Microsoft käynnisti tietoturvahankkeen
11.10.2001 15:53 Joltisessakin kiristyvässä ahdingossa oleva Microsoft vetää vihdoin viimein oikeasta narusta: Strategic Technology Protection Program -hanke panostaa Microsoftin asiakkaiden tietoturvan parantamiseen kunnollisin resurssein.
Microsoft on saanut jalkansa puun ja kuoren välistä esiin ja polkaissut käyntiin uuden tietoturvahankkeen nimeltään Strategic Technology Protection Program.
Microsoft tiedottaa: "Internetiä ja yritysten järjestelmiä koettelevat tietokonevirukset uhkaavat liike-elämää yhä vakavammin kautta maailman järjestelmäalustoista riippumatta. Microsoft on ryhtynyt vastatoimiin ja julkistanut uuden aloitteen, jonka päämääränä on suojata asiakkaiden järjestelmät tietoturvauhkilta sekä pitää yllä jatkuva perustietoturvataso. Aloitteen nimi on Strategic Technology Protection Program. Microsoft tulee sitouttamaan ohjelmaan huomattavan määrän resursseja ja omia osaajiaan."
Moiselle hankkeelle on ollut tilaus jo pitkän aikaa. Microsoftin aika projektin käynnistämiselle on sikäli sopiva, että hankkeen laadukkaaseen toteuttamiseen on varmasti vahva motivaatio - eri suunnista tulevia uhkia on kuin Afganistanin ilmatilassa tätä nykyä.
Luottamus organisaation kykyyn hoitaa homma on kova
- Microsoftin rooli alan johtavana yrityksenä velvoittaa meidät kantamaan erityisvastuuta Internetin sekä asiakasjärjestelmien tietoturvasta , toteaa Microsoftin Windows-divisioonan johtaja Brian Valentine.
- Ongelma koskettaa koko alaa. Tästä päivästä alkaen me otamme käyttöön uusia keinoja, joiden päämääränä on asiakkaiden verkkojen ja liiketoiminnan tietoturva. Me emme lepää ennen kuin asiakkaillamme on kaikki tarvittavat keinot käytössään tietoturvan saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi , hän jatkaa.
Strategic Technology Protection Program (STTP) muodostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen, Get Secure-vaihe pitää sisällään muun muassa maksuttoman tuotetuen virusongelmien varalle sekä verkosta ladattavan tietoturvatyökalujen päivityspaketin. Ohjelmaan kuuluu myös laaja yhteistyö Microsoftin asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa.
Uusia päivityspaketteja Windows Updateen ja IIS oletusarvoisesti pois päältä
Ensimmäinen vaihe sisältää nopeaa reagointia vaativat toimenpiteet kun puolestaan toinen vaihe, Stay Secure, on pitkäkestoisempi ja tähtää tietoturvan jatkuvaan ylläpitämiseen. Microsoft tulee sisällyttämään Windows Update versioihin seuraavan kahden kuukauden aikana päivityspaketit.
Myös tuotteiden ensiasennusta muutetaan niin, että esimerkiksi Internet Information Server on oletusarvoisesti lukittu ja asiakas ohjataan asettamaan turvaparametrit automaattisesti omien tarpeidensa mukaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Kodintekniikan myynti väheni 4 prosenttia viime vuonna
11.02.2009 Kotekin juuri julkaiseman tilaston mukaan viime vuoden myynti oli hieman yli 2,06 miljardia euroa. Kappalemääräinen myynti oli vuoden 2007 tasolla, mutta keskihintojen laskun myötä myynnin arvossa oli laskua 4 prosenttia.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












