Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhdysvalloissa hauskoja lakeja riittää

Microsoft häätää lehdistön oikeussalista

31.1.2002 09:05 Tuomari Kollar-Kotelly tasapainoilee lain ja odotusten ristivedossa. Microsoftin pyyntö sulkea helmikuun alussa alkavan käsittelyn kaikki istunnot yleisöltä ja lehdistöltä on evätty, mutta kun kyse on liikesalaisuuksia esiin tuovasta todistelusta, pressi poistunee salista.

Microsoftin oikeudenkäynnin ympärillä pyörii merkillinen ristiriitaisen uutisoinnin mylly.

Eri uutislähteet ovat yksimielisiä siitä, että Microsoft on pyytänyt juttua käsittelevältä tuomari Colleen Kollar-Kotellyltä, että yleisöltä ja lehdistöltä evättäisiin perjantaina 1. helmikuuta alkaviin istuntoihin. Perusteena Microsoft käyttää sitä, että laissa säädetään istunnot julkisiksi vain jos liittovaltio on toisena osapuolena.

Tilanne on mielenkiintoinen: vaikka liittovaltio ei ole enää toisena osapuolena, liittovaltion ja Microsoftin välinen sopimus on toisaalta vielä vahvistettava oikeudessa. Tätä ei ole vielä tehty ja kapinaosavaltioiden sekä erilaisten kansalaisorganisaatioiden ja yhteenliittymien vetoomukset sopimuksen hylkäämiseksi oikeudessa ovat täyttäneet palstatilaa kosolti viime aikoina. Toisaalta yhdeksän kapinaosavaltiota eivät ole vastustaneet Microsoftin pyyntöä.

Ilmeisesti journalistit ovat menneet hepuliin skuupin saadessaan - siksi sekavaa kirjoittelu asiasta on. Olennaisimmat ristiriidat liittyvät siihen, onko tuomari Kollar-Kotelly suostunut Microsoftin pyyntöön vai ei. Uusin ja argumenteiltaan päivitetyin tieto löytyy kirjoitushetkellä Infoworldista, joka juttuun on jo tehty selventävä oikaisu, jonka mukaan Kollar-Kotelly on suostunut siihen, että Microsoft voi esittää erillisen pyynnön istunnon sulkemiseksi silloin kun todistelun yhteydessä aletaan käsitellä liikesalaisuuksia.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.