä. Niinpä makrovirukset iskevätkin Wordiin ja sähköpostimadot leviävät yleensä Outlookissa.

Kova isku Microsoftille oli myös viimevuotinen tietomurto, jossa krakkeri pääsi ujuttautumaan yhtiön sisäiseen verkkoon. Julkisuuteen levisi nopeasti huhuja, joiden mukaan yhtiön käyttöjärjestelmän lähdekoodi olisi vuotanut vääriin käsiin.

Lähdekoodin vuotaminen taas olisi tehnyt mahdolliseksi sisällyttää ohjelmiin salaisia ominaisuuksia. Kolaus ei ollut kova ainoastaan Microsoftin luottamuksellisten tietojen, vaan myös yhtiön julkisuuskuvan kannalta. Vaikka krakkeri ei olisikaan hyötynyt murrosta muuten, hän onnistui ainakin roiskimaan lisää lokaa muutenkin ryvetetyn yhtiön silmille.

Paradoksaalista kyllä, juuri Microsoftin julkisuuskuva on itse asiassa yksi syy sille, miksi sitä jatkuvasti vainotaan. Pelkästään se, että jollakin yhtiöllä on niin ylivoimainen markkinaosuus kuin Microsoftilla on ollut, riittäisi monelle julkisuudenkipeälle krakkerille syyksi tahrata sen maine. Tilannetta ei myöskään paranna ollenkaan se, että yhtiö on suhtautunut monen mielestä ylimielisesti kohtaamaansa kritiikkiin.

Myös jatkuva korjaustiedostojen imurointi on saanut monen windows-käyttäjän sapen kiehumaan. Usein kysymys on yksinkertaisesti siitä, että tietokoneen toimintaan sen kummemmin perehtymätön henkilö joutuu tietämättään tietoturva-aukkoa hyödyntävän murtomiehen uhriksi, koska ei ole osannut vaihtaa jotakin käyttöjärjestelmän tai sähköpostiohjelman oletusasetusta.

Keskivertokäyttäjälle asetusten muuttaminen on kaukainen ajatus, varsinkin kun otetaan huomioon, että Microsoft markkinoi tuotteitaan helppokäyttöisinä.

Yleiset trendit ravistelevat jo Microsoftiakin

Kaikki paha veri Microsoftia kohtaan tuskin kuitenkaan johtuu itse yhtiöstä tai sen toiminnasta. Tietokonerikollisuus on yleensäkin kasvussa, osittain siksi, että se on verrattain helppoa ja ainakin toistaiseksi valitettavan riskitöntä. Viruksia on entistäkin helpompi kirjoittaa, mikä lienee omiaan lisäämään niiden määrää tulevaisuudessa.

Koska tietoturvaa ei vieläkään oteta tarpeeksi vakavasti, tietorikollisuuden kynnys on varsin matala, ja jälkikäteen rikollisen jäljittäminen on varsin työlästä.

Valmis tietokoneohjelma tai käyttöjärjestelmä voi sisältää miljoonia rivejä koodia ja virheiden mahdollisuus on varsin suuri - täydellistä ohjelmaa ei kaiketi vielä yksikään valmistaja ole saanut tehtyä.

Jos tietokoneen käyttäjä saa ohjelmaansa korjaustiedoston, joka poistaa ongelman, tilanne on vasta yhdeltä osin kunnossa, nimittäin teknisesti: tietoturva-aukkohan on tukittu. Asiakkaan käsitys tuotteesta on kuitenkin jo ehtinyt muuttua. Jos tämänkaltainen tilanne toistuu useita kertoja, voi hyvin kuvitella, että jossakin vaiheessa asiakkaasta tulee entinen asiakas.

Tähän asti vaihtoehdot Microsoftille ovat olleet vähissä. Linux on vasta vähitellen pääsemässä helppokäyttöisyydessä sille asteelle, että sen käyttäjämäärät voisivat kilpailla isompien kanssa. Helppokäyttöinen Macintosh taas on leimautunut kalliiksi grafiikan työkaluksi, jolle on vaikea saada ohjelmia.

Tilanne kuitenkin saattaa muuttua ratkaisevastikin, jos ja kun vapaa lähdekoodi valtaa edelleen alaa tulevaisuuden ohjelma-alustana. Ainakin innokkaimpien mukaan odotettavissa on entistä toimivampi, edullisempi ja turvallisempi datahuominen.

Microsoft ei kuitenkaan aio antautua taistelutta. Vielä eilen yhtiön edustaja ärähti New Yorkissa vapaan koodin puolestapuhujille ja sanoi, ettei Microsoft voi perustaa omaa liiketoimintaansa lähdekoodin jakamiselle.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän

26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.

.