Entinen FBI-mies tuomittiin tietoturvarikoksesta
22.5.2001 13:50 FBI:n ilmiantajana ja tietoturvakonsulttina toiminut Max Butler tuomittiin maanantaina puoleksitoista vuodeksi vankeuteen madon levittämisestä vuonna 1998. Butler joutuu myös maksamaan korvauksina 60 000 dollaria.
Butler, joka tunnetaan tietoturvapiireissä nimellä Max Vision, toimi rikoksen tekohetkellä tietoturvakonsulttina. Hänen tehtävänään oli kokeilla yritysten tietojärjestelmien luotettavuutta ja etsiä niistä heikkouksia yrittämällä tunkeutua niihin.
Tuomioistuin ei katsonut tuomiota lieventäväksi seikaksi sitä, että hakkeripiireissä arvostettu Butler on kunnostautunut tietoturva-asioissa rikollisten jäljittäjänä.
Butler muun muassa soluttautui krakkerijoukkoon, jonka oli onnistunut tunkeutua verkkolaitevalmistaja 3Comin yritysverkkoon. Hän ylläpitää myös Whitehats.com –nimistä, tietoturvaan keskittynyttä palvelua internetissä.
Valkohattu taikoi hyvän madon
Vuonna 1998 internetissä oli päässyt leviämään ohjelmanpätkä, joka avasi saastuttamilleen koneille takaportin.
Takaportti on tietoturva-aukko, jonka kautta ulkopuolisilla on mahdollisuus ottaa järjestelmä haltuunsa. Butler laski liikkeelle oman matonsa pyrkimyksenään tukkia avoimet takaportit.
Butlerille myönnettiin lykkäys tuomion täytäntöönpanoon. Hän on vapaalla jalalla kesäkuun 25. päivään asti, jolloin hänen on määrä ilmoittautua vankilassa.
Kommentoi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kiinan supertietokone rökitti kaikki 15:43
- Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran 13:04
- Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin 10:34
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti 10:04
- Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista 09:22
- NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa 07:45
- Nämä tiedot iPhone-, Lumia- ja Android-puhelimet välittävät Yhdysvaltoihin 06:03
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Nokia avasi Ovi-portaalin karttasuunnitelmia
19.06.2008 Digitoday tutustui Nokian karttasovellus Mapsin uuteen versioon. Yhtiö esitteli myös Ovi-portaalin kehitysvaiheessa olevaa Maps-osiota.
Taloussanomat
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Konecranes varoittaa tuloksestaan – luvassa vähennyksiä 09:44
- Abu Dhabi ostamassa palan Nordeaa, Sampo ei 08:56
- Kypros haluaa helpotuksia tukipakettiin – EU hämmentynyt 08:41
- Yle: Ruotsalaisten juhannus kaaokseen – bussit lakkoon 07:27
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- » Taloussanomat.fi













