Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
USA:n terroripelon talutusnuorassa?

EU:n esitys datavalvonnasta oman lainsäädännön vastainen

7.12.2001 10:50 Eurokansanedustaja ja tietoturva-asiantuntija Marco Cappato on nostanut esiin kiusallisen, herkän ja ajankohtaisen asian. Terroristijahdin nimissä lakiesitykseen tuodut tavat valvoa tele- ja dataliikennettä ovat ristiriidassa marraskuussa säädetyn ihmisoikeuksia koskevan lain kanssa.

Euroopan Unionin tietosuojaa käsittelevistä lakiuudistuksista on muodostumassa poliittinen farssi. Tietoturva-asiantuntija ja MEP Marco Cappato on kirjoittanut Euroopan neuvostolle ja EU:n telekommunikaationeuvostolle avoimen kirjeen, jossa hän pyytää niitä harkitsemaan uudelleen annettua lakiesitystä, kertoo The Register.

Suurimmat ongelmat liittyvät syyskuun 11. päivän tapahtumien "inspiroimiin", valvontaa helpottaviin lisäyksiin. Niiden mukaan puhelinliikenteen ja Internetin seurantadatan keräämisestä ja säilyttämisestä tulisi pakollista.

Poliittinen muisti alle kuukauden mittainen

Cappaton huomio saattaa lakiehdotuksen valmistelijat melko noloon tilanteeseen. Marraskuun 13. päivä hyväksyttiin ihmisoikeuksia käsittelevä laki, jossa selkeästi kielletään kaikki laajamittaisesti järjestetty henkilöiden sähköinen valvonta.

Telekommunikaatiota koskevan lainsäädännön 626-jäseninen valmisteluelin on lehtitietojen mukaan tutkinnallisen valvonnan kannalla kuten myös EU-maiden hallitukset. Moni tietoturva-asiantuntija on ihmetellyt julkisuudessa moista intoa mennä Yhdysvaltojen mallin mukaan ja - suoraan sanoen - talutusnuorassa.

Valvonnan hyöty kyseenalainen

Ilmeisesti Yhdysvaltain lobbarit ovat terroristien jahtaamiseen tarkoitettua lainsäädäntömallia edistäessään unohtaneet kertoa erään ratkaisevan asian.

Siitä huolimatta, että Yhdysvalloilla on jo käytössä sotilaallinen, ainakin Pohjois-Afrikkaa, Lähi-Itää ja Eurooppaa valvova sotilaallien vakoiluorganisaatio Echelon, he eivät hyötyneet sen tuottamasta tiedosta edes sen vertaa, että olisivat kyenneet ennustamaan syyskuun koneattentaatit.

Kun hintana on kohtalaisen merkittävä kansalaisoikeuksien kaventaminen, saavutettu hyöty on kovin pieni. Tuloksena on hirvittänä määrä dataa, josta kukaan ei tiedä mitä ja miten siitä tulisi etsiä.

Mallia puskaradiosta

Cappato nostaa esiin yhden ratkaisevan jäljen sylttytehtaalle. Yhdysvaltain presidentti George Bush on Euroopan Parlamentissa pitämässään puheessa korostanut, että nykyisessä EU-lainsäädännössä oleva, teleoperaattoreita koskeva velvoite pyyhkiä kaikki puhelutiedot pois heti kun niillä ei ole enää laskutuskäyttöä, on kumottava.

Tietoja tarkastelemalla on Bushin logiikan mukaan mahdollista käräyttää terroristeja ja vaarallisia rikollisia. Vastaavaa lakia ei Yhdysvalloissa ole.

Piparit ja roskaposti puhuttavat myös

Toinen kuuma peruna on www-selaimissa käytettävien cookie- eli evästetiedostojen tietoturva.

Lähtökohtaisesti on selvää , että evästetiedostojen mahdollistamaa käyttäjien toimien urkkimista ja seurantaa halutaan lainsäädännöllä rajoittaa. Rajan paikasta on kuitenkin vielä erimielisyyksiä. EU-maiden hallitukset ovat lievempien rajoitusten kannalla kuin laki valmisteleva elin.

Sähköpostina tai muuten telekommunikaatioteitse lähetettävän roskapostin, spammin, kieltämisessä haetaan myös konsensusta.

Lainvalmistelijat kieltäisivät spammaamisen ilman vastaanottajan nimenomaista suostumusta kun EU-maiden hallitukset taas hakevat kategorista kieltoa.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.