Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
3i:n e-security -raportti

Suurin osa riskeistä palomuurien sisäpuolella

28.1.2002 15:01 Organisaation sisäisiin riskeihin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota, vaikka 60-70 prosenttia tietoturva-aukoista on yritysten sisällä. Näin todetaan Euroopan johtavan pääomasijoitusyhtiö 3i:n julkaisemassa "e- security - 2002 and beyond" - selvityksessä, jonka yritys toteutti yhteistyössä Economist Intelligence Unitin (EIU) kanssa.

Selvitys perustuu tietoturvayritysten asiantuntijoiden haastatteluihin ja yksityiskohtaiseen tutkimukseen kansainvälisistä tietoturvamarkkinoista. Se paljastaa useita tärkeitä verkkojen tietoturvaan liittyviä haasteita, kuten sen, että 80 prosenttia palomuureista on asennettu väärin.

Huolimatta siitä, että 3g-kehitys luo aivan uusia mahdollisuuksia käyttää Internetiä, telekommunikaatioala on kaikista toimialoista kaikkein heikoimmin tiedostanut tietoturvan tärkeyden. Tietoturvamarkkinoille on syntynyt vähintään 80 start-up- yritystä viime vuoden aikana - kuitenkin kaksi kolmannesta tutkimuksessa haastatteluista asiantuntijoista uskoo, että ala konsolidoituu nopeasti siten, että 80 prosenttia markkinoista tulee kolmen vuoden kuluessa olemaan korkeintaan viiden suuren yrityksen hallussa

- Tämä selvitys nostaa esiin monia tärkeitä tekijöitä, jotka vaikuttavat verkkoliiketoiminnan tietoturvan kehittämiseen ja hyväksymiseen. Se osoittaa, että tarvitaan selkeää asenteen muutosta. Yritysten täytyy oppia mieltämään, ettei tietoturva ole tuote vaan prosessi, jota pitää jatkuvasti valvoa ja kehittää, toteaa 3i Finlandin teknologiatiimistä vastaava sijoitusjohtaja Vesa Sadeharju.

- Suurin haaste on luonnollisesti turvata asiakkaille helppo pääsy tarvittavaan tietoon ja samalla varmistaa yrityksen tietoturva.

3i:llä on sijoitussalkussaan useita tietoturva-alan yrityksiä maailmassa, kuten esimerkiksi SIA (Espanja), KaVaDo (Israel), Authentica (USA), Vistorm (Iso-Britannia), Calendra (Ranska), Safestone (Iso-Britannia), Articon-Integralis (Iso-Britannia/Saksa) ja SealedMedia (Iso-Britannia) ja Miotec (Suomi).

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Pelien nettijakelu syynätään tarkasti

26.05.2009 Pelien digitaalinen jakelu netin kautta yleistyy kovaa vauhtia. Asiasta on vain vähän julkista tietoa, sillä jakelualustat ovat suurten pelikustantajien tai jakelijoiden hallussa ja pitävät korttinsa visusti piilossa.

.