Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Digital Research:

Suurin tietoturvauhka yhtiön sisältä

20.6.2001 12:56 Suurin tietoturvaan liittyvä uhka ei tule yrityksen ulko- vaan sisäpuolelta, todetaan tuoreessa tutkimuksessa.

Krakkereita enemmän vahinkoa aiheuttavat tyytymättömät työntekijät sekä sellaiset entiset palkolliset, joiden käyttäjätunnuksia ja -tilejä ei ole poistettu yhtiön tietojärjestelmästä.

Yritykset ovat Digital Researchin tutkimuksen mukaan hitaita poistamaan kummittelevia tunnuksia järjestelmistään. Usein työtekijät myös pääsevät käsiksi sellaiseenkin tietoon, jota he eivät työssään tarvitse.

548:sta kyselyyn vastanneesta 57 oli sitä mieltä, että pahimmat tietoturvaongelmat olivat aiheutuneet yhtiön omien työntekijöiden päästyä käsiksi luottamukselliseen tietoon.

Toiseksi pahimpana turvariskinä pidettiin entisten työntekijöiden haltuun jääneitä tunnuksia.

Vain 21 prosenttia vastanneista piti ulkoista uhkaa sisäistä vakavampana. Tietomurrot ja krakkerit saavat enemmän palstatilaa tiedotusvälineissä, osittain siksi, että yritykset eivät mielellään kerro sisäisistä tietoturvaongelmistaan.

Jutun kirjoitti: Antti Kirves

Antti Kirves

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.