Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekesin kanssa

Satakunta on saanut teknologiastrategian

17.10.2001 09:48 Satakunnassa pyritään vahvistamaan automaatio-, informaatioteknologia- ja elektroniikka-aloja. Tämä on päätetty vasta valmistuneessa Satakunnan teknologiastrategiassa.

Teknologiastrategialla pyritään muodostamaan Satakunnan yhteinen näkemys siitä, mihin teknologia-alueisiin tulisi keskittyä ja panostaa.

Satakunnan vahvan toimialapohjan muodostavat prosessiteollisuus (metsä, metalli ja kemia) sekä koneenrakennusteollisuus. Uusia vahvasti kasvavia ja maakunnan teollisuutta tukevia aloja ovat automaatio ja ohjelmistotuotanto, joissa on myös merkittävää koulutus- ja kehitystoimintaa.

Tulevaisuuden Satakunta pyrkii uusimman teknologian soveltajaksi. Tavoitteena on vahvistaa maakunnan automaatio-, informaatioteknologia- ja elektroniikka-aloja niin, että ne tukevat uusien teknologiasovellusten avulla Satakunnan vahvojen toimialojen kehittymistä.

Teknologiasidonnaisen rahoituksen suunnitellaan kehittyvän siten, että vuonna 2000 julkinen rahoitus oli noin 160 miljoonaa, josta kolmelle panosalueelle oli kohdennettu noin 40 miljoonaa markkaa. Vuoden 2006 julkisen rahoituksen osuuden uskotaan kasvavan noin 200 miljoonaan markkaan, josta kasvusta teknologiastrategian mukaan valtaosa suunnataan kolmelle panostusalueelle eli volyymi kasvaa yhteensä noin 80 miljoonaan markkaan.

Teknologialla on merkitystä

Maakunnallisen teknologiastrategian tekemisellä halutaan korostaa teknologian merkitystä alueen kehittämisessä. Samoin halutaan tiedostaa alueella olevat teknologiset vahvuusalueet ja tulevaisuuden mahdollisuudet, joita halutaan myös pitkäjänteisesti kehittää. Tämä edesauttaa maakunnan profiloitumista.

- Kunkin maakunnan on tärkeää miettiä omista lähtökohdistaan mitkä teknologia-alueet ovat maakunnan kehittymisen kannalta oleellisimpia ja joihin todella halutaan panostaa, sanoo teknologiayksikön päällikkö Markku Jokela Satakunnan TE-keskuksesta.

- Vanha totuus on että, yhtä tärkeää ellei tarkeämpää kuin painettu strategia on itse strategiaprosessi ja tapa jolla se tehdään. Satakunnassa strategiatyöhön saatiin mukaan edustava joukko maakunnan päättäjiä ja vaikuttajia, mikä tuo mukanaan sen, että työ on herättänyt laajalti kiinnostusta maakunnassa ja sen ulkopuolellakin.

Strategiatyötä on valmisteltu yhteistyössä Satakuntaliiton, Satakunnan TE-keskuksen ja Tekesin kanssa. Työtä on ohjannut ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana on toiminut vuorineuvos Tauno Matomäki.

Satakunta on ensimmäinen maakunta, jossa alueellinen teknologiastrategia on saatu valmiiksi.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.