Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Oikeusistuin linjasi

Palmin Graffiti rikkoo Xeroxin patenttia

8.10.2001 12:32 Vetoomustuomioistuin pyörsi alemman oikeusistuimen päätöksen: Palmin Graffiti-tekstintunnistus loukkaa Xeroxin patenttia. Riita palautetaan oikeuteen ja Xerox aikoo puolustaa oikeuksiaan voimakkaasti.

Xerox Corporation on saavuttanut perjantaina erävoiton Palm Computingista patenttikiistassa. Vetoomustuomioistuimen mukaan Palmin Graffiti-niminen, käyttäjän kirjoittamat kirjainmerkit tunnistava sovellus rikkoo Xeroxin patenttia.

Päätös on jotakuinkin päinvastainen kuin viime vuonna alemman oikeusistuimen antama. Vetoomustuomioistuimen kolme tuomaria olivat yksimielisiä siitä, että alempi oikeusistuin perusti päätöksensä puutteelliseen tosiasia-aineistoon.

-Xerox on hyvin tyytväinen uuteen päätökseen. Odotamme malttamattomina asian palauttamista oikeuteen, sanoi Xeroxian edustaja Bill McKee lehdistölle.

Palmin edustajat tai yhtiötä edustavat asianajajat ei ole kommentoineet asiaa tiedotusvälineille mitenkään.

Kyse erityisesti tekstinsyötön erikoismerkistöstä

Vuonna 1998 nostetun kanteen mukaisesti Palmin Graffiti sisältää osia Xeroxin Palo Alton tutkimuskeskuksessa työskentelevän tutkijan nimiin patentoidusta käsialantunnistusmenetelmästä.

Erityisesti Xerox on suivaantunut niin kutsuttujen unistroke symbols-merkkien käytöstä. Kyse on muokatusta aakkostosta, joka mahdollistaa aakkosnumeerisen merkin piirtämisen yhdellä kynänvedolla. Järjestelmä on jo pitkään ollut käytössä Palmin kämmenlaitteissa.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.