Verkkohyökkäykset luultuakin yleisempiä
31.1.2002 06:15 Internetin kautta tehdyt hyökkäykset yritysverkkoihin ovatkin suurempi ja yleisempi ongelma kuin mitä tähän asti on luultu, todetaan Riptechin tutkimuksessa. Netin tietoturvauhkan merkitys korostuu amerikkalaisyhtiön mukaan entisestään.
Internetin muodostama tietoturvauka on todellinen, laaja-alainen ja ilmeisesti vakavampi kuin tähän asti on kuviteltu, mikäli on uskominen tietoturvayhtiö Riptechin tekemään tutkimukseen.
Yhtiö havaitsi viime vuonna puolen vuoden aikana pelkästään asiakasyritystensä lokitiedoista 128 678 hyökkäystä. Tuona aikana yli 40 prosenttia tutkituista yrityksistä joutui sellaisen hyökkäyksen kohteeksi, joka edellytti vastatoimia. Erittäin vakavia hyökkäyksiä havaittiin miltei tuhat.
Hyökkäyslukuihin ei ole otettu mukaan vääriä hälytyksiä, joita voi Riptechin mukaan olla jopa 99 prosenttia kaikista murrontunnistusjärjestelmän antamista ilmoituksista.
Amerikkalaisyhtiön mielestä suuntaus on nyt selvä: verkkohyökkäykset ovat yleistyneet ja ne yleistyvät edelleen. Vuoden 2001 heinäkuun ja joulukuun välisenä aikana hyökkäykset tutkituissa yrityksissä lisääntyivät keskimäärin 79 prosentilla.
Isot yhtiöt tähtäimessä
Hyökkäykset suunnataan varsin usein yhteen tiettyyn kohteeseen. Havaituista hyökkäyksistä peräti 39 prosenttia oli tällaisia tiettyyn kohteeseen tähdättyjä atakkeja. Suunnattujen hyökkäysten kohteeksi näyttävät joutuvan suuret ja tunnetut yhtiöt: kohdistetuista hyökkäyksistä 42 prosenttia osui yli tuhannen työntekijän yrityksiin.
Isot yhtiöt kärsivät hyökkäyksistä muutenkin pienempiään paljon enemmän. Yli 500 työntekijän yrityksiin kohdistui keskimäärin 50 prosenttia enemmän hyökkäyksiä kuin pienempiin yhtiöihin.
Julkisten yhtiöiden verkkojen kimppuun käytiin kaksi kertaa niin usein kuin yksityisten yritysten tai voittoa tuottamattomien organisaatioiden.
Paitsi koko, status ja omistussuhde, myös yhtiön liiketoiminta-alue näyttää tutkimuksen valossa vaikuttavan alttiuteen joutua verkkohyökkäyksen kohteeksi. Eniten hyökkääjiä vetivät puoleensa huipputeknologia-, finanssi-, media- ja viihde- sekä energiayhtiöt, joista jokainen joutui puolessa vuodessa keskimäärin 700 kertaa hyökkäyksen kohteeksi.
Kaikkein kovimmassa höykytyksessä olivat energiayhtiöt, jotka kokivat yli kaksinkertaisen määrän hyökkäyksiä kaikkien yhtiöiden keskiarvoon verrattuna.
Hyökkäyksiä eri puolilta maailmaa
Havaitut hyökkäykset tulivat eri puolilta maailmaa, mutta varsin pienestä joukosta maita: kymmenen maata oli asialla 70 prosentissa kaikista tapauksista. Pelkästään kolme suurinta, Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Kiina, vastasivat 47 prosentista hyökkäyksiä.
Mielenkiintoista on myös, että eri alojen yhtiöt joutuivat eri puolilta maailmaa tulevien hyökkäysten kohteeksi. Esimerkiksi energiayhtiöitä pommitettiin useimmin Lähi-idästä, kun taas huipputeknologian alaa vastaan hyökättiin Aasiasta.
Lähi-itä ja Aasia ovat muutenkin surullisen hyvin edustettuina innokkaimpien hyökkääjien listalla. Suhteutettuna Internetin käyttäjien määrään eniten hyökkäyksiä tuli Israelista. Kymmenen kärjessä olivat myös Hongkong, Thaimaa, Etelä-Korea, Malesia ja Taiwan.
Euroopan maista kyseenalaista kunniaa kerää Ranska, joka ylsi paitsi edellä mainitulle listalle, myös hyökkäysten kokonaismäärää mittaavan listan kymmenen kärkeen.
Riptechin tutkimukseen osallistui yli 300 yritystä muutamastakymmenestä maasta. Puolen vuoden aikana yhtiö kirjasi kaikkiaan 5,5 miljardia lokitapahtumaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia
26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












