Solteq hivenen tappiolla
14.2.2002 12:11 Solteq Oyj:n liikevaihto nousi viime vuonna 22 miljoonaan euroon, jossa kasvua edellisvuoteen 8,2 prosenttia. Liiketappio tilikaudella jäi 0,5 miljoonaan euroon, ja yrityksen kahden viimeisen vuosineljänneksen tulos oli voitollinen
Solteq-konsernin tilikauden liikevaihto ja tulos eivät kehittyneet yrityksen mukaan suunnitellulla tavalla. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla liikevaihto kasvoi odotettua vähemmän ja tulos oli selvästi tappiollinen. Toisella vuosipuoliskolla myynti vilkastui, ja tulos kääntyi positiiviseksi. Koko vuoden myyntitavoitteita ei kuitenkaan pystytty saavuttamaan.
Ostettujen liiketoimintojen operatiivinen sulauttaminen osaksi yritystä on kestänyt Solteqin mukaan oletettua kauemmin ja lisäksi kansainvälisten toimintojen tulos ei vastannut odotuksia.
Solteqista korostetaan, että tappiollisesta liiketoiminnan tuloksesta huolimatta konserni on tullut toimeen omalla tulorahoituksella. Rahoitustilanne säilyi edelleenkin tyydyttävällä tasolla.
Näkymät tilikaudelle 2002
Novo Group Oyj osti Solteilta pk-yritysten yleisjärjestelmien sekä henkilöstö- ja taloushallinnon ohjelmistoliiketoimintoja 19.12.2001 solmitulla aupalla.
Liiketoiminnat siirtyivät Novo Group Oyj:lle tilikauden vaihteesta lukien.
Myydyn pk-liiketoiminnan liikevaihto oli vuonna 2001 noin kolme miljoonaa euroa, mikä vastaa 13,6 prosenttia Solteqin liikevaihdosta. Yritys arvioi toimialojen saavuttavan vuonna 2002 orgaanista kasvua. Kuitenkin myyty liiketoiminta huomioiden arvioidaan alkaneen vuoden liikevaihdon jäävän edellisvuotta pienemmäksi.
Tilikauden 2002 tuloksen arvioidaan olevan voitollinen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun 15:57
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna 13:07
- Applen palvelinkeskus vihertää 09:21
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Linux-kehittäjä: Ajureiden kehityshype kannatti
23.05.2007 Linux-ytimen kehittäjä Greg Kroah-Hartman myönsi, että tammikuinen ilmaisen laitteiden Linux-ajurien kehitystarjous oli markkinointihypeä, joka kannatti. Yhtiöt ja kehittäjät löysivät toisensa.
Kolme vuotta sitten
Brittioikeus: huutokauppa ei vastuussa väärennetyistä tavaroista
23.05.2009 Brittiläinen oikeusistuin totesi, ettei eBay ole vastuussa huutokaupoissaan myytävistä väärennetyistä kosmetiikkatuotteista.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












