Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Apple tukee avoimia standardeja

Apple ja Microsoft: kuin kissa ja koira?

25.2.2002 05:47 Kissoja ja koiria on totuttu pitämään verivihollisina. Kun katson omia kissojani ja koiraani, moista väitettä on vaikea uskoa: kaikki kolme köllivät matolla sulassa sovussa keskenään. Niin tekevät Apple ja Microsoftkin julkisuudessa, mutta miten käy Microsoftin Mac-tuotteiden, kun antitrustisyytteet on joskus saatu loppuunkäsitellyiksi?

Vuonna 1997 Microsoft ja Apple solmivat äkkiseltään täysin käsittämättömältä tuntuvan sopimuksen, jonka mukaan Microsoft osti Applen osakkeita 150 miljoonalla dollarilla ja sitoutui kehittämään ohjelmistotuotteita - erityisesti miltei standardiksi muodostunutta Office-ohjelmistopakettiaan - Applen Mac OS -käyttöjärjestelmäympäristöön viiden vuoden ajan.

Apple puolestaan luopui Microsoftia vastaan nostamastaan patenttirikkomuskanteesta ja sitoutui luopumaan Netscapen tuotteiden asentamisesta mikrojensa kiintolevyille oletusselaimeksi. Sensijaan Navigator korvattiin Microsoftin Explorerilla ja Outlookilla.

Ensi kesänä kuulu sopimus umpeutuu. Miten silloin käy Microsoftin Apple-ohjelmistotuen? Uudistavatko yritykset yhteistyösopimuksen, vai katkaiseeko Microsoft sen yksipuolisesti?

Applen huolet 1997

Vuonna 1997 elettiin toisenlaisessa tilanteessa kuin tänään. Apple oli todella vaikessa jamassa ja se tarvitsi Microsoftin ohjelmistovalmistustuen ollakseen uskottava vaihtoehto markkinoilla. Yritykset olivat miltei sotatilassa keskenään. Asialla oli myös historialliset rasitteensa. Apple, joka 1984 julkisti maailman ensimmäisen graafisella käyttöjärjestelmällä varustetun tietokoneensa, Macintoshin, oli vielä 1990-luvun alkupuolelle asti ollut käyttöjärjestelmäkilpailussa varteenotettava vaihtoehto Microsoftille.

Sittemmin se on joutunut näkemään oman markkinaosuutensa hiipumisen nykyiseen alle viiteen prosenttiin ja 1997 sillä oli myös teknisiä ja käyttöjärjestelmäongelmia.

Jännitteet yritysten välillä näyttävät helpottuneen, mutta riskejäkin teitten eroamiseksi on olemassa.

Apple ja antitrustioikeudenkäynti

Apple on näyttävästi Steve Jobsin suulla ollut Microsoftin ja liittovaltion tekemää sovitteluratkaisua vastaan. Toisaalta kyse on ollut Applelle elintärkeästä kysymyksestä. Sovitteluratkaisun mukaan Microsoft lahjoittaisi ohjelmistotuotteita ja mikrotietokoneita köyhille kouluille miljardin dollarin edestä. Kyse olisi tietenkin Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmällä varustetuista mikroista ja -yhteensopivista Microsoftin sovellusohjelmista.

Tämä antaisi Microsoftille läpinäkyvän tilaisuuden "yhteiskuntapalvelun" nimissä laajentaa oma reviiriään myös koulupuolelle. Oikeus hylkäsikin tämän sovitteluvaihtoehdon, koska se olisi tuonut perusteettomasti hyötyä Microsoftille.

Toinen asia, millä Apple on kaivanut verta nenästään Microsoft-suhteissaan, on se, että se on siirtynyt käyttämään uusien mikrojensa Explorer-selaimien oletusetusivuna Netscapea. Microsoftin arkkikilpailija AOL Time Warner omistaa nykyään Netscapen.

Microsoftin tuki tarpeen

Vaikka Applen asema markkinoilla onkin taloudellisesti vahvempi ja sekä sen pc:t että uusi Unix-pohjinen MacOS X -käyttöjärjestelmä ovatkin kovassa iskussa, sen markkinaosuus on edelleen alle viiden prosentin ja se tarvitsee Microsoftin tukea omalle käyttöjärjestelmällleen.

Viisi vuotta sitten, kun antitrusti-oikeudenkäynnit olivat kuumimmillaan, erääksi Microsoftin motiiviksi Apple-sopimuksen tekemiseksi esitettiin juuri sitä, että niin kauan kuin Applen käyttöjärjestelmä on elossa ja voi hyvin, Microsoftia ei voi oikeastaan edes syyttää monopoliasemasta.

Mikä tällä hetkellä on sitten Microsoftin näkemys Mac-tuen jatkumisesta? Applen ja Microsoftin edustajien mukaan suhde on vahvempi kuin viisi vuotta sitten, eikä ole tarvetta laatia muodollista sopimusta asiasta, CNET kertoo.

- Meidän näkökulmastamme sopimus oli välttämätön 1997, koska oli niin paljon hankalaa taustaa, eivätkä yritykset kyenneet tekemään yhteistyötä, Microsoftin Macintosh-liiketoimintayksikön johtaja Kevin Browne kertoo. - Sopimus ratkaisi ongelman. Kun katsomme tilannetta nyt, yritysten välilä ei ole samanlaisia onglemia.

Koska suhde yritysten välillä on vahva, ne "eivät ole keskustelleet muodollisesta sopimuksen uudistamisesta", Browne sanoi.

MacOffice Microsoftille vahvaa businesta

Applen varajohtaja Phil Schiller oli samaa mieltä.

- Tänäpäivänä Applen ja Microsoftin Macintosh-liiketoimintayksikön välille ei tarvitse solmia uutta sopimusta. He ovat monin tavoin osoittaneet meile sitoutumisensa Mac-ympäristöön, Schiller totesi.

Schillerin mielestä Microsoft pysyy Mac-ympäristön tukijana, koska se on taloudellisesti kannattavaa ja strategisesti paljon järkevämpää kuin viisi vuotta sitten.

Marraskuussa Microsoft esimerkiksi alkoi myydä Macintsohin uudellekäyttöjärjestelmälle sovittamaansa Office v. X:ää , jota Apple nimittää Mac OS X:n "kansikuvapojuksi".

Microsoftin näkemyksen mukaan Mac Officella on suuri myyntipotentiaali. Se arvioi maailmalla oleva 15-17 miljoonaa Mac-käyttäjää. Applen oma arvio on 25 miljoonaa. Niin tai näin, vain 3,5 miljoonaa näistä käyttää mitään Officen versiota. Se edustaa suurta taantumaa sitten vuoden 1997 kahdeksan miljoonan Mac Office-käyttäjän, ja Microsoftin näkökulmasta tämä merkitsee suurta mahdollisuutta.

"Office v. X vahvaa sitoutumista"

Applen näkökulmasta Office v. X on Microsoftilta selvä sitoutuminen Macciin. - Sopimuksessa ei lue, että Microsoftin pitäisi tehdä tappajasovellus Officesta Kymppikäyttöjärjestelmälle. Se on paras Officen versio millään platformilla, Schiller hehkuttaa.

Toisaalta Microsoftin Macintosh-yksikössä työskentelee vain 160 henkilöä,eivätkä muut yrityksen yksiköt välttämättä ole Mac-myötämielisiä. näille Mac-tuotteet ovat toissijaisia.

Viipeet tuotteiden siirrossa näissä yksiköissä Mac-puolelle ovat miltei arkipäivää - kilpailullisista syistä. Mutta sama tietysti koskee Applenkin omia tuotteita kuten vaikkapa iPodia - MP3-soitinta, joka on saatavilla vain MacOS-käyttöympäristöön.

Vaikka Schiller suhtautui optimistisesti Microsoftin Mac-tuotteiden valmistumisen jatkumiseen, hän totesi, että avoimien ohjelmistostandardien kannatuksen kasvu ratkaisisi paljon ongelmia.

- Avoimien standardien kautta järjestelmäympäristön ongelmat häviävät vähitellen. Me uskomme avoimiin standardeihin ja esimerkiksi MacOS X tukee MP3:a ja JPG-tiedostoformaatteja, Schiller kertoo.

Windows XP puolestaan tukee vain rajoitetusti MP3:a. Jos käyttäjä haluaa saada kaiken irti MP3:sta Windows Media Playeria käyttäessään, hänen täytyy suorittaa lisämaksu.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.