Microsoft lupailee uutta IIS-versiota nopeasti
26.9.2001 12:40 Gartnerin tietoturva-analyytikko John Pescatoren suositus siirtyä pois Microsoftin IIS-palvelinohjelmiston käytöstä sen huonon tietoturvan vuoksi on saanut hippulat vinkumaan Redmondissa. Yhtiön myyntipuoli on ohjeistettu jakamaan tietoa tuota pikaa tehtävästä uudelleen kirjoittamisesta.
Tutkimusyhtiö Gartnerin tietoturva-analyytikko John Pescatoren aiempia huomattavasti kriittisempi arvio Microsoftin Internet Information Server (IIS) -palvelinohjelmiston tietoturvasta on saanut Redmondin ohjelmistojätin vakuttamiskoneen rattaat liikkumaan.
The Register kertoo, että yhtiön myyntipuolta evästetään kertomaan asiakkaille, että Pescatoren peräänkuuluttama IIS:n uudelleenkirjoittaminen on jo menossa ja että uusi koodi saadaan jo versioon 6.0. Lisäksi yhtiö tuo ohjelmistoon turvallisuutta lisääviä ominaisuuksia. Registerin haltuun saamassa Microsoftin henkilöstölleen ja jälleenmyyjilleen lähettämässä tiedotteessa kerrotaan, että yhtiö ymmärtää, että asiakkaat eivät voi odottaa tietoturvan paranemista kovin kauaa.
Mustaa ja valkoista - valkoista ja mustaa
Muistion viihdyttävin argumentti löytyy perustelusta, jonka mukaan Gartnerin suosittama IIS:n poistaminen ja toisella ohjelmistolla korvaaminen "on ylimitoitettu ja kallis toimenpide erityisesti tarkasteltaessa vaihtoehtoisten alustojen tietoturvariskejä."
Tästä nimenomaisesta asiasta oli kyse Pescatoren alkuperäisessä raportissa. Ilman faktoihin perustuvaa vasta-argumenttia Microsoftin kanta vaikuttaa kovin heikolta ja hätäiseltä.
Sillä aikaa kun Redmondissa yritetään keksiä, miten IIS-kehitystä saadaan nopeutettua muutamia satoja prosentteja, yleisölle tarjotaan The Registerin mukaan muun muassa seuraavia vastauksia IIS:n tietoturvaongelmien ratkaisemiseksi:
· Seuraava Service Pack sisältää IIS Lockdown -työkalun, jolla erilaisia tarpeettomia, oletusarvoisesti päällä olevia palvelimen ominaisuuksia saa helposti ja nopeasti pois päältä.
· .NET Server ohjelmiston Auto Update-toiminnon julkistusta saatetaan aikaistaa. Auto Update mahdollistaa palvelinten ohjelmistojen automaattisten päivitysten asentamisen push-menetelmällä.
· Joidenkin palveluiden poistaminen tulevista .NET Server -versioista. IIS olisi yksi oletusarvoisesti pois päältä olevista palveluista.
Registerin tietojen mukaan kaikkia näitä vaihtoehtojen toteuttamista harkitaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta
26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi











