Murtuuko Oracle sittenkin?
18.1.2002 18:23 Murtumattomaksi mainostettu Oraclen 9i-tietokantaperhe osoittautui murrettavaksi jo viime vuoden puolella. Murtovarmuus onkin lähinnä vain osa markkinointikampanjaa.
Oracle julkisti rehvakkaan Unbreakable-kampanjansa viime marraskuussa. Reteistä lausunnoista ja kilpailijoiden avoimesta mollaamisesta tunnettu yhtiön nokkamies Larry Ellison julisti, että Oraclen 9i-tietokantatuoteperhe on särkymätön ja murtumaton.
Ellisonin sanat nostattivat melkoisen kohun, joka ei vieläkään ole hiljentynyt. Hämmennystä ei herätä se, että muu IT-maailma kuvittelisi Oraclen todella kehittäneen tuotteen, jota ei olisi mahdollista murtaa.
Kohun on nostattanut Ellisonin näennäinen röyhkeys markkinoida 9i:tä täysin murtovarmana. Kaiken lisäksi kampanja käynnistyi aikana, jona toinen ohjelmistojätti, Microsoft, on saanut murheellisen paljon julkisuutta omien tuotteidensa tietoturva-aukkojen takia.
Oracle ärsytti linjallaan siksi, ettei täydellistä koodia olekaan. Tiukimmassakin järjestelmässä on aukkonsa, jotka vain odottavat löytäjäänsä. Ellisonin lausuntojen arvattiin heti tuoreeltaan tekevän Oraclesta maalitaulun.
Oraclen leveilyn uskottiin houkuttelevan krakkereita kokeilemaan taitojaan "murtovarman" tuotteen häpäisemisessä. Näin kävikin: vajaassa kahdessa kuukaudessa Oracleen kohdistuvien hyökkäysten määrä kymmenkertaistui yhtiön oman lausunnon mukaan.
Aukkoja
Joulun alla tietoturva-asiantuntija David Litchfield toi julkisuuteen 9i:n ensimmäiset tietoturva-aukot tiedotettuaan niistä aikaisemmin Oraclelle. Litchfield työskentelee NGSSoftware-nimisessä yrityksessä, joka tekee ohjelmia järjestelmien tietoturvatason arviointiin.
Aukot löytyivät Securityfocus-julkaisun mukaan vieläpä samana päivänä, kuin Ellison piti nyttemmin jo kuuluisaksi tulleen Unbreakable-puheensa.
Oracle julkaisi nopeasti paikkauksen, mutta aukot eivät loppuneetkaan siihen. Litchfield on löytänyt lisää reikiä, jotka hän on jo raportoinut yhtiölle, mutta ei vielä julkisuuteen.
Tarkoitus on antaa Oraclelle aikaa tehdä korjaustiedostot ennen tietoturva-aukkojen julkistamista helmikuun Black Hat Windows Security -konferenssissa.
Miljoonien strateginen investointi
Oraclen mukaan Unbreakable on ollut yhtiön tähänastisista markkinointikampanjoista kaikkein menestyksekkäin. Tulosta sopisikin odottaa, sillä ohjelmistojätti on jo uhrannut siihen kymmeniä miljoonia dollareita. Yhtiö sanoi joulukuussa varanneensa kampanjaa varten kaikkiaan 100 miljoonaa dollaria.
Tietenkään hyökkäykset eivät tulleet Oraclellekaan yllätyksenä. Krakkereille uhoaminen on osa markkinointistrategiaa, jonka tarkoituksena lienee osoittaa, että yhtiö luottaa omiin tuotteisiinsa ja että siksi myös asiakkaiden kannattaa niihin luottaa.
Oracle tuskin myöskään uskoo valmistavansa täysin murronkestäviä tuotteita. Uhoamalla yhtiö lienee havitellut juuri sitä, minkä se on nyt saanutkin: julkisuutta. Ainakin yhtiön antamien lausuntojen mukaan kiinnostus 9i:tä kohtaan on kasvanut nopeasti.
Strategiaan kuulunee myös se, että sen jälkeen kun keskustelu murtamattoman 9i:n mahdottomuudesta nousi esiin, Oracle näppärästi sanoi, että Unbreakable ei ihan oikeasti viittaakaan murtovarmuuteen, vaan menestykseen vertailussa kilpailijoiden kanssa. Toisin sanoen murtovarmasta on vaivihkaa tullut no ainakin parempi kuin muut.
Mitä nyt?
Oraclen tilanne on nyt varsin mielenkiintoinen. Yhtiö pelaa upporikasta ja rutiköyhää valitsemalla räväkän keulahahmonsa näköisen markkinointikampanjan, jonka tuloksista se ei voi olla varma. Ongelmia ja tietoturva-aukkoja on jo nyt löydetty tiettävästi ainakin kymmenkunta.
Sinällään reikien olemassaolo 9i:ssä ei ole lainkaan ihmeellistä - aukkojahan löytyy ohjelmasta kuin ohjelmasta. Hankalaksi tilanteen vain tekee itsevarma tapa, jolla Oracle päätti tuoda tuotteensa tykö.
Ainakin toistaiseksi Oraclen linja on herättänyt julkisuudessa lähinnä närkästystä. Monelle kuitenkin tuntuu riittävän, jos yhtiön tuotteet osoittautuvat edes muita paremmiksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa
26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi











