Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tahti kiristyi vuoden lopussa

Suomen pc-toimitukset selvässä laskusuunnassa

24.1.2002 10:38 Suomen pc-toimitukset joutuivat kokemaan kovia viime vuoden aikana. Koko vuoden aikana pudotusta kertyi kahdeksan prosenttia, mutta vuoden viimeisellä neljänneksellä jo -17 prosenttia, ilmenee markkinoita tutkivan IDC:n ennakkotiedoista.

Viime vuonna toimitettiin maassamme vajaat 480 000 kannettavaa, pöytämikroa ja palvelinta, kun edellisenä vuotena oli ylletty melkein 520 000 kappaleeseen..

Koko vuoden ykkönen 21 prosentin siivulla oli edelleen Compaq, jonka toimitukset olivat pudonneet -18 prosenttia. Kakkoseksi oli niin ikään Fujitsu Siemens, joka oli päässyt kolmnen prosentin verran plussan puolelle. Sen osuus kokonaiskakusta oli 16 prosenttia.

Hewlett-Packard pääsi kiilaamaan IBM:n ohi kolmanneksi. Sen toimitukset kasvoivat 11 prosenttia ja osuus oli 11 prosentissa.

Neljänneksi pudonnut IBM koki lähes viidenneksen (-19 %) pudotuksen 11 prosentin osuudella. Dell sen sijaan oli lisännyt toimitusmääriään 16 prosenttia, jolla se kaappasi kahdeksan prosentin osuuden kokonaistoimituksista.

DTK, Osborne, DGC ja Wings olivat kaikki kolmessa prosentissa, mikä tietää kullekin 12 200 - 13 600 kappaleen osuuksia. Pomilla kasvua oli 36 prosenttia ja DTK:lla yhdeksän prosenttia. Osborne oli tippunut -15 prosenttia, DGC -17 prosenttia, mutta Wings pysyi edcellisvuoden toimitusmäärissä.

Huono neljännes

Vuoden viimeinen neljännes on yleensä hyvä myyntikanavalle, mutta nyt pc-valmistajat jyrättiin kunnolla. Kokonaismäärä oli noin 140 000, jossa oli pudotusta peräti -17 prosenttia.

Neljänneksen aikana kärkikymmenikössä ainostaan ykköseksi noussut Fujitsu Siemens, viidentenä ollut Dell ja kuudenneksi kivunnut Pomi pystyivät nostamaan toimitusmääriään. Fujitsu Siemensillä parannus oli 19 prosenttia, Dellillä viisi prosenttia ja Pomilla 14 prosenttia..

Menettäjiä oli paljon. Toiseksi tulleella Compaqilla karsinta oli -36 prosenttia, neljänneksi pudonnella IBM:llä -23 prosenttia, ja kolmanneksi yltäneellä HP:lla -18 prosenttia, DGC:llä, Osbornella, DTK:lla ja Wingsilla pudotukset olivat -12 prosentista -18 prosenttiin.

Neljänneksen aikana vähennykset pöytäkoneissa olivat -13 prosenttia, kannettavissa -30 prosenttia ja palvelimissa -8 prosenttia.

Ruotsissa kasvua

Suomeen verrattuna Ruotsi kulkee päinvastaisissa tunnelmissa. Naapurimaassa toimitukset kasvoivat viimeisen neljänneksen aikana 12 prosenttia, ilmenee IT-Research-yrityksen tekemästä tutkimuksesta.

Ruotsissa myytiin neljänneksen aikana 350 000 mikrotietokonetta. Kasvu tuli kuluttajamarkkinoista (+78 %) ja yksityishenkilöiden ostoista (215 %). Yrityspuolella toimitukset menivät alaspäin -8 prosenttia.

Koko vuoden aikana Ruotsissa toimittiin 1,1 miljoonaa pc:tä, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin vuonna 2000.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.