"Lindows.comin murskaaminen MS:n tavoite"
18.2.2002 16:33 Windows-ohjelmia ajamaan pystyvää Linux-jakeluversiota kehittävä Lindows.com vastaa Microsoftin haasteeseen. Yhtiön toimitusjohtaja Michael Robertsonin mukaan termiä "windows" on käytetty sekä ennen Microsoftin tavaramerkin rekisteröintiä että sen jälkeen laajalti - jostain syystä Redmond haluaa murskata kilpailijan.
Microsoftin hampaissa olevan Lindows.comin toimitusjohtaja Michael Robertson on tuonut The Registeriin kirjoittamassaan artikkelissa esille käsityksensä yhtiönsä ja Microsoftin välisen kiistan luonteesta. Lindows.com valmistelee markkinoille Linux-jakeluversiota, joka pystyy ajamaan myös Windows-ohjelmia.
Robertsonin kirjoituksen mukaan Lindows.com on juuri luovuttanut oikeudelle vastineensa riidassa, jossa Microsoft vaatii yhtiötä lopettamaan välittömästi nimen Lindows.com käyttämisen yrityksen nimenä ja käyttöjärjestelmänsä nimittämisen LindowsOS:ksi.
Windows käytössä jo kun Bill koodasi DOSia
Ydinargumentti on se, että sanalla "windows" on ollut tietokoneteollisuudessa merkitys jo vuosia ennen kuin Microsoft omi sen itselleen. Muun muassa Xerox, jolta sekä Apple että Microsoft "lainasivat" ikkunoinnin idean, DEC ja mainittu Apple käyttivät termiä kuvaamaan käyttöliittymiensä toimintaa ja ominaisuuksia.
Robertson nostaa esiin sen, että kun Microsoft vuonna 1990 - käytettyään seitsemän vuotta termiä "windows" käyttöjärjestelmäbisneksessä - anoi viimein tavaramerkkioikeutta, Yhdysvaltain patentti- ja tavaramerkkivirasto hylkäsi anomuksen, koska "windows" on yleistermi.
Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä?
Robertsonin tekstistä puuttuu olennainen tieto: miksi rekisteröiminen ylipäätään hyväksyttiin kun lähtökohta oli tämä. Sitä ei taas voi kertoa, koska oikeus on hyväksynyt Microsoftin vetoomuksen siitä, että tiettyjä tapauksen yhteydessä esiin tulevia asioita ei saa kertoa julkisuudessa, koska ne ovat liikesalaisuuksia. Robertson ainoastaan vihjaa, että rekisteröiminen onnistui sen jälkeen kun Microsoft...
Kritiikin seuraava askel on itsestään selvä: koska Microsoftin on jo todettu harjoittaneen kyseenalaisia liiketoimintatapoja laajentaessaan monopoliasemaansa, yhtiön ei tulisi missään nimessä antaa monopolisoida sanan "windows" kaltaista yleistermiä tai estää asian tiimoilta käytävää julkista keskustelua.
Jos sanapari on tavaramerkki, onko myös sen toinen osa?
Kaiken kukkuraksi Microsoftin tuotemerkit koostuvat sanapareista, kuten "Microsoft Windows" tai "Microsoft Word". Tapauksessa Robertsonin mielestä jää kokonaan huomiotta se, että Microsoft yrittää riepottaa Lindows.comia suojatun tavaramerkin osan käyttämisestä. Hänen mukaansa tilanne on rinnastattavissa siihen, että joku rekisteröisi tavaramerkin "hyvä tuoli" ja uhkailisi hiljaisiksi kaikki, jotka yrittäisivät käyttää sanaa "tuoli" tuotteen nimessä.
Redmond ei raivoa muille ikkunakauppiaille
Niin ikään Robertson ihmettelee sitä, miksi Microsoft ei ole kymmeneen vuoteen nostanut yhtään kannetta mitään toista yhtiötä kohtaan vaikka pelkästään tietotekniikkatuotteita, joiden tavaramerkissä esiintyy sana "windows" on satoja. Osa näistä on jopa kokonaisia käyttöjärjestelmiä. Tästä Robertsonin mukaan voidaan päätellä, että Microsoftin huolena ei ole tuotemerkin sekoittaminen toiseen tuotteeseen vaan potentiaalisen kilpailijan pysäyttäminen.
Lindows.com on niin ikään teettänyt selvityksen, jossa 14 000 vastaajalta tutkittiin, sekoittavatko he kyseiset kaksi keskenään. Yksikään vastaaja ei erehtynyt. Selvitys ja muutakin taustatietoa löytyy Lindowsin sivuilta.
Yhtiö on esittänyt kompromissiratkaisua, jossa se pitäisi nimensä Lindows.comina, mutta vaihtaisi käyttöjärjestelmätuotteensa nimen. Microsoft hylkäsi sovintoesityksen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa
26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.
Kolme vuotta sitten
Twitteristä kehitetään tv-ohjelma
26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












