Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ykkösmerkki

Sun vahvisti asemiaan unix-palvelimissa

21.11.2001 13:00 Sun vahvistaa asemaansa Unix-palvelinten maailmanmarkkinoiden johtajana Sun toimittaa enemmän RISC/UNIX-palvelimia kuin kolme suurinta kilpailijaa yhteensä, ilmenee Gartner Dataquestin tekemästä tutkimuksesta.

Dataquestin mukaan Sun Microsystems on edelleen RISC/Unix-palvelinmarkkinoiden johtaja maailmassa. Dataquestin vuoden kolmannen neljänneksen luvuissa Sunin markkinaosuus on 55 prosenttia toimitetuista laitteista, mikä on enemmän kuin kolmen lähimmän kilpailijan yhteensä.

Myös lähes 1,5 miljardin dollarin liikevaihdollaan Sun on kasvattanut etumatkaansa kilpailijoihinsa.

Yhdysvaltain markkinoilla Sun kasvatti markkinaosuuttaan neljä prosenttiyksikköä vuoden toiseen neljännekseen verrattuna. Kolme neljännestä myynnissä olleiden Sun Fire -palvelinten toimitukset kasvoivat esimerkiksi 39 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna.

Sun vahvisti myös asemaansa pienten palvelinten markkinoilla. Sun toimitti Yhdysvalloissa yli 17 000 Netra-palvelinta kolmannella neljänneksellä.

- Sun vahvistaa asemaan eri markkinoilla, kuten teollisuudessa, vähittäiskaupassa ja terveydenhuollossa. Järeissä palvelimissa Sun tarjoaa edullisen vaihtoehdon keskustietokoneille; pienissä palvelimissa Sunin laitteet ovat taas suorituskykyinen ja skaalautuva vaihtoehto Wintel-palvelimille, sanoo Sun Microsystemsin tietokonejärjestelmätulosyksikön johtaja John Shoemaker.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.